lauantai, 9. heinäkuu 2016

Mäen päällä

Elämän polulla kurvikohta. Jotain on jätetty taakse, iso mäki on saatu noustua huipulle saakka ja ihan kunnialla. Tosin kyllähän se uskoa kysyi ja ajoittain vei energiat syvälle varatankille. Mutta se, että työ täyttyy huolimatta vastoinkäymisistä on sitä opettavinta elämänkoulua.

Samalla huomasi, kuinka tilanteet vaativat velan ottoa usealla tasolla, mikäli tavoitteita aikoo saavuttaa. Joutuu puntaroimaan tavoitteen ja sen vaatiman hinnan suhdetta. Mikä on se elämäni suurin hyvä, mihin pyrin? Onko otamani askeleet sitä kohti, vai jotain muuta päämäärää kohti? Tässä henkisesti sävyttynyt tietotaito on arvokas kompassi. Sydän sanoo jotain, henki myhäilee taustalla, tunteet huutelevat omiaan ja maailmanpyörä heittelee suuntaan jos toiseenkin. Se minuus, joka ei ole minkään edellisen yksinvaltainen ääni, vaan kaikkea kuunteleva ja hiljalleen voimistuva lempeä tietoisuus, saa tovottavasti äänensä kuuluviin muden osien pauhun takaa.

Velkaa on kertynyt taloudellisen puolen osalla. Velkaa on kertynyt ihmissuhteiden osalla ja lasten huomion osalla. Ja velkaa on kertynyt omia tarpeita kohtaan. Jokainen päivä sisältää 24 tuntia mahdollisuutta. Omat valinnat sitovat nuo mahdollisuudet erilaisiin asioihin. Työ, perhe, harrastukset, ystävät ja oma kasvu. Ja kaiken ylläpitävät arkiset sitoumukset. Näiden suhteet jokainen ratkaisee väitämättä joka päivä ja yleensä tiedostamattaan. Montako tuntia päivässä sinä käytät  siihen, mitä kohti todella haluat elämäsi kulkevan?

Elämä vaatii elinvoimaa. On asioita, josta elinvoimaa saa ja on asioita jotka syövät elinvoimaa. Monessa asiassa on elivoiman suhteen panos / tuotto riski. Joudut sijoittamaan elinvoimaa ja mikäli asiat onnistuvat, tulet saamaan panoksen moninkertaiseti takaisin. Mikäli epäonnistut, menetät ainakin osan panoksestasi. Tämä on osa elämänkoulua ihan käytännössä. Joudut opettelemaan viisaaksi sijoittajaksi. Epäonnistumisissa on riski, että et tahdo uskaltaa enää sijoittaa. Koet, että voima on niin vähänä, että on viisainta alkaa säästämään. Perunoita on niin vähän, että et uskalla ottaa siemenperunoita itämään ja kasvamaan, vaan säästät ja syöt kituuttaen kaikki. Välitön tarve ajaa siirretyn mielihyän ohi. Tuo ratkaisu ajaa sinut kerjäämään elinvoimaa, ripustautumaan toisiin. Sinulla ei ole enää perunoita kasvamassa, että voisit myöhemmin palata normaaliin vaihtoon. Kun arkisissakin suhteissa elinvoima liikkuu niin, että annamme toiselle energialahjan ja saamme vastalahjan, liitymme Jumalaiseen Sinä-suhteeseen. Vuorovaikutuksen voimalahjat yhditävät meidät kaikkialla virtaavaan Jumalalliseen elämän verkostoon ja saamme lisää energiaa ja harmonisoidumme kaiken kanssa. Jos olet säästöliekillä, et anna aloituslahjaa, vaan etsit syyn vaatia toiselta energiaa. Käytät sisäisiä lohikäärmeitäsi, jotain niistä, jolla vaadit osasi energiasta. Siihen voi olla tekninen peruste, olet jotenkin velvoittavassa suhteessa tai koet olevasi loukkaantunut tai jotain muuta. Sinulla on tekninen oikeutus, mutta vuorovaikutuksen energiadynamiikka ei toimi niin. Se ei toimi kestävästi vaatimuksilla. Jonkun kerran se voi onnistua, mutta luovuttava osapuoli kokee tilanteen kiristyksenä. Se ei voi olla jättämättä jälkeä suhteeseen. Se saa luovuttavan osapuolen varautumaan ja suojautumaan seuraavilla kerroilla.

Samaa asiaa kuvasi Redfield 11.oivalluksessa hieman eri yhteyksissä. Kun päähenkilö yrittää lähestyä valo-olentoja yhdistyäkseen niiden energiaan, olennot vetäytyvät. Oivallettuaan, että hänen on itse oltava itsenäinen ja yhdistettynä korkeinpaan tietoisuuteensa ja sitä kautta Jumaluuteen, hän voi lähentyä valo-olentoja. Anna ensin itse, äläkä odota toiselta mitään. Antaminen on aina vapaaehtoista ja tapahduttuaan se yhdistää vasta suurempaan energiaan.

Arkisessa elämässä energiavaihto tapahtuu luontevasti ja tiedostamattomasti. Monesti olemme omissa viiteryhmissämme tottuneet tietynlaiseen vaihtotapaan. Vahvin vaihto tapahtuu rakkauden välityksellä, olipa suhde sitten kenen välillä tahaansa. Tämä rakkaus kattaa vauvat ja vaarit ja laajasti ottaen kaiken olevaisen. Myös institutionaalisesti voi energia välittyä, mutta sen laadullisuus on laimeampaa, kuin rakkauden kautta tapahtuva. Viimekädessä myös addiktit yrittävät täyttää energiavarastoa hyvin niukalla energiakapasiteetillaan. Jos addiktin uhka tuntuu vaanivan lähelläsi, on se painava syy alkaa tarkastella ihmissuhteita. Energiavaihto on tällöin tukkeutunut. Syytä kannattaa katsoa sekä peilistä, että kavereista. Syyttelyyn sen sijaan ei ole syytä, vain menetelmien korjaamiseen. Olisi opettavaista nähdä vierestä, kuinka luonnollinen energiavaihto tapahtuu. Kun sen näkee toiminnassa, sen luonnollisuus alkaa hiljalleen vedota. Tosin jos oma tapa toimia on ollut agressiivista velkojen vaadintaa, lempeä kohtaaminen voi vaikuttaa lällyltä ja vastenmieliseltä. Mutta kun sen kokonaisvaikutukset alkavat hahmottua, alkaa oma läheneminen kohtaamiseen kypsyä. Samoin on hyvin omistavan suhdemalliin tottuneen hyvin vaikeaa hyväksyä kohtaamisen edellyttämä oman haavoittuvuuden tunnustaminen ja sen tuoma läheisyys, joka leimaa kaikkia aitoja kohtaamisia.

Kohtaamisten energianvaihdon lisäksi energiaa tulee toiminnasta ja liikkeestä. Energiaa syö matalat ajatusmallit, yleensäkin kaikki vastakkainasettelu negatiivisesti leimaten. Kun positiivisella puolella on usko, toivo ja rakkaus, negatiiviset energiasyöpöt ovat epäusko, kyynisyys ja viha / pelko. Valinnat tehdään joka sekuntti. Energiasijoituksemme kasvattaa mustaa tai valkosita suttamme ja samalla ihmiskunnan kollektiivisia susia. Musta susi kasvaessaan riittävästi kasvattaa itsestään messiaan, kuten Hitlerin, joka sitten konkretisoi kollektiiviset voimamme toimintaan. Hyvyytemme tai pahuutemme siis heijastuu ulkoisessa todellisuudessa. Emme voi vierittää pahuuden syytä Hitlerille, voimme syyttää vain itseämme. Vain pysyessämme ja kasvaessamme rakkaudessa, voimme toimia elämän hyväksi.

Mäen päällä on hetki aikaa katsella maisemia. Huokaista ja päättää mihin suuntaan ja millä mielenlaadulla haluaa jatkaa. Kuitenkin haluaisin yhä enemmän keskittyä ihmisyyden mysteerien penkomiseen ja käyttää aikaa samanmielisten kanssa. Kutsumuksen huhuilu. Kun löydät taivasten valtakunnan, sen myötä kaikki muukin sinulle annetaan.

Elämä Nyt!


lauantai, 5. maaliskuu 2016

...vähän ääntä hiljaisuudesta...

Jälleen pahoittelut hiljaisuudesta! Elämä on vetänyt ajan kortille. Silti ajatukset välillä juoksentelevat ja mieli tekee tännekkin jotain uutta materialisoida.

Useat meistä ovat varmaan huomanneet elämän muuttuneen viimeisten vuosien kuluessa. Aikakausi on vaihtunut. Ninkuin monet herkät ihmiset ovat meille kertoneet, elämänpyörän liike on nopeutunut. Suhtautumisemme ulkopuolellemme palautuu hyvin nopeasti takaisin, niin hyvä kuin huono vaikutus. Jos etäännymme rakkauden mukaisesta suhtautumistavasta, saamme rakkaudettomuutta vastaamme. Jos olemme sydän edellä liikkeellä, saamme palautteen yhtälailla kauniisti, jos maltamme kuunnella. Ihmiset ovat herkistyneet, sen huomaa selkeästi kun vertaa parin vuoden takaiseen aikaan.

On sanottu, että aika vaatii valitsemaan puolensa.Linnoittaudunko itseeni ja muuraan itseni pelolla kaltaisteni saavuttamattomiin? Vai valitsenko rohkeasti rakkauden, ei rajattua omistavaa rakkautta, vaan sallivan ja armollisen rajoittamattoman rakkauden, joka on pelottavan alastonta, mutta yhteydessä kaikkien ihmisten kautta ikuiseen Sinään. Ja tuolta Ikuisesta Sinästä saamme välähdyksen ikuisuudesta ja omasta osastamme siinä. Pääsemme ajasta ja sen pimeydestä kohoamaan hetkeksi pilvien yläpuolelle kirkkaaseen valoon.

Ihmisyksilön ajattelu on mahtava tietojenkäsittelyprosessi. Jokainen järjestää tietoa, tunteita ja kokemuksia yrittäen muodostaa niistä helposti käytettäviä kertomuksia. Rationalisoimme kaiken käyttäen työkaluna kielellistä järjestelmää. Ongelmallista on, että asiat, joita kielellistämme eivät ole alunperin kielellisiä, ne ovat tunteita, kuvia, ääniä, tuntoaistimuksia ja havaintoja. Me sanoitamme nuo asiat itse, oppimamme kielijärjestelmän avulla. Intuitiivisesti tunnemme, että sanoitus on onnistunut ja että luomamme tarina on tosi. 

Mutta kun puhumme asian toiselle ihmiselle, huomaamme, että tarina ei olekkaan ehkä aivan ehjä. Siitä löytyy aukkoja ja ristiriitaisuuksia joita emme omassa päässämme asioita pyöritellessämme havaineet. Mieli on luonut puutteellisen tarinan ja uskotellut sen olevan valmis. Ei, me tarvitsemme tarinan ulostuontia. Kirjoitus on yksi taso, mutta vaikka se jo tuo esiin suuria puutteita, vasta toisen ihmisen kanssa jaettuna tuo asiamme ja tarinamme saa ehjän muodon. Jokaisen ihmisen pää on kuin tietokoneen keskusykikkö, jauhettuaan liian kauan samaa tehtävää, se menee tukkoon ja alkaa jumittua. Ihmisillä luonnolinen buuttaus on aito rakkaudellinen dialogi. Se nostaa itseensä kietoutuneet ajatussykkyrät pään uumenista ihmisten välin avaruuteen suoristumaan. Voin sanoa, että mikä tahansa ajatus hautautuessa vain omaan päähän alkaa vääristyä ja synkistyä. Jos olemme nostaneet muurin toistemme välille, emme koskaan pääse irti mustuvista ajatuksistamme. Ihminen on Jumalan kipinä, ilman yhteyttä toisen ihmisen kautta Jumalaan, se hiipuu ja ajaa meidät hulluuteen tai pakomatkalle omaa synkenevää minää karkuun.

Vaikka ihmnen tarvitsee aina toista ihmistä tullakseen Minäksi, eivät kaikki suhteet ole samanarvoisia. Koska jokainen on ainutlaatuinen Jumalan kipinä, joka vielä muotoutuu elämien kouluissa, on olemassa erillaisten tehtävien ihmisiä. Joudumme olemaan rehellisiä itsellemme ja toisillemme. Joidenkin ihmisten kanssa olemme kotonamme, joidenkin ihmisten kanssa olemme tuotteliaita, joidenkin ihmisten kanssa opimme asioita. Joidenkin ihmisten kanssa kannattaa olla tekemisissä vain rajallisesti. Kaikki nämä ihmiset ovat rakkautemme arvoisia, mutta omalla tavallaan. Sinullakin on omat tehtäväsi. Jossakin asiassa olet korvaamaton. Jos olet väärässä ympäristössä, et välttämättä löydä omaa ainutlaatuista talenttiasi. Voit oppia uusia tärkeitä asioita, mutta maailma jää vaille sinun parastasi ja sinä et saa kokea elämäsi virtaavaa onnistumista, koska olet juuttunut Se-todellisuuden rukouksia kuulemattomaan kohtaloon hylätessäsi rakkauden polun ja ihmiset, joille voit aidosti sanoa Sinä.

Yhteiskunnallinen elämä ja kulttuuri johtaa yhä kauemmas rakkaudesta kiinnittäessään meidät kuluttajuuden kantamaan elämäntapaan.Siinä ei sinäänsä ole mitään vikaa, kunhan se ei muodostu ainoaksi ohjenuoraksi. Nämä elämän hauraat kohtaamiset kannattaa ottaa tietoiseen kehitystyöhön. Rajoittaa pelon ohjaamaa torjuntaa, uskoa moninaisuuden ja erilaisuuden tarkoituksenmukaisuuteen. Myöntää, että jokainen ihminen on pohjimmiltaan toinen Minä. 

Kun kohtaamista ohjaa rakkaus, tapahtuu ihmeitä. Saamme purettua oman kuormamme ja kohtaamamme toisen Minän kuormaa. Kohotamme toisiamme kun emme keskity itseemme. Tarinoidemme kieli muuttuu selkeämmäksi ja ehkä löytää valoisampia muotoja. Pääsemme ahdistavasta nurkasta kohoamaan vapaammille vesille. Näemme seinien lisäksi avoimet mahdollisuudet. Vihollinen ei ole toinen ihminen, vihollinen on oma kutistava pelkomme. Vapahtajia olemme kaikki, mutta vain toistemme kanssa.

Muutetaampa maailmaa nyt että heilahti...

sunnuntai, 22. kesäkuu 2014

Jatkoa Sinulle

Kun nyt vauhtiin pääsin, niin kirjoittelen hieman jatkoa edelliseen Buber -juttuun.

Yhteyden todellisuuden vahvana estäjänä toimii vääränlainen essentialismi, olemusajattelu, joka leimaa kohtensa partikulaarien, eli satunnaisten ominaisuuksien perusteella. Esimerkikisi joku voidaan leimata varkaaksi, rasistiksi, pinnalliseksi tai joksikin muuksi, joka sitten ohjaa omaa ajatteluamme ja suhtautumistamme tuon nimenomaisen ominaisuuden kautta, eikä enää kanssaihmisyyden kautta. Toki ihmisellä voi olla huonoja ominaisuuksia, mutta ne eivät saisi koskaan mennä ihmisyyden velvoittavan veljeyden edelle.Oikeanlainen universaali essentialismi rakentuu tuon jokasen ihmisen perimmäisen hyvyyden varaan. Kun uskomme siihen se vahvistaa itseään ja molempia osapuolia.

Toinen tärkeä tekijä yhteyden todellisuudessa on ehdoton vaatimuksista vapaus. Emme saa olla mitää vailla yhteydestä. Päinvastoin, meidän pitää olla valmit antamaan itsemme yhteydelle. Vain tällä ennakkoasenteella, antamalla, tulemme saamaan yhteyden kanssaluotuihin sekä sitä kautta Jumalaan ja omaan voimaamme. Sama ilmiö on kuvattu hyvin Redfieldin kymmenennessä oivalluksessa. Siinä päähenkilö lähestyy sieluperhettään, mutta odotukset heidän energiansa vahvistavasta vaikutuksesta saa olennot vetäytymään. Tämä ilmiö pakottaa luopumaan vääränlaisesta alemmuus ajattelusta. Meissä jokaisessa on voima ja yhteyden kyky, joka on täysin luonnollista. Kykyä on käytettävä tietoisesti ja itseen uskoen. Vaikka on korkeampia ja mataampia olentoja, yhteydessä kaikki ovat arvokkaita. On uskallettava tulla itsekseen jotta voisi ottaa paikkansa universumissa. Keskeneräisyys ei haittaa, vain sen myöntämällä voi kehittyä rehellisesti. Maallisesti opittu heikkouksien peittely ja pinnan kiillotus ei toimi yhteyden tasolla, siellä kaikki on läpinäkyvää. Samalla myös oma tuomitsemisen himo on taltutettava tai se kyllä taittuu itsestäänkin kun pääsee alkuun yhteyksien kanssa.

Täytyy sanoa, että vaikka kuvailen yhteyksien todellisuutta varmoin sanakääntein, olen itse vielä teorian ja alkuaskeleiden varassa.Mutta ehkä tässä kirjoitustyössä yhteys korkeampaan tietoon on läsnä ja voin sen vuodattaa kaikkien iloksi. Jollekkin toiselle nämä sanat hetättävät oivalluksen ja oivallus muuttuu luonnollisesti todellisuutta muuttavaksi toiminnaksi.

Vielä jokunen sana valinnan vapaudesta. Vaikka kaikilla on elämäntehtävänsä, sen voi hoitaa kouluarvosanojen 4-10 skaalalla. vaikka meillä on vapaus valita, meillä ei ole vapautta valintojemme seurauksista. Valintoihin vaikuttavat yhteyden todellisuuden informaatiot mutta niiden jäädessä minimiin valintoja tekevät tunnekeskus, järkiolemus tai kehotietoisuuden impulssit. Tällöinkin on tärkeää miettiä mitä haluaa ja ennakoida hieman valintojen seurauksia. Vievätkö valinnat kohti toivomaani päämäärää? Kohtalo ei aina toimi valintojemme yli, meillä on vastuu itsestämme vapaan tahdon kylkiäisenä.

Yhteyden todellisuus paljastaa meille elämäntehtävämme, osamme maailmanjärjestyksessä. Tosin sekin näkymä muuttuu valintojemme ja kehittymisemme myötä. Kun kehitymme vahvasti yhteyksiä hyödyntäen tasomme ja vaikutuspiirimme kohoaa samalla.Eli jos lähdemme todella huonoista lähtökohdista, syvältä Se todellisuuden rukouksia kuulemattomasta todelisuudesta, täydellisestä yhteydettömyydestä,lähtöpiirimme on suppilon ahtaassa päässä. Yhteyden avaaminen kohottaa heti katsetta arjen pakoista uusiin mahdollisuuksiin. Kun tartumme niihin ja valitsemme nöyrästi kasvun polun, alkaa ihmeitä tapahtua.Vanha ahdas piiri yrittää pitää meistä kiinni, mutta omaa valintaa ei kukaan voi ohittaa. Ratkaisu on aina omakohtainen vaikka yrittäisimmekin vierittää vastuun toisaalle.

Yhteyden maailma on siellä missä kaikki ratkaisut ovat sortuneet. Usein katastrofit herättävät uuteen suuntaan, mutta se ei ole ainoa mahdollisuus. Yhteydet ovat aina tarjolla. Akkikääntyneet kehittyvät ehkä siksi nopeasti, että he ovat tietoisesti hylänneet kaiken mennen ja suuntaavat kaiken uuteen todellisuuteensa.Mitä ylemmäs noousemme suppilossa, sitä avarammiksi mahdollisuudet ja resurssit kohoavat. Elämän ei todellakaan tarvitse olla taistelua, se voi olla virtausta, jossa välillä toimitaan aktiivisesti ja välillä haistellaan suuntia.Positiivisuus - negatiivisuus akseli on vain asenteessa, se ei sijaitse todellisuudessa. Se on täysin oman ylläpidon varassa, se kertoo miten suhtaudumme tehtäväämme, haluammeko tehdä sen, taistelemmeko sen varjoja vastaan, vai otammeko sen kiinnostavana haasteena. Uskoisin, että yhteyden kirkastama tehtävä tuntuu positiiviselle ja tehtävän kistäminen ja omaan näennäiseen sanojen pienen todellisuuden vapauteen pakeneminen nostaa esiin negatiivisen kapinan. Tosin tätä ei voi yleistää, meitä on niin moneksi.

No niin. Tässä nyt tiivisteenä viimeaikaista pähkäilyä. Jospa jatkoa seuraisi hieman nopeammassa tahdissa.

Sitten vaan elämästä ja yhteyksistä nauttimaan, juuri nyt on siihen oiva tilaisuus!

 

Lähde:

Martin Buber "Sinä ja Minä"

 

lauantai, 21. kesäkuu 2014

Minä ja Sinä

Aluksi pahoittelut hiljaisuudesta, elämällä on ollut muuta opetettavaa välillä. Mutta nyt jokunen sana maailman menosta ja oivalluksista taspainon löytymisen suhteen.

Martin Buberin ihmiskäsitys ja dialogikäsitys ovat kovasti vaikuttaneet näkemykseeni siitä, mitä on ihmisolennon elämisen tasapaino. Hänen ajattelunsa luo selkeyttä moniin uskonnollisiin, tieteellisiin kuin myös arkihavaintojen esiin tuomiin oivalluksiin jäsentämällä ne uudella tavalla.Sovellan seuraavassa Buberia omilla esimerkeilläni ja tiivistyksillä vahvasti tulkiten.

Ensinäkin, ihminen on kokonaisvaltainen olento. Eläessämme emme voi erottaa henkeä, sielua ja ruumista toisistaan, vaan ne ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa, vaikkakin aina jokin osa korostuneesti esillä.Tämä tarkoittaa sitä, että emme voi elää samalla syvää hengen elämää, mikäli samalla suoritamme epäeettistä kehollista toimintaa. (eettisyys tässä on seurauseettistä, ei ulkoa annettua lakikokoelmaa)

Toinen vaikuttavampi peruste elämän suunnalle on jakautuminen kahteen erillaiseen todellisuuteen, nimittäin yhteyden todellisuuteen ja kielellisesti jäsentyneeseen, sanojen osiin jakamaan todellisuuteen. Yhteyden todellisuus on kokonaisvaltainen, jakamaton ja kieletön. Se ei ole kokemista, vaan yhteydessä olemista. Yhteyden maailma avautuu tasavertaisen Minä-Sinä sanomisen kautta. Asetumme yhteyteen ilman ennakkoehtoja, tavoitetta, vain tavoittaaksemme yhteyden, yhteisen todellisuuden, joka on paljon enemmän, kuin mitä sanoilla voidaan tavoittaa.

Toinen todellisuus on sanojen osiin pirstoma arkinen maailma. Se rakentuu älyn, taidon ja tunteen kokoamasta rakennelmasta, joka on jokaisella omanlaisensa luomus, mutta joka hyvin pitkälle toistaa vanhempiemme, läheistemme ja idoliemme arvomaailmaa, todellisuuskäsitysta ja käytäntöjä. Kukin perhe ja suku sanoittavat ja rakentavat todellisuutensa omanlaiseksi. Sanat ja todellisuus muuttuvat uskomuksissa yhdeksi. Kun toinen suku on sanoittanut saman uskomuksen eri sanoilla, luulemme olevamme eri mieltä, koska emme enää osaa katsoa sanojen taakse.

Tämä todellisuuden ja sanojen sekaannus yhdistettynä erillisyyden harhaan, että olisi olemassa hyviä ja huonoja ihmisiä, saa meidät suojautumaan, vetäytymään piiloon veljiltämme ja siskoiltamme. Kuten sanottua, raja hyvän ja pahan välillä ei kulje ihmisten välissä, vaan halki jokaisen sydämmen. Jokaisessa on valoa ja varjoa, mutta jokaisen sydämmeen on asetettu unelma hyvästä ja onnellisesta. Olosuhteet ja opit ovat vain vääristäneet usein menetelmät noiden saavuttamiseen enemmän selviytymiseen keskittyviksi.

Samaistuminen sanoihin, tunteisiin tai järkeen aikaansaa sen, että ihminen rakentaa itselleen noista elementeistä mielikuvituksensa mukaisen lego-talon. Valitettavasti ilman yhteyden todellisuutta se talo on vain imitaatio kokonaisesta elämästä, siinä on palikoita, jotka ovat nimetyty ylevästi, mutta ovat vain tyhjiä sanoja. Niistä muodostuu ehjän näköinen kokonaisuus, mutta se jää ontoksi.

Vasta kun sanojen viekoitteleva todellisuus on hetkeksi hiljennetty, mieleen rakennettujen arvoasteikkojen portaikko jätetty syrjää ja avoimin aistein asetutaan avatumaan toisen luodun kanssa, olemme läsnä oikeassa todellisuudessa. Siinä sekoittuu oma todellisuus, sen toisen todellisuus sekä saman linjan päässä Ikuisen Sinän todellisuus eli Jumala.

Kun aivomme jälleen alkaa pilkkoa todellisuutta osiin, muotoihin, väreihin, tunteisiin ja kaikkeen muuhun, yhteys katkeaa, pudotaan takaisin Minä-Se todellisuuteen. Se on luonnollista, mutta ne ikuisuuden aavstukset, joita tavoitimme  auttavat näkemään kaiken uudessa valossa. Ei itsekeskeisyyden ja oman pienuuden näkökulmasta, vaan näemme uudesta näkökulmasta oman paikkammekin arvokkaana ja merkityksellisena kokonaisuuden kannalta ja pystymme näinollen toimimaan arkitodellisuudessa paljon paremmin tuon ansiosta.

Buberin henkisyys on siis oleellisesti oman maailmaan kiinnittyneisyden todeksi ottamista. Olemme maailmassa, mutta emme yksin, meillä on lukemattomia kohtalotovereita ja vain yhdessä voimme löytää itsemme, toisemme ja henkisyytemme ja lopulta elävän yhetyden Jumalaan. Ja vaikka yhteys on pyhä, se on olennainen osa arkista elämää. Sillä pidämme arjen parhaassa järjestyksessä ja oleme kiinni elämäntehtävässämme.

Se edellyttää meiltä noiden alussa mainittujen perusajatusten läpikäymistä.Olemme eläessämme kokonaisuus, sanallinen minuus, tunteet ja järki elävät omassa näennäisessä todellisuudessa, mutta me elämme sen lisäksi aidossa sanattomassa todellisuuden verkossa, jossa voimme saada yhteyden melkein mihin vaan, kun irrottaudumme itse rakentamastamme tai vahvistamastamme hierakisesta verkosta ja nöyränä kohtaamme toisen. Tällä yhteyden tiedolla päivitämme arkitodellisuutta paremmin todellisuutta vastaavaksi. Yhteyden Sinä- todellisuus on universumin sisäänhengitystä ja välineellinen Se- todellisuus on uloshengitystä, manifestoimme henkeä aineeseen. Tämä on ihmisen tehtävä elämässä. Emme voi elää vain toisessa, tarvitsemme molempia, mutta nyt molemmat asettuvat oikeille sijoilleen.

Nykyajan minäkeskeisessä kilpailuyhteiskunnassa tämä ei ole luontevaa toimintaa. Yhteikunta rakentaa meistä Se- ihmisiä.Toki kaikkiyhteyttä joskus tietämättään harjoittavat, mutta tietoisena ja kehitettävänä toimintana sen voima moninkertaistuu. Tämä ohjaa myös vaalimaan yhteyttä vahvistavia ihmissuhteita. Ne ruokkivat hyvää yhteisössä. Tämän ajatelun perusoletus on se, että kaikissa on tämä voima ja sen takana oleva hyvä. Joissain se vain voi olla syvälle piilotettu. Vaikka siis yhteyden suhteita pitää vaalia, ei huonojakaan suhteita pitäisi välttää. Niihin pitää vain mennä vahvana, jolloin voi kohottaa toisen jälleen elämän virtaan kiinni. Sen verran pitää olla tarkkana, ettei anna toisen upottaa itseään.

Hyvät dialogiset yhteyden suhteet ovat yleisempiä hyvien ystävien ja pariskuntien kesken, mutta yhteisen hyvän nimissä tämän pitäisi levitä enenevässä määrin kaikkeen yhteiseen toimintaan, vain siten toiminta tukee parasta mahdollista lopputulosta. Toki tämä on haastavaa ja "opitun luonnon" vastaista, jossa kaikki laitetaan ylä- tai alapuolelle. Nyt kaikki onkin samalla viivalla, vaikka eri kategorioissa talenttimme eivät ole yhtenevät. Erilaisuus onkin siis yhteisön voimavara, kunhan perustaltaan olemme kaikki yhtä, -yhteydessä. Kaikki ihmisestä syntyneet ovat samalla viivalla. Joka muuta väittää ei elä aidossa todellisuudessa, vaan tunteiden ja tietojen uskomusviidakossa.

Onnellista todellisuutta!

 

perjantai, 28. joulukuu 2012

Vaihdos

Niin saimme vanhat Maya-almanakat heitettyä roskiin ja uusi 26 000 vuoden pöytäkalenteri on otettu käyttöön. Maailma muuttuu, mutta näköjään pienin liikkein. Samoin, kun olisi sattumaa, jos helmikuun viimeisen päivän talven säästä tupsahdettaisiin maaliskuun ensimmäisen päivän aurinkoiseen kevääseen, ei suuret kauden vaihdoksetkaan tapahdu yhdessä yössä. Maailmanloppukaan ei tule, se tehdään, pienin arkisin valinnoin. Ja se on loppu samassa mielessä, kun talven loppu, jokin vähenee ja  jokin lisääntyy ja kohta huomataan, että nyt asiat ovat toisin, kuin vähän aikaa sitten.

Elämämme perusteet maailmassa tulevat muuttumaan ja se on kaikille hyväksi. Muutos vauhdittuu, kun yhdessä kehitämme järkevämmän ja sosiaalisesti ja henkisesti toimivamman tavan olla, kohdata ja järjestää käytännön asiamme. Kun nykypäivässä toimamme ohjaavat velvoitteet, pakot ja väärät luulomme asioiden tilasta, huomenna toimntaamme ohjaa oma halumme toimia kokonaisuuden ja samalla itsemme hyväksi. Jokaisen ainutlaatuinen talentti kohtaa maailman tarpeen, toimiamme ohjaa intohimo tarjota maailmalle parastamme ja siitä toiminnasta saamamme palaute kannustaa meitä kehittymään. Samalla saammme toiminnastamme kaiken tarvitsemamme materiaalisen tuen. (ennenvanhaan palkan)
Sosiaalinen todellisuus muuttuu ymmärryksemme lisääntyessä, ymmärrämme, että jokainen yksilö tekee parhaansa elääkseen hyvää elämää, erilaisilla persoonallisuustyypeillä on erilaiset tavat ja ominaisuudet tämän tavoitteen saavuttamiseksi ja tamä moninaisuus palvelee kokonaisuutta, vaikka emme itse erilaisia tapoja haluaisikaan liittää osaksi omaan elämäämme . Kun erilaisuus on havaittu, voidaan kullekkin tarjota juuri omanlaistaan tapaa toimia, nykyinen tapa, jossa kaikki tungetaan samaan muottiin sopii jollekkin, mutta monelle ei. Uusi aika tarjoaa rajattomasti enemmän mahdollisuuksia toimia nykyisen luonnottoman täystyöllisyys / työtön jaottelun sijaan.

Sosiaalinen todellisuus kokee suuren murroksen. Yksilökeskeisyyden ja laumaelämän välistä löytyy hedelmällinen saareke, jossa jokainen on sosiaalisesti kasvava vahva yksilö, mutta elää vahvassa yhteydessä erilaisten yhteisöjen jäsenenä. Jokainen saa itse valita yhteisönsä, jossa pystyy toimimaan tarkoituksenmukaisesti. Jokaiselle löytyy juuri oikeanlainen yhteisö, jonka turvin täyden ihmisyyden rakentuminen on luonnollista. Kun tässä yhteisössä kasvaa täyteen mittansa, on sen jälkeen valmis kohtaamaan kenet tahaansa, missä tilanteessa tahaansa tarvitsematta kokea pelkoa tai eriarvoisuutta. Nyky-yhteisöissä sosiaalinen kasvu on hyvin sattumanvaraista ja käytännössä kasvatukseen jää suuria puutteita, muun muassa  kyvyissä kohdata toisia tai ymmärtää edes oman toimintansa perusteita. Siinä suhteessa eletään yhä pimeää keskiaikaa, jossa taikausko ja perusteettomat uskomukset elämän hallitsemattomuudesta ovat valloillaan.

Kuinka tuemme muutosta? On tärkeää tietää, että jokainen teko ja ajatus muuttaa maailmaa. Jokainen niistä tukee joko pelkoa tai rakkautta. Saamme valita puolemme ja kohtalomme aivan vapaasti. Jos olemme heikkoja uskossamme, tarvitsemme vahvistusta. Siinä ihmiset, jotka tuntuvat kaltaisimmiltamme, ovat suurena apuna. Hakeudu siis seuraan, joka auttaa sinua pyrkimään parhaaseesi, joka tukee sinua suuntaamaan haaveidesi taivaanrantaan. Ole tarkkana, ettet tee yhteisöstä linnoitusta muita vastaan, yhteisösi on elvyttävä keidas, mutta se ei saa nousta ketään vastaan.

Tiedä, että jokainen tekee virheitä, jokaisella on haitallisia toiminta-tapoja, anna ne anteeksi itsessäsi ja muissa, mutta ole valmis tukemaan toisia kasvussa sekä vastaanottamaan tukea toisilta. Pelon muurien takaa on työlästä nousta ja kerran haavoitettu on pitkään varuilaan haavojensa kanssa. Se vaatii pitkää kärsivällistä välittämistä, että vanhat haavat kestävät koskettamista uudelleen ilman kipua. Kummaltakin osapuolelta vaaditaan ehdotonta lempeää kärsivällisyyttä ja asian uudelleen sanoittamista uuteen ymmärrykseen, jotta muuri voidaan tuolta kohtaa purkaa vapauttamaan tilaa vapaudelle ja ilolle.

Näitä pelon muuraamia linnoituksia löytyy meistä jokaisesta. Useimmat meistä oppivat nokkelasti väistelemään muuriensa sokkeloissa, jolloin ne eivät niin paljoa sotke arkea. Niistä tulee sokeita pisteitämme, joita emme enää havaitse, ellei jokin pakota meitä kohtaamaan juuri sitä asiaa. Silloin nostamme sotisovan yllemme ja ryhdymme taisteluun oman opitun stratrgiamme mukaan, joko hyökkäämään tai puolustautumaan, agressiivisesti tai linnoittautumalla. Oma mörkömme heijastaa vihollisen toiseen ihmiseen, meissä oleva kipu kutsuu ulkomaailmasta toisen ihmisen näyttämään kipeän paikkamme, jotta hoitaisimme sen. Koska emme tunne itseämme, ulkoistamme syyn kokonaan toiseen, taistelemme ulkoista kokemaamme uhkaa vastaan, vaikka vihollinen onkin oman varustuksemme sisässä.

Todellisiin konkreettisiin tilanteisiin meillä on käytössä kaksi tehokasta työkalua, kyllä ja ei. Niillä voimme kontrolloida lähellemme tulevia asioita. Kun suhtaudumme kanssaihmisiimme periaatteesa hyvää tarkoittavina veljinämme ja sisarinamme, nuo kaksi sanaa riittävät. Emme tarvitse vihaa ja pelkoa muutakuin tunteemme indikaattorina, havaitsemistyökaluna, ne ilmaisevat, haluammeko vai emme jotain asiaa tai millaisia ennakkokäsityksiä meillä on asiasta.. Tämä taas muutoksen näkökulmasta vaatisi silloin tällöin ajatuksellisen päivityksen, vastaavatko ennakkokäsityksemme enää asioiden nykytilaa, onko mahdollista ajatella asiaa uudella tavalla? Tekemällä asiat aina niinkuin ennekin, saa sitä mitä aina ennenkin. Muutos vaatii jonkin osasen muuttumista.

Tulkitsemme paljon tilanteitamme kulttuuriemme kautta. Kultuurien moninaisuus ja median myötä sekalaisesti leviäminen aiheuttaa nykyään arvaamattoman paljon väärinymmäryksiä. Yhteistä jaettua kulttuuria ei enää tahdo löytyä. Tämän yhteisen pohjan puuttuminen vaatii ymmärryksen saavuttamiseksi paljon enemmän avointa puhetta. Nykyaika on uuden kielten sekaannuksen aikaa. Koulussa rehtori voi pitää mielestään hyvän ohjaavan nuhtelun rikkeeseen syyllistyneelle oppilallle, mutta yhteisen kulttuurin puute saa puheen kuulostamaan tyhjille kliseile nuoren päässä. Miten todellisuudesta irrallaan opettajat voivatkaan olla! Silti kyseessä on puhdas kommunikaation ongelma, kieli ja kulttuuri eivät kohdanneet. Se ei tarkoita, etteikö itse asiat voisi kohdata, mikäli yhteinen kieli olisi etsitty ja löydetty.

Kohtaamiseen kannattaa paneutua. Ei kulttuurisena draamanäytelmänä, vaan aidon yhteyden rakentamisena. Sieltä löytyy elämään uutta virtaa, uusia raikkaita tuulia ja sitä ikiaikaista hoivaa, mitä sielumme kaipaa. Aito dialogi vaatii tiettyjä taitoja, ne ovat opettelun väärtit. (Buberg ja Bahtin)

Niin maailma muuttuu, hiljalleen. Välillä tulee takaiskuja, mutta päivä päivältä olemme lähempänä tavoitettamme, omaa kotoisaa maaolemamme kotoheimoa.

Sitä kohti, ilolla.