Elämään heräämistä. Vanhasta irtautumista, minuuden kaikkien puolien löytämistä. Olen joutunut sivuuttamaan omia tunteitani muiden edestä liian kauan.  Saa nähdä, pystynkö löytämään riittävän turvallisen suhteen, että voisin uskaltautua löytöretkelle minuuden tunneavaruuteen. Jos sinne yksin kurkottaa, ei paluu ole mitenkään varmaa.

Vaikka olen parisuhteessa elänyt iäisyyden, ei se suhde kuitenkaan kasvanut todelliseksi rakkaudeksi. Se oli toimeen tulemista, etsimistä ja hapuilua. Edes alussa ei ollut polttavaa rakkautta. Vaikka suhdetta yritettiin kehittää, erillaisuudet tekivät raja-aitoja, joita emme kyenneet ylittämään. Pikkuhiljaa erilaisuus siirteli rajoja suppeammalle ja suppeammalle. Puhealue hiipui olemattomaksi, minun tunteet jäivät aina paitsioon, kaikki mitä sanoin tai tunsin oli väärin. Yritykset parantaa tilannetta rauhallisesti puhuen kilpistyi aina suuttumiseen. Pikkuhiljaa opin olemaan edes yrittämättä. Henkinen kuolema, nujerrettuna ja toivottomana. Parisuhdehan edellytti kaikkien ulkopuolisten ystävyyksien lopettamista, muutaman sanan tuttavuudet saiva juuri olla. Sosiaalisesti epävarmalle, keskeneräiselle  persoonalle pystyy rakentamaan vankilan helposti esiintymällä vahvana auktoriteettinä.

Suhteen aikana oli usein aikoja, jolloin halusin erota. Otin etäisyyttä ja yritin luoda kontaktia ulkomaailmaan. Minusta myös kohtalo oli vielä silloin eroa vastaan, en kertakaikkiaan löytänyt yhtään parempaa elämää. Pinnallisuutta ja lokeroituneita ihmisiä. Välillä taas olosuhteet pakottivat jatkamaan suhdetta.  Nyt lopulta kutistuin niin pieneksi, että oli pakko laittaa ero päälle ja muutoinkin elämä uuteen kuosiin. Olosuhteetkin olivat muuttuneet otollisemmaksi erolle ja harrastuksen kautta oli avautunut uutta avaruutta. Henkinen kirjallisuus ja herääminen uudelleen omille koko elämään vaikuttaneille ajatusmaailmoille yhdessä oikeiden ihmisten ja ajan kanssa teki kaiken mahdolliseksi. Oikeastaan varsin helposti. Vielä mennään välitilassa ja vahvoja suhteita ei ole vielä päässyt muodostumaan uusiin ihmisiin. Ne vasta auttavat irtautumaan menneestä ja tukeutumaan uuteen.

Vaikka syvissä tunteissa olen vahva, on käytännön arkitunne-elämässä vakavia puutteita. Olen kannattelijasukupolvea ja suhteeni asioihin on käytännöllinen ja ratkaisukeskeinen, ei tunnepohjainen. Nyt pitäisi alkaa löytämään tunnesisältöakin asioihin, niin kipeää kuin se onkin. Koulutusta tähän ei taida olla saatavilla? Vertaistukikin taitaa jäädä virheille nauramiseen. Yksikin vakaa tuki-ihminen tekee ihmeitä, mutta sellaisia ei uusliberaalisessa maailmassa enää valmisteta. Jokaisen aika menee itsestä huolehtimiseen.

Murrosikä jäi elämättä, kun oli niin kiire paranatamaan maailmaa. Noloahan se on tässä iässä alkaa elää murrosikää ja villiä keski-ikäisyyttä, mutta itsehän olen soppani keittänyt. Jospa se raju ensirakkauskin tulisi vasta nyt, kypsän järkiliiton jälkeen.

Herran hallussa ollaan, yritän hoksata kaikki porkkanat, joita tarjoillaan. Pikkasen hidas tahtoo pitkä mieli olla, mutta kaikki sisäisesti kaunis huomioidaan.

Hauskaa H-hetkeä.