Ehkä on paikallaan kirjoittaa lisää terälehdistä ja muista olemuksemme osasista ja tasoista. Olen lukenut nyt "Viestejä Michaelilta" kirjaa. Siinä on ollut paljon hyviä oivalluksia ja jälleen uutta tapaa jäsennöidä olevaisuutta. Minulla kuitenkin vaikeuksia hyväksyä kaikkea esitetyssä muodossa. Mutta se ei ole oleellista. Vaikutteita kirjan terminologiasta on siirtynyt vanhaan sillisalaattiin. Soppa on vielä hyvin sekalaista, termit epätäsmällisiä ja ajatus katkeilevaa, mutta hahmoa yritän piirtää.

Aloitetaaan vanhasta jaosta. Ruumis - henki - sielu. Sielu on ikuista ja ruumis kierrätyskamaa. Henki on se yhdistävä käyttöjärjestelmä, jonka pitää suoriutua elämästä näiden muiden olemusten kanssa yhteydessä. Nämä olemuspuolet jakautuvat useisiin alatasoihin, mutta ehkä selkeyden vuoksi voidaan pitäytyä kolmijaossa. Hengen sijainti tai itseasiassa tietoisuuden sijainti hengessä voi olla lähempänä ruumista tai sielua. Riippuen siitä, mihin asioihin elämän aikana kiinnitetään huomiota, mihin suuntaan elämää halutaan ohjastaa. Tietoisesti tai tiedostamatta.

Kun sitten ruumis päättää siirtyä kompostoitavaksi, alimmat osat hengestä menee myös kierrätykseen ja ylemmät osat yhdistyvät sieluun ja jatkavat osana sen kehitystä.

Ehkäpä jokaisessa maallisessa askareessa on positiivinen, neutraali ja negatiivinen  suhtautumistapa. Tämä suhtautumistapa on kiinni asenteestamme tekemiseen.  Jos koemme asian luovana, rakentavana ja kohottavana myös sisäisesti ja laajemmin ajateltuna, se vie eteenpäin, olipa se kuinka maallista tahaansa. Ja kääntäen myös henkinen toiminta, jos se ei tunnu kohottavalta, se on meille taannuttavaa.

Egominuuden laskisin kuuluvan alempaan henkeen, lähelle ruumista, astraalimaailmojen tuntumaan. Katsoisin terälehtien, valittujen tunnekeho-ominaisuuksien kuuluvan myös tähän alempaan minuuteen. Tähän kuuluvat myös muut nopeiden pintatunteiden vaeltelevat energiat. Mielihalut, vastenmielisyydet ja suutumukset.  Yleensäkkin dualistisuus ja myöskin kielellinen tietoisuus.  

Korkeampi tietoisuus asuu ylempänä hengessä, ollen lähempänä sielua. Siihen ei enää vaikuta nopeat tunteiden tuulet. Se on rauhallisempi, lempeä ja myötätuntoinen. Se tietää paljon, mutta se tieto ei ole sanallisessa muodossa, se on syempiä tuntemuksia. Siellä ei ole häpeää eikä syyllisyyttä, eikä maallisia mielihaluja, siellä on jo kokonaisuuden ymmärrys. Siellä on myös agape, kosminen rakkaus.

Näiden minuuksien välillä tietoisuutemme seilaa. Useimmat eivät huomaa liikettä, koska kunkin välitason tunnemekanismit liukuvat mukana pehmeästi. Tietoisuuden muutoksen voi huomata suhtautumisestaan johonkin tiettyyn asiaan, jonka sijainti on lähellä jompaa kumpaa ääripäätä. Esimerkikisi ollessamme hyvin henkisessä tilassa, voimme suhtautua alkoholiin täysin välinpitämättömästi. Ollessamme taas egomme kanssa kiinni työyhteisön draamasopassa, alkoholi voi tuntua oikein tervetulleelta vaihtoehdolta.  Tietoisuutemme liikkuu pitkin ihmisyytemme kenttää. Kun tämän tietää, voi sitä hyödyntää eikä vain taistella "hallitsemattomia" tuntemuksia vastaan.

Tähän liittyy myös lähellämme olevien ihmisten vaikutus. Ne tahtovat johdatella tasoamme lähelle omaansa, tämä on luonnonlaki, muutoin emme pystyisi kommunikoimaan ymmärrettävästi. Jos tasoerot ovat liian suuret, tahtoo tietoisemman olemus väsähtää joutuessaan alentamaan olemustaan liian pitkäaikaisesti. Alempi luonnollisesti paistattelee korkeamman säteilyssä, mutta joutuu hieman pinnistelemään pysyäkseen mukana jutuissa. Tällä ylempi - alempi vertailulla tarkoitan sitä, millä tasolla kukin keskimäärin on tottunut tietoisuuttaan pitämään. Olosuhteiden muuttuessa myös nämä keskinäiset tasojutut voivat heittää aivan päälaelleen. Keskimääräisesti alhaalla viihtyvä voi otollisissa olosuhteissa kohota hyvinkin korkealle, mutta tykkää palata myöhemmin turvalliseen perusoloonsa. Ja keskimääräisesti korkealla oleva voi romahtaa huonoina hetkinä todella alhaalle.  Tämä tasojuttu on täysin valittavissa oleva. Opeteltavissa oleva. Kun sen vain tiedostaa.

Sispä terälehdillä ja pintatuntemuksilla on oma syvemmästä minuudesta riippumaton tahto. Vahva tietoisuus pitää ne kurissa, jos ne sotkee normaaliin minuuteen, voi nauttia vuoristoradasta läpi elämänsä. Kullekkin halujensa mukaan.

Minä olen tullut jo niin laiskaksi, etten tahdo jaksaa viihdyttää terälehtiä. Jos isäntä ei ole läsnä, en jää kaivelemaan. Mutta en silti sulje ovia takanani. Olen tavoitettavissa, kun siltä tuntuu.

Ei ole kukaan tainnut vielä oikeasti tajuta jorinoitani. Mukavia kannustavia kommentteja on tullut, kiitokset niistä, mutta kukaan ei vielä ole lähtenyt viemään ajatuksiani oikeasti eteenpäin, kasvattamaan ja hyödyntämään niitä. Tiedän, että tässä on mukana helposti hyväksyttävää yleistä tuntemusvirtaa, mutta myös erilaista minusta pulpunnutta ajatusta, joka huutaa selvennystä, vahvennusta, haastamista.  Onhan siinä valtava haaste, olevaisuuden kenttää on tökitty neuloilla satunnaisotannalla sadoista kohdista, niiden parsiminen ehjäksi kokonaisuudeksi on vuosien työ. Ehkä jotain muuta voisi kokeilla vahtoehtona.

Iloisuus kannattaa useinmiten!