Aluksi pahoittelut hiljaisuudesta, elämällä on ollut muuta opetettavaa välillä. Mutta nyt jokunen sana maailman menosta ja oivalluksista taspainon löytymisen suhteen.

Martin Buberin ihmiskäsitys ja dialogikäsitys ovat kovasti vaikuttaneet näkemykseeni siitä, mitä on ihmisolennon elämisen tasapaino. Hänen ajattelunsa luo selkeyttä moniin uskonnollisiin, tieteellisiin kuin myös arkihavaintojen esiin tuomiin oivalluksiin jäsentämällä ne uudella tavalla.Sovellan seuraavassa Buberia omilla esimerkeilläni ja tiivistyksillä vahvasti tulkiten.

Ensinäkin, ihminen on kokonaisvaltainen olento. Eläessämme emme voi erottaa henkeä, sielua ja ruumista toisistaan, vaan ne ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa, vaikkakin aina jokin osa korostuneesti esillä.Tämä tarkoittaa sitä, että emme voi elää samalla syvää hengen elämää, mikäli samalla suoritamme epäeettistä kehollista toimintaa. (eettisyys tässä on seurauseettistä, ei ulkoa annettua lakikokoelmaa)

Toinen vaikuttavampi peruste elämän suunnalle on jakautuminen kahteen erillaiseen todellisuuteen, nimittäin yhteyden todellisuuteen ja kielellisesti jäsentyneeseen, sanojen osiin jakamaan todellisuuteen. Yhteyden todellisuus on kokonaisvaltainen, jakamaton ja kieletön. Se ei ole kokemista, vaan yhteydessä olemista. Yhteyden maailma avautuu tasavertaisen Minä-Sinä sanomisen kautta. Asetumme yhteyteen ilman ennakkoehtoja, tavoitetta, vain tavoittaaksemme yhteyden, yhteisen todellisuuden, joka on paljon enemmän, kuin mitä sanoilla voidaan tavoittaa.

Toinen todellisuus on sanojen osiin pirstoma arkinen maailma. Se rakentuu älyn, taidon ja tunteen kokoamasta rakennelmasta, joka on jokaisella omanlaisensa luomus, mutta joka hyvin pitkälle toistaa vanhempiemme, läheistemme ja idoliemme arvomaailmaa, todellisuuskäsitysta ja käytäntöjä. Kukin perhe ja suku sanoittavat ja rakentavat todellisuutensa omanlaiseksi. Sanat ja todellisuus muuttuvat uskomuksissa yhdeksi. Kun toinen suku on sanoittanut saman uskomuksen eri sanoilla, luulemme olevamme eri mieltä, koska emme enää osaa katsoa sanojen taakse.

Tämä todellisuuden ja sanojen sekaannus yhdistettynä erillisyyden harhaan, että olisi olemassa hyviä ja huonoja ihmisiä, saa meidät suojautumaan, vetäytymään piiloon veljiltämme ja siskoiltamme. Kuten sanottua, raja hyvän ja pahan välillä ei kulje ihmisten välissä, vaan halki jokaisen sydämmen. Jokaisessa on valoa ja varjoa, mutta jokaisen sydämmeen on asetettu unelma hyvästä ja onnellisesta. Olosuhteet ja opit ovat vain vääristäneet usein menetelmät noiden saavuttamiseen enemmän selviytymiseen keskittyviksi.

Samaistuminen sanoihin, tunteisiin tai järkeen aikaansaa sen, että ihminen rakentaa itselleen noista elementeistä mielikuvituksensa mukaisen lego-talon. Valitettavasti ilman yhteyden todellisuutta se talo on vain imitaatio kokonaisesta elämästä, siinä on palikoita, jotka ovat nimetyty ylevästi, mutta ovat vain tyhjiä sanoja. Niistä muodostuu ehjän näköinen kokonaisuus, mutta se jää ontoksi.

Vasta kun sanojen viekoitteleva todellisuus on hetkeksi hiljennetty, mieleen rakennettujen arvoasteikkojen portaikko jätetty syrjää ja avoimin aistein asetutaan avatumaan toisen luodun kanssa, olemme läsnä oikeassa todellisuudessa. Siinä sekoittuu oma todellisuus, sen toisen todellisuus sekä saman linjan päässä Ikuisen Sinän todellisuus eli Jumala.

Kun aivomme jälleen alkaa pilkkoa todellisuutta osiin, muotoihin, väreihin, tunteisiin ja kaikkeen muuhun, yhteys katkeaa, pudotaan takaisin Minä-Se todellisuuteen. Se on luonnollista, mutta ne ikuisuuden aavstukset, joita tavoitimme  auttavat näkemään kaiken uudessa valossa. Ei itsekeskeisyyden ja oman pienuuden näkökulmasta, vaan näemme uudesta näkökulmasta oman paikkammekin arvokkaana ja merkityksellisena kokonaisuuden kannalta ja pystymme näinollen toimimaan arkitodellisuudessa paljon paremmin tuon ansiosta.

Buberin henkisyys on siis oleellisesti oman maailmaan kiinnittyneisyden todeksi ottamista. Olemme maailmassa, mutta emme yksin, meillä on lukemattomia kohtalotovereita ja vain yhdessä voimme löytää itsemme, toisemme ja henkisyytemme ja lopulta elävän yhetyden Jumalaan. Ja vaikka yhteys on pyhä, se on olennainen osa arkista elämää. Sillä pidämme arjen parhaassa järjestyksessä ja oleme kiinni elämäntehtävässämme.

Se edellyttää meiltä noiden alussa mainittujen perusajatusten läpikäymistä.Olemme eläessämme kokonaisuus, sanallinen minuus, tunteet ja järki elävät omassa näennäisessä todellisuudessa, mutta me elämme sen lisäksi aidossa sanattomassa todellisuuden verkossa, jossa voimme saada yhteyden melkein mihin vaan, kun irrottaudumme itse rakentamastamme tai vahvistamastamme hierakisesta verkosta ja nöyränä kohtaamme toisen. Tällä yhteyden tiedolla päivitämme arkitodellisuutta paremmin todellisuutta vastaavaksi. Yhteyden Sinä- todellisuus on universumin sisäänhengitystä ja välineellinen Se- todellisuus on uloshengitystä, manifestoimme henkeä aineeseen. Tämä on ihmisen tehtävä elämässä. Emme voi elää vain toisessa, tarvitsemme molempia, mutta nyt molemmat asettuvat oikeille sijoilleen.

Nykyajan minäkeskeisessä kilpailuyhteiskunnassa tämä ei ole luontevaa toimintaa. Yhteikunta rakentaa meistä Se- ihmisiä.Toki kaikkiyhteyttä joskus tietämättään harjoittavat, mutta tietoisena ja kehitettävänä toimintana sen voima moninkertaistuu. Tämä ohjaa myös vaalimaan yhteyttä vahvistavia ihmissuhteita. Ne ruokkivat hyvää yhteisössä. Tämän ajatelun perusoletus on se, että kaikissa on tämä voima ja sen takana oleva hyvä. Joissain se vain voi olla syvälle piilotettu. Vaikka siis yhteyden suhteita pitää vaalia, ei huonojakaan suhteita pitäisi välttää. Niihin pitää vain mennä vahvana, jolloin voi kohottaa toisen jälleen elämän virtaan kiinni. Sen verran pitää olla tarkkana, ettei anna toisen upottaa itseään.

Hyvät dialogiset yhteyden suhteet ovat yleisempiä hyvien ystävien ja pariskuntien kesken, mutta yhteisen hyvän nimissä tämän pitäisi levitä enenevässä määrin kaikkeen yhteiseen toimintaan, vain siten toiminta tukee parasta mahdollista lopputulosta. Toki tämä on haastavaa ja "opitun luonnon" vastaista, jossa kaikki laitetaan ylä- tai alapuolelle. Nyt kaikki onkin samalla viivalla, vaikka eri kategorioissa talenttimme eivät ole yhtenevät. Erilaisuus onkin siis yhteisön voimavara, kunhan perustaltaan olemme kaikki yhtä, -yhteydessä. Kaikki ihmisestä syntyneet ovat samalla viivalla. Joka muuta väittää ei elä aidossa todellisuudessa, vaan tunteiden ja tietojen uskomusviidakossa.

Onnellista todellisuutta!