Jälleen pahoittelut hiljaisuudesta! Elämä on vetänyt ajan kortille. Silti ajatukset välillä juoksentelevat ja mieli tekee tännekkin jotain uutta materialisoida.
Useat meistä ovat varmaan huomanneet elämän muuttuneen viimeisten vuosien kuluessa. Aikakausi on vaihtunut. Ninkuin monet herkät ihmiset ovat meille kertoneet, elämänpyörän liike on nopeutunut. Suhtautumisemme ulkopuolellemme palautuu hyvin nopeasti takaisin, niin hyvä kuin huono vaikutus. Jos etäännymme rakkauden mukaisesta suhtautumistavasta, saamme rakkaudettomuutta vastaamme. Jos olemme sydän edellä liikkeellä, saamme palautteen yhtälailla kauniisti, jos maltamme kuunnella. Ihmiset ovat herkistyneet, sen huomaa selkeästi kun vertaa parin vuoden takaiseen aikaan.
On sanottu, että aika vaatii valitsemaan puolensa.Linnoittaudunko itseeni ja muuraan itseni pelolla kaltaisteni saavuttamattomiin? Vai valitsenko rohkeasti rakkauden, ei rajattua omistavaa rakkautta, vaan sallivan ja armollisen rajoittamattoman rakkauden, joka on pelottavan alastonta, mutta yhteydessä kaikkien ihmisten kautta ikuiseen Sinään. Ja tuolta Ikuisesta Sinästä saamme välähdyksen ikuisuudesta ja omasta osastamme siinä. Pääsemme ajasta ja sen pimeydestä kohoamaan hetkeksi pilvien yläpuolelle kirkkaaseen valoon.
Ihmisyksilön ajattelu on mahtava tietojenkäsittelyprosessi. Jokainen järjestää tietoa, tunteita ja kokemuksia yrittäen muodostaa niistä helposti käytettäviä kertomuksia. Rationalisoimme kaiken käyttäen työkaluna kielellistä järjestelmää. Ongelmallista on, että asiat, joita kielellistämme eivät ole alunperin kielellisiä, ne ovat tunteita, kuvia, ääniä, tuntoaistimuksia ja havaintoja. Me sanoitamme nuo asiat itse, oppimamme kielijärjestelmän avulla. Intuitiivisesti tunnemme, että sanoitus on onnistunut ja että luomamme tarina on tosi.
Mutta kun puhumme asian toiselle ihmiselle, huomaamme, että tarina ei olekkaan ehkä aivan ehjä. Siitä löytyy aukkoja ja ristiriitaisuuksia joita emme omassa päässämme asioita pyöritellessämme havaineet. Mieli on luonut puutteellisen tarinan ja uskotellut sen olevan valmis. Ei, me tarvitsemme tarinan ulostuontia. Kirjoitus on yksi taso, mutta vaikka se jo tuo esiin suuria puutteita, vasta toisen ihmisen kanssa jaettuna tuo asiamme ja tarinamme saa ehjän muodon. Jokaisen ihmisen pää on kuin tietokoneen keskusykikkö, jauhettuaan liian kauan samaa tehtävää, se menee tukkoon ja alkaa jumittua. Ihmisillä luonnolinen buuttaus on aito rakkaudellinen dialogi. Se nostaa itseensä kietoutuneet ajatussykkyrät pään uumenista ihmisten välin avaruuteen suoristumaan. Voin sanoa, että mikä tahansa ajatus hautautuessa vain omaan päähän alkaa vääristyä ja synkistyä. Jos olemme nostaneet muurin toistemme välille, emme koskaan pääse irti mustuvista ajatuksistamme. Ihminen on Jumalan kipinä, ilman yhteyttä toisen ihmisen kautta Jumalaan, se hiipuu ja ajaa meidät hulluuteen tai pakomatkalle omaa synkenevää minää karkuun.
Vaikka ihmnen tarvitsee aina toista ihmistä tullakseen Minäksi, eivät kaikki suhteet ole samanarvoisia. Koska jokainen on ainutlaatuinen Jumalan kipinä, joka vielä muotoutuu elämien kouluissa, on olemassa erillaisten tehtävien ihmisiä. Joudumme olemaan rehellisiä itsellemme ja toisillemme. Joidenkin ihmisten kanssa olemme kotonamme, joidenkin ihmisten kanssa olemme tuotteliaita, joidenkin ihmisten kanssa opimme asioita. Joidenkin ihmisten kanssa kannattaa olla tekemisissä vain rajallisesti. Kaikki nämä ihmiset ovat rakkautemme arvoisia, mutta omalla tavallaan. Sinullakin on omat tehtäväsi. Jossakin asiassa olet korvaamaton. Jos olet väärässä ympäristössä, et välttämättä löydä omaa ainutlaatuista talenttiasi. Voit oppia uusia tärkeitä asioita, mutta maailma jää vaille sinun parastasi ja sinä et saa kokea elämäsi virtaavaa onnistumista, koska olet juuttunut Se-todellisuuden rukouksia kuulemattomaan kohtaloon hylätessäsi rakkauden polun ja ihmiset, joille voit aidosti sanoa Sinä.
Yhteiskunnallinen elämä ja kulttuuri johtaa yhä kauemmas rakkaudesta kiinnittäessään meidät kuluttajuuden kantamaan elämäntapaan.Siinä ei sinäänsä ole mitään vikaa, kunhan se ei muodostu ainoaksi ohjenuoraksi. Nämä elämän hauraat kohtaamiset kannattaa ottaa tietoiseen kehitystyöhön. Rajoittaa pelon ohjaamaa torjuntaa, uskoa moninaisuuden ja erilaisuuden tarkoituksenmukaisuuteen. Myöntää, että jokainen ihminen on pohjimmiltaan toinen Minä.
Kun kohtaamista ohjaa rakkaus, tapahtuu ihmeitä. Saamme purettua oman kuormamme ja kohtaamamme toisen Minän kuormaa. Kohotamme toisiamme kun emme keskity itseemme. Tarinoidemme kieli muuttuu selkeämmäksi ja ehkä löytää valoisampia muotoja. Pääsemme ahdistavasta nurkasta kohoamaan vapaammille vesille. Näemme seinien lisäksi avoimet mahdollisuudet. Vihollinen ei ole toinen ihminen, vihollinen on oma kutistava pelkomme. Vapahtajia olemme kaikki, mutta vain toistemme kanssa.
Muutetaampa maailmaa nyt että heilahti...
