Mitäpä minun pitäisi nyt elämässäni tehdä? Laittaa vaimo pihalle, lopettaa ylimääräiset työt ja työnomaiset harrastukset? Alkaa huolehtia itsestäni niin fyysisesti kuin henkisestikkin. Aloittaa henkinen jälleenrakennus. Virittää ihmissuhteet omilla ehdoillani uudelleen. Ja sitten kun olen joskus valmis, voin kutsua uuden prinsessan valmiiseen pöytään?

Mutta ei, nyt ei prinsessat enää kelpaa, pitää olla shamaaninainen, ihminen, joka osaa unelmoida ja ryhtyä työhön saavuttaakseen, mitä haluaa. Lempeän intohimoinen elämään ja löytämään sielun salaisuuksia yhdessä yrittäen.

En etsi valmista pakettia, vaan kasvukumppania, joka haluaisi kasvaa tähän suuntaan. En itsekkään ole läheskään valmis, mutta innokas yrittämään.

Nykyinen tie on loppuun kuljettu. Alan olla jo pohjalla. Jos vielä jatkan, niin terveyskin lähtee. Kuitenkin tästä irrottautuminen on heikoille jäille lähtemistä. Ihmissuhteet on jyrätty littuun parisuhteen alta, joten yksin yritetään, viranomainen on lähin omainen. Jokatapauksessa yksin olokin on parempi kuin olla olematta ollenkaan. 

Kohtalon sormi voisi minulle osoittaa samalaisen sielunsisaren samanlaisesta elämäntilanteesta. Yhdessä saisimme haavamme parantaa ja sielullemme rauhan loputtoman toivottoman yrittämisen sijaan.

Nyt on kosmokselle toive heitetty, sitten iskee pelko, että toive toteutuu. Onko minusta poloisesta siihen, saanko elämäni järjesteltyä valmiimmakksi, entä jos se ei sitten toimikkaan.... No, kuulostellaan, mitä elämä antaa ja yritetään olla vilpitömästi avoinna.