Kuinka vaikeaa on löytää juuri oikeanlainen kaveri? Kun aikojen saatossa on nähnyt monenlaista ihmistä ja suhtautumistapaa elämään, alkaa itselle muodostua kuva siitä, millainen suhde elämään itsellä ja läheisellä kumppanilla voisi olla. Olen seurannut, millaisia vaikutuksia kullakin elämän valinnalla on tulevaisuuteen ja olen päätellyt, millaisia valintoja aiemmin on tehty, että nykytilaan on päästy.

Kun aika vaatii hektistä läsnäoloa välittömällä voiton lunastuksella huomioimatta menneisyyttä tai tulevaisuutta, jää yksilö helposti jumiin omiin käyttäytymismalleihin. Minä olen laventanut nykyhetkeni lähemmäs ikuisuutta. Tuulen lailla kulkevat pintatunteet eivät minua kuljettele, syvät rakkaudet ja myötätunnot liikuttavat minua, mutta perspektiivi antaa armoa ja tilaa tehdä pidempiä toimintaratkaisuja. Minä on vain yksi ihminen muiden joukossa, ei sen kummempi eikä heikompi. Kun lluon onnellisuutta, on ehkä parempi antaa se toiselle, kun tehdä itselle. Toisen ilo on iloa minullekkin.

Tällainen sosiaaliseen elämän sisäänrakennetun kilpailun totaalinen hylkääminen pudottaa sosiaalisista kontakteista monille turvaa antavan totutun suojanaamarin pois. Tilanne voidaan kokea uhkaavana, mikäli yksilön oma kaipuu turvalliseen perustilaan ei ole yhtään hetännyt. Minusta on sanottu, että olen niin jumalattoman erilainen. En sovi tavalliseen elämään, mutta minun kanssani voi elää ja toteuttaa unelmansa.

Yritän tavallisille ihmisille tarjota unelmien mahdollisuutta. Tässä tätä olisi, jos evääsi liikauttaisit. Mutta minuuden opituista kahleista on vaikeaa luopua. Monesti saan itse viedä työt loppuun ja kaverit noukkivat ujosti pari pullaa notkuvalta lautaselta. Kuitenkin kaikki perustuu yhteistyöhön. Yksin olemme vain rajallisia palikoita, yhdessä meillä on mahdollisuus olla paljon enemmän kuin osieme summa. Tätä ei aikamme sulata.

Nyt olen vaihtanut ajatuksia ihmeellisen naisen kanssa. Hän vaikuttaa häkellyttävän intensiiviseltä. En osaa vielä sanoa, onko tämä intensiivisyys tietoisuutta vai opittua taitoa. Jokatapauksessa muistan tunteneeni, että onko tällaista oikeasti olemassakaan? Epätodellisen hurmaavaa. Mutta mikä on minun osani? Olenko kaukainen ihailija, jonka kiinnostus vaivaannuttaa kohteen, vai onko tässä nyt oikeasti unelmieni sielun sisar, joka on niin lähellä minun rakennetta, että myöskin haluaa päästä turvalliseen sielunyhteyteen ja syleilyyn kanssani? Mitä minä teen, yritän tietysti rakentaa yhteyttä, neutraalin ystävällisesti ja seurata mitä reaktioita syntyy. Pelkään huonojen kokemusteni perusteella lähestyä vahvasti, mutta en halua hukatakkaan tilaisuutta ja menettää sitä antamalla liian passiivista kuvaa. Historia painaa ja nykyisyys myöskin, niin paljon on sekaista ja keskeneräistä. Mutta jos tämä toimii, niin se kestää kyllä kaiken.

Ajatus laukkailee monia teitä. Mitään ei uskalla vielä toivoa. Mutta sekin on käynyt mielessä, että voiko elämä oikeasti realisoitua noinvain unelmaksi? Oikeastihhan siihen ei ole mitään estettä, jos sielurakenteelliseti hyvin yhteen sopivat ihmiset tapaavat oikeaan aikaan. Ja kun usko. toivo ja rakkaus ohjaavat elämää, niin lopputulos on aika selvä. Tosin taas sitten Jumalalinen vaikutus? Vaikuttaa siltä, että harvoin kehittyneet parit saavat työskennellä rauhassa maailman hyväksi. Joku ongelma väkisin vääntää suunitelmaa pieleen. Mutta onko se vain median luoma harha vai ovatko todelliset vaikuttajat piilossa omissa sfääreissään ja kulisseina toimivat nokkamiehet vaan elävät omia draamojaan? En tiedä. Jeesuksellakin olisi ollut paljon puuhaa ihmisten parissa, mutta ego pisti pullistelemaan poliisille, niin tuli ongelmia hengen pidon kanssa. (sori, jos koskee. ei ole tarkoitus loukata, ajatus tuli vaan mieleen. Totuudesta en ole varma.)

Hulluus ja nerous, viisaus ja ajattlemattomuus. Ajatus, joka tulkitaan omalla historialla. Kommentti, joka tulkitaan hyökkäykseksi. Keskustelu, jossa osapuolet ymmärtävät toisiaan on todella vaikea laji. Ja jos ääni nousee, tai kaveri muuttuu vastustajaksi, on peli menetetty. Keskustelu ja neuvottelu onnistuu vain, jos molemmat ovat samalla puolella ja ongelmat vastustajina.

Minä en ole teidän vastustajanne. Olen rakastajanne. Korjatkaa virheeni rakkaudella, haluan myös rakkaudella näyttää ongelmanne, jotta ne voidaan ratkaista. Älkää rakastako virheitänne älkääkä peitelkö niitä. Tuokaa ne ymmärryksessä esiin ja vapautukaa niistä.

Tämä on mielenkiintoista pyöritellä näitä isoja asioita. Selkeydestä ja tulkinnan mahdollisuudesta en itse luonnollisestikkaan osaa sanoa. Apua tarvittaisiin oikolukuun ja kysymyksiä tarkennukseksi. En osaa sanoa kuinka paljon tästä on ihan omaa aivotoimintaa ja kuinka paljon tästä inspiroituu jotenkin muuten. Jotkut asiat tulevat aika spontaanisti, enkä itse ole aivan varma, pitäisikö niitä kirjoittaa ollenkaan. Mutta ehkä parempi kirjoittaa reilusti ja hävetä sitten vasta myöhemmin, kun tajunta herää.

Kiitos salainen muusani! Sinä ihmeellinen tyyttönen ja henkiset heimoveljet.

Valo nousee.