Taas elämä vierii. Nyt oli aikaa ja tilaa ottaa vastaan uusia ihmisiä elämääni. Ja tapasinkin naisen, jolla on käsittämättömän hieno intensiteetti olla kiinni hetkessä. Ei voi kuin ihailla. No, hänellä on elämä muualla. Tällaiset kohtaamiset kuitenkin antavat kuitenkin toivoa, vaikka ne eivät oman rakkauden kaipuuta täytäkkään, heille antaa mielellään lahjaksi itsestään jotain. Kannustukseksi, kiitokseksi siitä, että tuovat maailmaan juuri sitä, mitä itsekkin kaipaat.

Jonna Tervomaa on tuonut elämääni vahvaa toivoa. Hänen laulunsa ja elämänsä on jotain, joka on niin läheistä omalle olemukselle. Vaikka en häntä ole kohdannut, kuin keikkayhteydessä, enkä ole sanaakaan vaihtanut, hän musiikillaan puhuttelee vahvasti. Kauneus ja kaipuu sekä paremman etsintä on niin vahvaa. Musiikin perusteella olen vahvasti huolissani Jonnan elämästä. Kaunis sielu, joka tietää ja tuntee niin paljon, suuri sydän tarvitsee myös ravintoa itselleen. Niin helposti kaunosielut vetävät puoleensa ihmisiä, jotka nauttivat loisteesta, mutteivat kykene vastavuoroisesti antamaan kaikkea, niinkuin mestarinsa.  Kynttila loistaa kirkkaana, kaipuusta se loistaa kirkkaammin, mutta talia kuluu. Toivon, rukoilen, että oikea rakkaus valaa lisää talia, jotta loiste olisi kirkas ja vakaa, vailla huolta loppuun palamisesta.

Tänään alkaa arki. Yritän säännöstellä omaa kynttilääni. Tali on jo lopussa, mutta yritän loistaa vielä oikeassa paikassa. Ehkä valoni voisi jotakuta kinnostaa, että kävisi minua koskettamassa. En rohkene paljoa toivoa. 

Ystävä hyvä, hyvää päivää. Ystävänpäivä on jokapäivä.