Olen huomannut, että ihmiset alkavat olla nykyisin enemmän läsnä hetkessä. Tietoisuus on alkanut kasvaa kiihtyvällä vauhdilla. Samalla ihmiset ovat iloisempia, kuin aiemmin. Tietoisuus avaa huomaamaan oman pienuutensa ja se vapauttaa. Olemme kehittyviä olentoja ja kehitymme parhaiten rakkauden voimalla. Ei romanttisen vaan kaiken kattavan rakkauden avulla. Vaikeudet ovat ennallaan, suhtautumisemme on vain luovempi ja mahdollisuuksia hakeva. Hyvän kasvatuksella kutistamme "pahaa".

Myös ihmisten luomiskyky on vahvistunut. Ja tarkoitan tällä kanssaluojan hommia. Kun ryhmässä laitetaan unelma selkeäksi tavoitekuvaksi, se voidaan saada toteutumaan aiempaa helpommin, vaikka olisi materialistinenkin haavekuva. Se vaatii muutaman henkisesti sitoutuneen luomistyötä, ja se toimii.

Ehkä yksilöllinenkin luomistyö on nykyään helpompaa. Ainakin kokeilen sitä nyt omassa elämässä. Kokemuksista kuulette täällä.

Ehkäpä kaikki liittyy aikakauden muutokseen. Paljon siitä on puhuttu, monenlaista tarinaa. Mutta ei kollektiivisen tietoisuuden nosto mene hukkaan , vaikkei se mihinkään isompaan muutokseen liittyisikään.

Etsiviä ihmisiä on nyt paljon liikkeellä. Liekö kunnollisia yrityksiä koota lampaita laumoiksi?Vertaistueksi toisilleen, tarjoilla heille eväitä matkalleen? Samat erheet ovat edelleen olemassa uhkana laumoittumisessa. Kun jotain kannatetaan, niin yleensä jotain myös vastustetaan. Ja vastustus houkuttaa aina tappelijoita. Peli on sen jälkeen menetetty pitkäksi aikaa.

Kun kannatamme sitä, että etsivät sielut voisivat sieluperheitään koota  muuallakin kuin ravintoloissa ja jalkapallo-otteluisaa, emme vastusta ravintoloita emmekä jalkapalloa emmekä edes arveluttavia ääriliikkeitä. Emme kannata näitä, mutta emme tuomitsekkaan. Meillä kaikilla on vapaus, jos olemme lempeitä kaikille, on meihin helpompi liittyä, mikäli vanha elämä alkaa tuntua ikävälle.

Ja totta on, että kaikki rikollisuus ja väkivalta on rakkauden puutostautia. Ei siihen mikään muu tuo apua. Se rakkaus voi olla vaikka hetken välittävä kontakti sosiaalityöntekijään, se voi avata ikkunan oman rakkauden löytymiselle. Eikä yksikään valtiomies  lähde sotaan, mikäli hänellä on oikea rakkaus takana.

Helppo puhua ideaalista rakkaudesta. Se vaatii paljon. Useat ihmiset osaavat puhua hyvin. Kuinka moni osaa keskustella hyvin? Osaa kuunnella ja sisäistyä keskusteluun. Olla aktiivinen osallistuja.

Nuorena pohdin usein, kun keskustelut menivät valtataisteluksi ja tuulimyllytappeluksi, että kunpa olisi ihmisellä se nappi, josta painamalla voisi päästä taas perustilaan, unohtaa hetkeksi tunnekuohut, jotka eivät oikeasti liity nykyiseen tilanteeseen. Herätä nyt hetkeen ja pystyä kuuntelemaan toisen asia loppuun ja sitten käsitellä se tiedostaen ja yrittäen ymmärtää myös toisen näkökulma. Sen jälkeen voi esittää oman näkemyksen ja käsittely jatkuu.

Sitten, kun ihmiset oppivat keskustelemaan, hyväksymään erilaisuutta ja tavoittelemaan hyvää, voidaan päästä rakkauden tilaan isommalla porukalla. Se vaatii ennennäkemätöntä nöyrää tutustumista koko porukan kesken. Se on mahdollista, muttei yleistä. Ehkäpä Jeesus onnistui tiimin kasaamisessa. Vaikka evankeliumin mukaan ryhmädynamiikka ei aivan aukotonta ollutkaan. Todellisuudesta ei ole niin tarkkaa tietoa.

Olisi mielenkiintoista kokeilla keskustelun opettelua ja ryhmän rakentamista. Siihen tarvitaan vain avoinhenkisiä kokeilijoita. Ja sopivasti aikaa. 

No nyt saa puhe riittää, ei tästä keskustelua tule kuitenkaan tältäistumalta. Nyt sängyn kautta kosmiselle retkelle! Mentiin!