Nyt näissä kirjoituksissa helposti mennään negaation tai kritiikin kautta. Mutta voiko tulevaisuudessa vaeltaa positiivisissa ja rakentavissa sfääreissä?  Sivuuttaa viat ja virheet ja keskittyä hyvän rakentamiseen? Uskoisin, että se on mahdollista. Jonkun korjaaminen edellyttää kyllä yleensä jonkun vähemmän hyvän ominaisuuden löytymistä, se ei välttämättä ole negaatio. Korvataan sininen vihreällä. Loputulos on erilainen.

Ihmisten seurassakin keskitytään hyvän vahvistamiseen. Pidättäydytään tylystä "huumorista" ja muusta kulttuuriin kuuluvasta valtataistelusta ja turvallisista tavoista, jotka kohottavat alistamalla.

Avainasioina tiedostuneisuus, rehellisyys, lempeys ja iloinen rakkaudellisuus. Ei niin, että mitään tukahdutetaan, kaikki käsitellään vain tietoisuudella ja tehdään ratkaisuja, jota vievät kohti toivottua lopputulosta.

Jossain keskusteltiin, voiko riitelemätön parisuhde toimia?  Minun mielestä riita on aina valtataistelua. Katsotaan, kumpiko on vahvempi ja parempi. Toinen voittaa ja toinen joutuu antamaan periksi. Kuuluuko se rakkauteen? Miksi asiaa ei voisi käsitellä keskustelemalla rauhallisesti? Silloin olisi edellytyksiä ymmärtää kummankin näkemyksiä ja ratkaisu ei polkisi kummankaan itseyttä.  Kummankin tunteet ovat oikeutettuja, niitä ei vaan ole tarpeen päästää riistäytymään käsistä ja tuhoamaan jotain herkkää kasvavaa. Vielä puoli vuosisataa sitten oli luonnollista ja normaalia pieksää vaimo aina kun siltä tuntui. Se oli tunteiden ilmaisua. Ehkä puolen vuosisadan päästä ei ole enää luonnollista ja tavallista henkisesti alistaa ja pahoinpidellä kumppaneitaan. Riita ja sota ovat sama asia. Riita luo sodan ensin ajatusten maailmaan, sieltä se puhkeaa muotojen maailmaan vahvistuttuaan riittävästi. Tässä perhosefekti toimii konkreettisesti. On helppo sanoa, että sillä ei ole mitään väliä, mitä ajattelen tai mitä pieni riitely muka vaikuttaa mihinkään. "Alussa oli sana". Kaikki alkaa ajatusenergiasta, se tiivistyy sanoiksi ja myöhemmin aineeksi. Tapahtuu luomistyö. Olemme samassa universumin energiaverkostossa. Emme tunne ajatusten voimaa vielä yhtään. Koska emme näe sitä emmekä omaa uskoa sinapin siemenen vertaa, luomme vahingossa ympäristöömme kaikkea hirvitystä.

Ihminen on tunne-energioiden kierrätyskeskus. Kun saamme loukkaavan tunteen sieluumme pienessä viattomassa riitelyssä, se tallentuu meihin. Kun vastaava erimielisyys tulee vastaan töissä, harrastuksessa ja ystävien seurassa, tulee arkistoitu tuntemus ulos ja laitamme sen eteenpäin viemään sanomaansa uusille uhreille. Tämä on automatiikkaa. Sitä voi vastustaa vain tietoisuudella ja päättäväisyydellä.

"Ole ajatuksissasikin puhdas"

Onko puhdas elämä sitten tylsää ja väritöntä? Mielestäni valtataistelusta luopuminen vapauttaa valtavat voimat luovuudelle, innostuneisuudelle ja flow-tekemiselle. Se vapauttaa tuntemaan syvemmin skaalan toista päätä. Se tuo paratiisin lähemmäs. Tosin sen tuleminen tulee kestämään vielä kauan, ellei tukea tule kosmokselta. Sisäisesti rakennettuna sen tuleminen kestää jonkun sukupolven yli siitä, kun sitä aletaan aktiivisesti kouluttaa kaikille ihmisille. Ja nyt ei vielä kenelläkään ole kuvaa siitä, miten ja mitä pitäisi opettaa.

Tällaisia tiedostuneita ihmisryhmiä alkaa pikkuhiljaa ilmestyä. Ne eivät ole näkyviä, mutta säteilevät ympäristöönsäkkin lempeää sanomaansa. Ei aktiivisesti, mutta huomattavasti.  Näin se muutos alkaa pikkuhiljaa levitä.

Tätä turinaa ei ole varmaan lukenut vielä kymmentäkään ihmistä. Hyvin pysyy piilossa. Yhtäkään kommenttia ei ole tullut. Kiinnostaisi kyllä tietää, pystyykö tätä kukaan ymmärtämään tai hyväksymään. Kuvittelen olevani aika uusilla urilla, yhdistelen aika laajaa ja sekalaista tietokantaa jonkinlaiseksi synteesiksi. Sekaista tämä on, aineisto on valtameri ja kapasiteetti litran purkki. Mutta ainakin hammastikulla uhkaan nukkuvaa norsua. Mielenkiinnolla seuraan, tuleeko turpiin, vai saanko kavereita?

Nonniin, huilataan välillä vähän. Pitäkää hauskaa!