Kiitos hyvää!

Mutta, olen lukenut nyt Antti Pietiläisen kirjaa "Tunne, antitunne, perimä" Ja taas olen oppinut itsestäni paljon. Kirja alkaa olla puolessavälissä ja juuri sain selvitettyä syyllisyyden ja antisyyllisyyden. Jopa löytyi diagnoosia. Olen antitunnetilassa elävä syyllistyjä.  Siinä on totuutta paljon. Kaipa minut kasvatettiin syyllistämällä, siitä jäi jatkuva riittämättömyyden tunne. En ole riittävä ansaitakseni rakkautta. Sitä sitten yrittää paikata pitkin elämäänsä, mutta syyllisyyden leima ohjaa syyllistäjien nuolet vetävään magneettiin. (Nyt kuulostaa jo syyllistämiselle...)  Mutta dilemman ytimessä  ollaan. Minun pitää yrittää ja suorittaa ja olen silti hukassa elämästäni.  Kyllähän ystävälliset sielut ovat hienosti vihjanneet, että voit hellittää. 

Kiitos, ymmärrän sen. Jotten päästäisi itseäni liian helpolla, mieltä vaivaa kuitenkin tekemisen ja tekemättömyyden kohtauspiste sekä välittämisen ja välinpitämättömyyden kohtauspiste.

Syyllisyyteni on saanut minut tekemään aina välillä jotain oikeastikkin hyvää ja hyödyllistä. Luomaan jotain uutta ja ympäristöään suurempaa. En nyt sano tätä, että kehua kerjään tai muita vähättelen.  Syyllisyys on toiminut moottorinani ja voimanani. Olen saanut keskitettyä suuremman määrän energiaa kohteeseeni.

Uskon että toinen voimatekijä syyllisyysenergian kanssa on kuitenkin ollut rakkausenergia. Ei fyysis-romanttinen, vaan kaikenkattava. Negatiivisella syyllisyydellä ei rakenneta mitään kestävämpää.

Hassua, nyt syyllistyn niistä töistä, joita olen heikkouksissani tehnyt.  Terapia taitaisi olla tarpeen. Ehkäpä tilaan PVT:tä koko satsin.

Henkinen yksinäisyys on tehnyt tehtävänsä. Olen uponnut vähän liian syvälle päähäni. Tarvitsen ankkurin ulkopuolelleni, muuten ei syvemmälle kannata mennä. Sinäänsä näkisin itsessäni myös toivoa. Minussa on hätä-seis katkaisija. Osaan kuunnella ja jos eläydyn liikaa draamaani, minut voi resetoida perustilaan. Yksinkertaisesti sovitulla pysähtymiskäskyllä. Se toiminee kaikissa hyvin tiedostetuissa antitunnetiloissa, jotka eivät ole lähellä tunnemyrskyä tai -räjähdystä.

Ehkäpä tarvitsesin, tai itseasiassa taatusti tarvitsen nyt normaalia mukavaa arkista elämää väliin. Sitä, jota antitunteet eivät ohjaa, vaan opettelen raikkaita aitoja tuntemuksia.

Suosittelen kirjaa jokaiselle sielulle tällä planeetalla. Kuuluu yleis-sivistykseen.

Kiitos S!