No nyt ollaan polulla, joka polveilee kauniisti kohti tietoisuuden merenrantaa.

Oivalluksia ja tietoisuuden lämpimiä läikähdyksia pullahtelee esiin tuon tuostakin. Olen yltäkylläisyyden tilassa, kaikkea en ehdi edes käsitellä, mutta toivon, että kuva jää ulottuvilleni. Uskon niin.

Eteeni kannetaan juuri oikeaa tietoa juuri oikeaan aikaan. Tapaan oikeita ihmisiä oikeaan aikaan. Synkronismi pelaa.

Voin alkaa luomaan uutta kokonaiskuvaa ihmisyydestä. Koota kaikki aikaisempi tieto ja oivallus. Suhteelistaa tiedon sirpaleet, vastakkaisetkin, suureen kuvaan, joka avaa ihmisyyden ymmärrettäväksi kaikille.

Iso juttu. Nyt tuntuu helpolle.

Avaimena on nyt filosofia. Yhdistettynä kaikkeen muuhun, mutta niin, että filosofia antaa matriisin, johon muu sijoitellaan omille paikoilleen.

Toinen lähtökohtainen näkökulma on kielellisen ilmaisun epätarkkuus. Kieli yrittää antaa kuvaa, imitaatiota asioista tai ideoista, jotka eivät alunperin ole kielellisesti muodostetuja. Jokainen yksilö ymmärtää lopulta kielellisen informaation vain omista lähtökohdistaan. Kahdella ihmisellä sama teksti muodostaa erilaisen mielikuvan. Tämä kielen välineellisyys on pakko ymmärtää, jotta osaa hakea alkuperäistä ideaa sanojen takaa.

Tätä voidaan tarkentaa vielä vertauskuvallisesti. Samalla tavalla kun meitä pyydetään määrittelemään rakkaus kielellisesti, siihen tulee variaatioita, vaikka ideatasolla rakkaus muutamalla lisätarkennuksella voi olla hyvinkin ehjä muoto. Samalla tavalla, jos katsomme maalausta, vaikka Mona Lisaa. Meillä on alkuperäinen kuva, idea. Mutta jos kuvaamme sen kielellisesti, se ei pysty välittämään alkuperäisestä kuin vain imitaation, oikeastaan vain varjokuvan.

Kuuluuko miedän siis keskittyä väittelemään kielen vajavuuksista ja ristiriidoista vai pyrkiä kielen tuolle puolelle, kohti alkuperäisiä muotoja? Lillukanvarsista kohti aurinkoa. Se edellyttää, että tiedostamme kielen välineelisyyden. Kommunikaatio on laajakaistatoimintaa, josta kielellisyys on vain osa. Muu osa on vielä tieteen ulottumattomissa, mutta se ei sulje sen olemassaoloa pois. Voimme käyttää sitä, kun olemme läsnä, avoimia ja rehellisiä.

Edellisen lisäksi meidän tulee hamottaa ihmisyyteen vaikuttavat voimat. Kun tunnemme ne, voimme vaikuttaa niihin. Me emme ole kokonasisia ihmisä, ennekun meistä tulee filosofisia ihmisiä. Silloin potentiaalimme, teloksemme on käytössämme. 

Kun nyt hahmottelen kosmoksen järjestystä, malli voi olla karkea ja rajat häilyviä. Tämä on vasta todella karkeaa luonnostelua, mutta ehkä saan harvan rautalankarungon kasaan, johon sitten lisätään lihaa luiden ympärille pikkuhiljaa. Sekä siirrellään palasia oikeammille paikoille.

Ehkäpä minun pitää piirrellä kaavioita toisaalla ensiksi, että rakenne kirkastuu. Sitten laittaa niitä tänne ja alkaa selittelemään.

Hieman pohjaa Sokratekselta. Hän siis oli länsimaisen filosofian isä. Hän havaitsi, että on olemassa korkeampi ideamaailma, jonka heijastusta fyysinen maailma on. Ideamaailmasta tulee alkuperäinen kirkas malli, mutta kun se tulee fyysisen maailma lainalaisuuksien piiriin, se alkaa heti muuttua ja muovautua olosuhteiden mukaisesti. Kohta meidän on miltei mahdotonta tavoittaa enää alkuperäistä ideaa, se hukkuu väärien tietojen ja oletusten taakse. Näinollen meillä ei ole enää oikeaa tietoa, ellemme osaa kyseenalaistaa kaikkea ja systemaattisella totuutta hakevalla dialektiikalla jalosta tietämystämme kohti lopullista totuutta.

"Elämä, jonka sisältöä ei olla pohdittu, on täysin merkityksetöntä"

Jos emme hanki tietoisuutta, meistä ei tule tietoisia. Me jäämme vajaiksi.

Sielun kasvattaminen on elämän tarkoitus. Siihen liittyy hyvyys ja oikeudenmukaisuus.

Tämä johtaa onnellisuuteen. Meistä tulee täysiä ihmisiä, kanava ideamaailman ja fyysisen todellisuuden välillä. Ilman tätä yhteyttä emme voi saavuttaa oikeaa ymmärrystä ja syvää onnea. Muutoin onnellisuutta haetaan hedonismistä, fyysisistä nautinnoista, jotka ovat ideamaailman "nautintojen" varjokuvia. Nautintoja nekin, mutta miksi tyytyä varjokuviin, kun aitokin on saavutettavissa? (huom. saatoin venyttää alkuperäistä Sokrateksen ideaa hieman omilla näkemyksillä, mutta minusta tämä sopii hyvin alkuperäiseen ideaan) Sokrates ei perustanut hedonismistä yhtään.

Jokainen ihminen toimii "hyvän" mukaisesti. Ongelmana on se, että meillä on "hyvästä" myös vääriä käsityksiä. Väärää tietoa, vääriä oletuksia. Oikea filosofisesti hankittu ja tarkastettu tieto johtaa hyviin tekoihin.

Siinäpä karkea pohja hyvälle elämälle. Määrittelyä voi jatkaa tästä loputtomiin, mutta näin yksinkertaisena kuvana se on helpompi pitää mielessä.

Tässä aluksi pohdittavaa. Taidan mennä piirtelemään välillä.

Hyvää elämää!