Taas pälkähti mieleen uutta sanoitettavaa. Millaiset eväät elämään olet suvultasi saanut? Oletushan on aina se, että kailla on ihan samanlainen historia ja sama pää, jostain syystä ne vaan käyttäyty oudosti.

Saisiko siitä kiinni miettimällä suvun kokoontumisia ja juhlatilaisuuksia? Joillakin suvuilla ne koostuvat lähinnä hautajaisista, joillakin toistuvista naimisiinmenoista. Nyt tarkkailun kohteena on juuri suku ja vanhemmat, koska tästä linjasta sinuun on kohdistunut pienenä suurimmat ja merkittävimmät vaikutteet, joita et itsekkään osaa muotoilla sanoiksi.

Sitten kysymyksiä: Juhliin valmistautuminen, onko pääpaino siinä, ketä tulet tapaamaan, odotus seurustelusta mukavien ihmisten kanssa? Vai onko pääpaino hyvien asusteiden löytämisessä ja tapojen terottamisessa, käyttäydy sitten kunnolla?

Odotitko juhlaa vai pelkäsitkö, että se ei sujukkaan hyvin?

Sitten itse juhlaan. Menit paikalle vanhempiesi kanssa. Karkasitko heti leikkimään jonkun kanssa, vai kättelitkö vanhempien mukana kaikki? Huomioitiinko sinut? Oikeasti vai kohteliaasti? Sen jälkeen edustitko urheasti vanhempiesi rinnalla, kohteliaasti kysymyksiin vastaten vai olitko huomion keskipisteenä? Vai leikitkö muiden kanssa?

Otettiinko sinut huomioon, ohjattiinko sinua tulemaan mukaan yhteisöön? Pitikö sinun itse ottaa paikkasi jostain?

Variaatioita on runsaasti. Itsellä kokemus on epävarma. Minua ei ohjattu mukaan, sain vapaasti kaatua tai seisoa. Meillä hautajaiset olivat tavallisimmat juhlat. Niin, olen vapaa muodollisista juhlallisuuksista. Olen libertarismin lapsi, käyttäydy hyvin ja pärjää omillasi. Tietysti piilo-odotukset olivat valtavat ja usein huomasin, että nyt mokasit, häpeä. Siihempä elämäni trauma elimellisesti liittyykin. Koen, että minulta vaaditaan jotain, johon minulla ei ole taitoa, kokemusta tai koulutusta. Päälle vinoa hymyä, niin silloin tipahtaa.

Karua peliä, tuolla saa koko paketin kasvamaan vinoon ja yhä kierompaan. Kun löytyy taas uusi nöyryytyksen paikka, se kierretään, koska kuka nyt aikuista kasvattaisi? Vain äärettömän tarkalla itsetarkkailulla voi nuo kohdat löytää ja elämää seuraamalla ehkä löytää niihin oikeat mallitkin. Paikkaustöissä ollaan ja suorempaa selkää kasvatetaan. Toiki kaikilla kipukohtansa on, ei ehjää olekkaan. Kyse on vain kohtaamisen halusta. Sopivatko kipumme yhteen, parantavatko vai repivätkö toistemme haavoja?  Tämä on sitä elämän seikkailua. Koko paletti käytösä, vaikka teksti vetäytyykin sinne haasteiden puolelle. Tuntuu tyhmälle olla itsekseen onnellinen. Kun se olisi kahdestaan paljon paljon suurempaa.

Tehdäänkö yhdessä vuodesta 2011 upea syvien ja rakkaudellisten tuntemusten vuosi? Kaikkien kohtaamiemme ihmisten kanssa. Vahvistetaan hyvää ja kannustetaan ihmisiä ympärillämme. Jooko?