A

nalyysiä.

Alkuvuosi on ollut liikettä kohti ymmärrystä. Polttavaa kaipuuta, kaipuun sylikkäinen  hoitaminen ja sieltä irroittautuminen jälleen uuteen kaipuuseen. Rakkauden löytyminen itsestä kauniiseen viattoman kohteeseen. Sen reflektointia, syvää dialogia laidasta laitaan itsensä kanssa. Yritystä tuoda sitä puhuttuun todellisuuteen. Puhumisen, peilaamisen ja kaiken näkyväksi tuomisen tarve on suunnaton. Silti rakkaus vielä löytämättä jokapäiväiseen todellisuuteen.

 

Samalla kaikki opiskelu kiertyy ihmisen ongelman ympärille, minua avataan joka kantilta. Pala palalta, mutta tieto ei riitä, se olisi tuotava arkitasolle, purettava, koettava ja tunnettava.

 

Menneisyyden ongelmat ovat avautuneet.

-emotionaalinen tyhjyys lapsuudessa. Täydellinen irrallisuus arjen emootioista, ei mallia niiden käyttöön eikä työstöön. Keskittyminen toimijuuteen.

-seurauksena, että älyllinen tietosuus on ottanut tunnekeskuksen hommat itselleen

                      -autobiografinen muistitoiminto on häiriintynyt, koska emootio-osuus on vajaa

                      -kiinnittyminen normaaliin sosiaaliseen diskurssiin ei onnistu reaktioiden vääristyessä

-sosiaalisen epäonnistumisen johdosta älytoiminnot aktivoituvat entisestään yrittäessän korjata tilannetta

-hyväksytyksi tulemista haetaan hinnalla millä hyväänsä

-emootioita pelätään edelleen lapsuuden ehdollistumien kautta, vaikka tietoisuus sitä haluaakin, mutta samalla älykeskus yrittää tehdä tunnetyöt

- tästä erilaisuuden tunteesta tulee hallitseva, se aiheuttaa toisten kriittistä tarkastelua ja kiinnittää huomiota pieniinkin toisissa ilmeneviin hylkäys- reaktioihin, siitä tulee peilaus primäärikokemuksiin, kun sellainen tulkitaan, itsestä nousee heti alemmuus ja tunnekehon toivottomuusreaktio. En ole välittämisen arvoinen. Tämä on kuitenkin aito tunne, jota älykeskus yrittää ratkoa, mutta juuttuu ristiriitaisuuteen. Tämä ristiriita syö mentaalisen kapasiteetin siinä tilanteessa kuiviin ja toimijuus häiriintyy.

 

-Älykeskus tiedostaa tilanteen vakavuuden ja mitätöi arkisen toiminnan ja keskittää kaiken energian tämän ongelman ratkaisuun. Samalla se vieraannuttaa entisestään normaalista sosiaalisesta diskurssista.

-läheisriippuvuus. liiallinen tarvitsevuus. Tämä on luonnollinen seuraus noista ongelmista. Minun tapauksessa primäärisuhteiden muodostuminen on häiriintynyt jo alusta lähtien. Se on ollut pakko paikata älyllisyydellä ja tekemisellä. Onkin onnistunut ihmeen hyvin! Vaikkakaan se ei anna vastaavaa hyötyä, se on vain hätäkorjaus, jotta elämä voisi jatkua.

 

Miten ongelma ratkaistaan?

Helposti, jos ratkaisun osaset ovat saatavilla. Tarvitaan luottamuksen palauttaminen ihmiseen. Kokemus siitä, että minulla on oikeus tuntea emootiot vapaasti, oppia käyttämään ne loogisissa piireissä ja palauttamaan ne tulkittuina jälleen tunnelohkoille tunnettavaksi loppuun saakka.

Avaimena siis ihminen, joka ymmärtää ja haluaa auttaa. Vaatii myös sitoutumista ja vastuullisuutta.

Tämä ihminen voi olla oikeastaan kuka vaan. Olen hakenut tähän hommaan suurta rakkautta, mutta se ei taidakkaan olla avaintekijä, vaikka homman läpikäytyä tuloksena olisikin säkenöivä ihmissuhde, jonka voimalla tehdään ihan mitä vaan. Tämä prosessi avaisi ja korjaisi kaikki ihmisyyden kivet ja kannot, jotka pomputtelevat ihmistä kuin lastua laineilla. Ne menneisyyden haamut, joihin heikkoudessamme turvaudumme ja identifioidumme, koska emme uskalla niiden sanomaa kohdata heikkoudessamme.

Prosessi voidaan käydä myös muun omaisen kanssa, viranomainen on ihan kiva vaihtoehto. Sieltä löytyy sitoutumista ja pitkäjännitteisyyttä. Tulokseksi saadaan ehyt individualistinen persoona. Joka osaa kulttuurin säännöt ja osa välineellistää läheisensä tarpeidensa mukaan. Osaa pitää syvemmän itsenä piilossa ja suojassa.

 

No, prosessi on kuitenkin helppoa kuin kävelemään opettelu. Etsitään tuntemattomat tunteet, opetellaan kokemaan ne sekä prosessoimaan loppuun saakka. Kaikki vaiheet huolellisesti. Sitten vaan harjaannuttavia harjoituksia, kunnes alkaa sujua. Nämä kaikki peilaten toisen ihmisen kanssa. Oleellista on, että joka asia käydään läpi oikeassa keskuksessa, kehollisuus, tunteellisuus ja älyllisyys juuri oikealla paikallaan ja oikeassa suhteessaan.

Jännää sinäänsä, että kulttuuri uskoo, että nämä asiat opitaan luonnollisesti elävässä elämässä, vaikka opettajina on ketä tahaansa, joiden elämänhallinta on mitä vaan. Tästä vajeesta syntyy monenlaisia häiriöitä. Niin moni kokee yksinäisyyttä näinä aikoina, se on tämän prosessin vaje. Kun itse ei ole ehjä, ei voi kohdata toistakaan oikeasti. Kaksi tiedostamattomasti vajaata ei osaa parantaa toisiaan. He voivat elää arkielämää arkitasolla kipuillen sisäänpäin, mutta niin kauan kun ongelma ei kriisiinny, se on piilossa. Vain asian tiedostanut tai ehjä ihminen voi parantua tai parantaa. Siis kaksi asian tiedostavaa vaikkakin taitamatonta voivat prosessin käydä läpi upeana kasvukertomuksena ja seikkailuna. Muuten tarvitaan jo asian osaavan apua.

 

Minulla ongelma kääntyi sisäänpäin. Kiltteyteen ja vahvuuteen sairastunut. Meitäkin on paljon. Muut hyötyvät heikkoudestamme, koska yritämme paikata vajautemme palvelemalla muita. Jos emme älyä liittoutua keskenämme hoitamaan toisiamme, kannattaa meidän oikeasti hakeutua terapiaan. Koska teemme väkivaltaa itsellemme jatkamalla entiseen malliin. Kiellämme itseltämme kaiken oikeasti kauniin mahdollisuuden.

 

Tämä ongelma on nyt minussa ylhäällä. Tämä dominoi elämää. Mutta kun tämä on ratkaistu, elämä avautuu todella avarana ja valoisana. Kaiken älyllinen jauhaminen asettuu oikeaan suhteeseen muuhun elämään nähden. Kun tämä addikti on hoidettu, ei muutkaan addiktit pääse pesää tekemään, niiden mekaniikka on katkaistu. Nyt mennään täysillä päin täyttä elämää.

 

Olen tavannut uskomattoman ihania ihmisiä juuri oikealla hetkellä. Uskon, että kierre jatkuu, tapaan edelleen oikeita ihmisiä oikeaan aikaan ja osaan itse olla tavoitettavissa oikeille ihmisille oikeaan aikaan. Nöyrä kiitos kaikille!