Rakkaus sanalle on niin monta tulkintaa, kun on tulkitsijaakin. Esitämpä nyt tässän oman kollaasini tuosta aiheesta.
Aloitetaan huipulta. Ihmisellä on henkisempi olemuspuoli, joka kehittyy tiedostamattomassa elämässä hyvin hitaasti, mutta tietoisen kehittämisen piirissä vähän nopeammin. Aivan samoin kun lihaskunnon kehityskin.
Arkinen minuus on kiinni enemmän tai vähemmä ajassa ja paikassa. Niistä pääsee irti murehtimalla tulevaa tai harmittelemalla mennyttä. Myös siirtämällä tietoisuus laajempiin jatkumoihin ajan pienet kivet suhteellistuvat paremmin kokonaisuuksiin.
Arkinen minuus kinnittyy aikaan tunteella, järjellä ja aisteilla. Koska kogintiivinen kapasiteettimme on rajallinen, pyrimme hallitsemaan informaatiotulvaa uskomusjärjestelmäämme rakentamillamme valmiilla todellisuusmalleilla. Jos uskomme, että maailma on uhkaava, haemme aktiivisesti uskomustamme vahvistavia merkkejä ja jos havaito on epävarma, tulkitsemme sen kotiin päin vetäen. Jos puolestaan uskomme, että maailma on iloinen ja ystävällinen paikka, kiinnitämme huomiomme jälleen uskomuksiemme mukaisiin asioihin. Ja epävarmoissa havannoissa jälleen kotiin päin. Tästä seuraa se, että kun kaksi ihmistä kävelee rinnakkain korttelin verran, kumpikin kerää matkalta runsaasti todisteita uskomuksilleen ja kokee sama kadunpätkän aivan eritavoin.
Kumpikaan ihminen ei ole paha tai väärässä. Jokainen joutuu valitsemaan suhtautumisensa maailmaan ja valitettavasti tämä ei juuri koskaan tapahdu tietoisesti. Se muokkautuu satunnaisten kokemusten myötä.
Miten tämä liittyy rakkauteen? Tässä on viisasta tukeutua vanhoihin kulttuurisiin kertomuksiin ja menneen ajan viisaisiin, jotka ovat asian kanssa askaroineet. He ovat havainneet, että todellisuudessa vaikuttasi vaikuttavan taustalla suuri elämän positiivinen virta. Voima, joka vie elämää eteenpäin, elämän kiertokulun mukaan. Tämä voima on myötätuntoinen rakkaus, joka luovuttaa energiaa kaikelle, joka siihen liittyy. Tämä rakkaus ei ole omistavaa eikä itsekästä, se on lohdullinen energia, joka vahvistaa ja kannattelee. Se näyttää meille lohdullisen osamme ikuisuuden virrassa. Me kohtaamme tämän voiman toisten olentojen kautta, kun asetumme rakkauteen. Kun kohtaamme maallisen rakkauden, tämä voima välähtelee siinä mukana, mutta tämä voima ei ole rajoittunut vain yhteen olentoon. Onnellinen parisuhde on se, jossa molemmat ovat tässä universaalissa rakkaudessa ilman, että rajaavat takkautensa toistensa yksinoikeudeksi. Toki uskollisuus ja käytännön parisuhdekuviot asettavat omat rajansa, mutta rakkautta ei saa rajoittaa. Uskon, että pari ollessaan rajoittamattomassa rakkaudessa on luonnostaan uskollinen toisilleen. Tämä siksi, että rakkaudessa oleminen on samalla ehdotonta totuudessa olemista.
Miksi tämä ei sitten ole luonnollista? Koska tämä rakkaus on tietynlaista myötätuntoista energiaa, se hylkii tiettyjä toisen varauksen omaavia energioita. Kun kosminen rakkaus on kokonaisvaltaista ajan ylittävää energiaa, tiukasti aikaan ja atomeihin sijoitettu ja omistamiseksi kutistettu himo vie meidät rakkuden ulottumattomiin. Kun kosmisessa rakkaudessa oleminen on rakkauden metsän katsomista ja aistimista kukkulalta, rakastaminen on puiden juurella samoamista.
Samoin pelko ja egosta kumpuavat negatiiviset tunteet hylkivät rakkautta. Paradoksi on siinä, että ottaessamme vaihtuvat tunteemme todellisuutena, purjehdimme niiden riepoteltavina emmekä itse päätä missä haluamme olla. Jos haluamme olla rakkaudessa, me pääsemme sinne kun pidättäydymme tunnevampyyreiltä ja osoitamme vahvuutemme rakkaudessa. Tässä arkinen maailman katsomisen laadullisuus näyttää karvansa.
Tämä ei taas tarkoita tunteiden hylkäämistä. Ei, otamme edelleen niiden viestiti vastaan ja prosessoimme edelleen rakkauden valossa. Kun olemme kääntäneet elämämme rakkauden polulle, vedämme puoleemme enemmän samaa enegiaa. Huomaamme kauneuden ympärillämme ja myös epäkohdat, joihin voimme vaikuttaa. Ja kun toimimme rakkaudessa, meillä on suurempi mahdollisuus löytää myös ihmissuhde, joka saa voimansa tästä loputtomasta lähteestä.
Vapaa valinta, milläs energialla jatketaan?
