Elämässä kulkee useita risteäviä linjoja. Ajatuslinjoja, jotka pohjaavat erilaisiin perus-uskomuksiin. 

Luova elämänlinja perustuu uskoon ihmisen mahdollisuuksiin ja toisaalta omaan pienuuteen. Se tarkoittaa sitä, että tiedämme olevamme jatkuvassa kasvun prosessissa. Samaan aikaan keskeneräisiä, mutta samaan aikaan hurjan oppivia ja kykeneväisiä ihmeisiin, kunhan näemme vaivaa ja ponnistelemme yhdessä vastuullisina kanssaluojina. Voimme olla joiltain osin jopa vajavaisia normaalin mittapuun mukaan, mutta omalla sarallamme yllämme reilusti yli keskiarvon. Näemme vaivaa, opimme, kasvamme ja tietomme karttuu. Motivaatio ei ole muiden ylittäminen, vaan oman asiamme edistäminen yhdessä suurempaan kukoistukseen.
Tässä linjassa toiminta, sosiaalisuus ja sisäinen palo toimivat hedelmällisessä yhteistyössä ja jonkinlaisessa tasapainossa. Toisin se ei voisi ollakkaan, sillä todellinen luovuus on noiden voimien synteesi.
 
Vallitseva linja näyttää olevan velvollisuuslinja.Se perustuu kulttuuriseen valtavirtaan ja sen muoteihin. Toisaalta myös individualiseen erottautumiseen valtavirrasta. Se korostaa ydinihmisen muuttumattomuutta ja pyhää egon koskemattomuutta. Sen mukaan ihminen on mitä on ja yksilön arvo on se, kuinka hyvin sopeutuu tarjottuun elämäntilanteeseen ja kuinka osaa olla yksilöllisesti samanlainen kuin kaikki muut. Perusarvoiksi valikoituvat siis kilpailullisuus (kerää rajatuista resursseista osasi, ennenkuin muut tekevät sen), kyynisyys (koska kaikki kilpailevat rajatuista resursseista, koskaan ei voi olla varma toisen tarkoituksista), sekä egoistisuus (koska kilpailullisuus syö valtavasti energiaa ja aikaa, joudumme tyytymään toistuviin pikanautintoihin, joiden henkinen ravintosisältö on minimaalinen).
 
Koska velvollisuuslinja uskoo minuuden muuttumattomuuteen, se ei kehitä itseään. Sen sijaan se kehittää kilpailuvalmiuksiaan. Sille fyysinen todellisuus on kulissikenttä sosiaaliselle kilvoittelulle. Jäsentymätön minuus on tunteiden, viettien, manipulaation ja kulttuuristen kertomusten sisäisten ja ukoisten velvoitteiden taistelukenttä. Kilpailullisen asenne sulkee sosiaalisita suhteista rinnakkaisuuden elintärkeän ulottuvuuden ulos. Minuus ei kasva enää sosiaalisissa suhteissa, vaan sisäisessä dialogissa, jossa ei ole isäntää, vain kovimman äänenpitäjän dominanssi. Tällainen minuus ei toisaankaan kasva tai muutu, se ei pysty vastaanottamaan ulkopuolelta tulevaa elintärkeää ideoiden kritiikkiä, positiivista tai negatiivista. Egoistinen minuus muuttuu sisäsiittoiseksi, se laatii lain ja vahvistaa sen. Ja se ei ole enää yhteensopiva ulkoisen maailman kanssa. Omista uskomuksista tulee kyseenalaistamattomia toisasioita meille itsellemme. 
 
Normaalissa kehityksessä ihmiset jakavat uskomuksiaan toistensa kanssa ja vertailevat niitä. Niitä kyseenalaistetaan ja haastetaan, jotta vain riittävän totuudelliset jäisivät kasvamaan ja kehittymään. Samalla sosiaalisesti jaettu uskomusverkosto vahvistuu ja yhteisyyden kokemus tulee sisäistetyksi luonnostaan. Olemme siis kasvaneet yhteen perustietoisuuteen. Ilman luottamusta ja kilpailusta kieltäytymistä tuo sisäisen kasvun polku on tukossa. Sen sijaan kun tuo yhteisen metaverkon luominen kasvattaa minuutta ja yhteisöä, se myös tuo hyvin tyydyttävän yhteisyyden ja osallisuuden kokemuksen. Se taas on elämän superfoodia, sielun ravintoa, joka vahvistaa jokaisen olemuksemme hiukkasen. Sen jälkeen ei ole tarvetta kilpailulliselle roskaruualle.
 
Kilpailulliset ihmiset ovat kateellisia, mustasukkaisia ja kovia kritisoimaan. Sen sijaan heillä ei tunnu olevan paljoa kiinnostusta korjata asioita. Luovassa linjassa sen sijaan pyritään verkostoitumaan ja järjestäytymään asioiden korjaamiseksi ilman, että on tarvetta kauhistella asioita tai etsiä syyllisiä. Luova linja etsii ihmisistä potentiaaleja, joita asioiden korjaaminen voisi kaivata. On lupa osata ja toimia. Kilpailullisissa ihmisissä toisten osaaminen tai yrittäminen nähdään ylimielisyytenä, itsekorostuksena tai yleisenä halveksittavana "paremmuutena", tai vaikka besserwiseryytenä. Tämä kielteisyys kosketta lähinnä sitä, että uskomuksemme minän ja olosuhteiden muuttumattomuudesta tulee uhatuksi. Sen sijaan, jos toisen lahjakkuus tai tieto loistaa viihteen tai urheilun saralla, se ei ole pelottavaa tai saa negatiivisia leimoja. Vain se, jonka voi tulkita kohdistuvan itsen tai olosuhuteiden muuttamiseen, koetaan vahvan negatiivisena ja uhkaavana, jota tulee pyrkiä vastustamaan ja halventamaan.
 
Olisi tärkeää oppia huomaamaan noiden linjojen vaikutukset meissä ja ympärillämme. Voimme vaikuttaa eri elämän alueilla kummassa linjassa tahansa. Paradoksi muodostuu siitä, että kummankin linjan "hyvä" ovat aivan poikkevat. Luovan linjan hyvä on osallisuus, tarkoituksellisuus ja tasapaino, joista muodostuu vahva tyytyväisyys ja pohja onnellisuudelle. Velvollisuus/kilpailullisuus linjan hyvä on status, vauraus ja vahvuus, joista seuraa mahdollisuus päästä yhä ylemmän kohti kuluttajuuden huippua. Hintana on koettu yksinäisyys ja erillisyys, joita voi vaimentaa ostamalla tehokkaampia korvikkeita ja maistuvampaa roskaruokaa.
On huomattava, että kumpikaan linja ei pyri pakenemaan kulttuurista elämää. Luova linja pyrkii tietoisesti kehittämään todellisuutta, sosiaalista todellisuutta ja sisäistä koherenssia kohti hyvää, kun taas kilpailullinen linja toimii oman dynamiikkansa mukaan, egojen ehdollistumien ohjaamina ja siinä tehdyt päätökset vaikuttavat hieman sattumanvaraisesti kuhunkin todellisuuden osa-alueeseen.
 
Jos olet luovan linjan edustaja, koet helposti vahvaa erillisyyttä kilpailullisten ympäröimänä. Valitus, negatiivisuus ja yksilöiden riepottelu tuntuu ikävältä ja niihin hukattu aika sekä asenteella suljetut korjausmahdollisuudet jäävät käyttämättä. Mutta kuinka hienoa se siten onkaan, kun useampi luova ihminen pääsee saman projektin kimppuun! Sitten ei velvollisuusihmisten negatiivisuus saa otetta, kun elämä virtaa kaikissa kanavissa ilman kuristimia.
 
Tätä odotellessa ja mahdollisuuksia katsellen!