Ihminen on onnellisimmillaan kun hän tekee jotain, joka on merkityksellistä sekä itselle että toisille. Hän kokee "tahtoa tarkoitukseen" Fraklin teorian mukaisesti. Tuossa toimessa hän kokee olevansa merkityksellinen maailman rakentaja, hän luo jotain positiivista, hän on "kanssaluomisen energiassa". Hän kokee siis oman toimijutensa ja osallisuutensa vahvasti samoin kun hän tuntee osallisuutensa yhteisössä ja samalla koko olemasaolossa. Se ei tarkoita, etteikö olisi myös jotain muuta, mutta kaikki muu "näyttäytyy hänen valossaan" lainaten Buberin ilmaisua aidosta Minä - Sinä yhteydestä.

 
Tuossa tilanteessa kehollisuus, sosiaalisuus ja sisäinen todellisuus ovat tasapainossa. Kukin tekee oman tonttinsa töitä kokonaisuuden eteen. Elämä virtaa keskittyen luomiseen.
 
Kuinka tämän virran saa katkaistua? Egomme on siinä taitava, se muistuttaa omista kärsimyksistä ja yrittää tuoda ne tunteina pintaan. Se alkaa eriarvoistaa tekemisiämme, tuoda esiin vanhat virheet, joita joku on joskus tehnyt. Se alkaa luoda uhkakuvia, kuinka muut voivat olla pahantahtoisia. Hukkaamme tunteen tarkoituksesta ja yhteytemme virtaan, meistä tulee egomme eristämiä. Esiin tulevat egon tarpeet erottautua, saada palkio, tarve nousta yläpuolelle.
 
Jos ryhmässä yhden ego alkaa pyrkiä pomoksi, muut voivat ehkä yrittää pysyä vahvana virrassa ja pehmeällä myötäilyllä korjata tilannetta. Pientä energiatukea, että pullistelevan egon voima kuitenkin vaimenisi ja koko porukka pysyisi virrassa.  Jos egon valtaama yksilö on riittävän tietoinen sisisestä dynamiikastaan ja persoonallinen minuus kehittynyt, hän pystyy palaamaan positiiviseen virtaan. Jos taas ego on liian vahva, ego voi saada tuosta ulkoisesta tuesta lisävoimaa tulkiten sen omaksi mahdollisuudekseen kerätä tietoisuutta ja energiaa polttoaineekseen.
 
Jos ego saa vallan, ei ryhmän dynamiikka enää toimi. Pullistunut ego pyrkii itsevaltiuteen ja kahmimaan voitot, vaikka ne olisivat naamioitu oikeutetuiksi omasta mielestä. Ego ei osaa laskea, se nojaa tunteeseen. Jos tunnin työstä saa yhden karkin kukin ja itse on ollut töissä yhden tunnin muiden viiden tunnin sijaan, palkkahetkenä karkea vääryys saa egon kiehumaan.
 
Tilanne voidaan kuvata energiatason ilmiönä. Toimimme kolmessa erijännitteisessä kentässä, fyysisessä, sosiaalisessa ja sisäisessä. Kentät lomittuvat, mutta eivät suoraan vaikuta toisiinsa ihmisen sisällä, mutta ihmisten välillä samantasoiset kentät vaikuttavat toisinsa.
 
Kukin kenttä voidaan esittää kahden akseilin neilikenttänä, on laadullisuus eli positiivinen luova ja negatiivinen repivä. Toinen akseli on kentän voimakkuus, heikosta vahvaan.
 
Kun ihminen toimii tarkoituksensa mukaisesti tasapainoisesti, kaikki kentät ovat positiivisessa luovassa tilassa ja toiminnan jatkuessa kentätä vahvistuvat. Toiminta kestää fyysisen tason vastoinkäymisiä, koska sosiaalinen ja sisäinen taso pystyvät antamaan energiaa toiminnan korjaamiseen. Sosiaalisen kentän häiriöt pystytään myös korjaamaan jos sisäisten kenttien harmonia on vahva. Mutta jos sisäisellä tasolla  jonkun energaitaso laskee niin alas, että ego saa vallan, ego irroittautuu kentästä eikä suostu palaamaan, silloin kenttä rikkoutuu. Yhden irrottautuminen johtaa siihen, että jäljellejääneiden on joko lopetettava toiminta tai jatkettava ilman irrottautunutta. Tällöin irrottautunut kokee syvää hylätyksitulemista ymmärtämättä, että oman egon toiminnalla hän on itse hylännyt ryhmän. Sisäisellä tasolla oma energiahuolto on tärkeää. Kun kiinnitämme huomion mahdollisuuksiin ja positiiviseen energia pysyy ylhäällä. Silloin voimme myös havaita poikkeavuudet ja uhat selkeästi ja reagoida niihin tarkoituksenmukaisesti. Sen sijaan jos annamme peloille, uhkille ja kateudelle tietoisuuttamme, ne vievät repiville taajuuksille ja voimistuessaan ne alkavat rikkoa mahdollisuuksiamme.
 
On hyvä huomata, että sisäisellä tasolla Buberin mukainen persoonallinen minuus on se kehittyvä positiivinen ja yhteydenkykyinen minuus jolla ei ole vallanhalua eikä enää negatiivisia energioita piirissään. Sen sijaan ilman persoonallista minuutta ihmiselle voi kehittyä minäkeskeinen minuus, jota ego ja aaltoina lyövät tunteiden ristiaallot heittelevät sattumanvaraisesti. Nämä erilaiset minuudet sijoittuvat tuon esittämäni positiivisen luovan ja negtiivisen repivän janalle. Vaikka minäkeskeinen ihminen olisikin vahvasti negatiivinen, hän voi omassa repivyydessäänkin kokea onnellisuutta, kun energia on vahva. Jokainen egon voitto, jokainen kukistetu vihollinen, jokainen vallattu ihminen saa egon hurmioon hetkeksi. Seuraavaksi on haettava suurempaa voittoa.
 
Usein lähisuhteissa egon irrottautuminen ryhmästä johtaa ryhmän toiminnan keskeytymiseen, erottautunutta egolasta yritetään saada mukaan uudestaan antamalla sille suurempaa sananvaltaa. Valitettavan usein ego kuitenkin omii saavutetun edun eikä pitkään tyydy siihen. Yhä uudestaan lapsiego löytää uusia syitä irrottautua tarkoituksellisesta toiminnasta ja saada lisää energiaa ja valtaa itselleen. Lopulta toiminta halvaannuttaa koko yhteisön, ellei se ole riittävän vahva ja jatka toimintaa ilman erottuvaa egolasta.
 
Valitettavan usein irrottautuva egolapsi alkaa omaksua arvostelevan suhtautumisen kaikkeen. Koska hän löytää aina syyn irrottautua porukasta, hän alkaa luoda energiakenttää, joka hylkii muita. Ego ei halua yhtään luopua määrysvallastaan, joten yksilö on hyvin kompromissikyvytön. Tämä eroaa käytännöllisestä kompromissikyvyttömyydestä siten, että kyse on vain vallasta, kuka saa päättää, ei siitä, mitä olisi järkevää tehdä tiettyyn lopputulokseen pääsemiseksi.
 
Vaikka lapsiego erottautuu muista, paradoksaalisesti hän ei ryhdykkään rakentamaan omaa juttuaan, vaan yhä enemmän keskittyy toisten elämiin pyrkien hallitsemaan niitä ulkoapäin. Hän vaatii muilta itsensä ehdotonta hyväksymistä juuri sellaisenaan, mutta antaa muille äärettömän tarkat ehdot siitä, millaisia heidän kuuluisi olla.
 
Sisäinen todellisuus on valahtanut negatiiviseksi egon valtaamaksi autiomaaksi. Koska egolta puuttu elävä yhteys kaikkeen, paitsi itseensä, se ei voi kuin taistella energiasta ja tietoisuudesta. Ja koska ulkoyhteydet ovat vääristyneet, ulkopuoliset eivät voi auttaa, ellei yksiö itse ole halukas autettavaksi ja avoin muutokseen. Sillä jos yksilö itse ei pyri egon valtaa vähentämään, kaikki apu kääntyy egon energiaksi.
 
Egon musta energia vetää puoleensa samanlaista. Vaikka ihmiset eivät sitä usein huomaa, he antavat toisilleen juuri sitä, mitä energiatasolla vetävät puoleensa. Jos sinulla on vihollisia, olet egosi ansassa. Jos siis törmäämme aina samoihin juttuihin, voi olla aika tarkastella omaa energiadynamiikkaamme. Vaikka meistä tuntuu että olemme tietynlaisia ihmisiä, se ei ole kuin tottumusten sarjaa. Meillä on joka päivä 24 tuntia aikaa tehdä jotain muuta tai eritavalla. Olemme lopulta vastuussa rajallisesta elämästämme. Miksi jatkaa kärsimystä, jos voimme valinnoillamme löytää jälleen tahdon tarkoitukseemme. Päästä kiinni jälleen elämämme polkuun ja virtaan, jossa ei ole vihollisia, vaan erilaisia sisaruksia, joilla on lupa kulkea omanlaistaan polkua. 
 
Tiedä, että polkuja on paljon, mutta aina löytyy niitäkin, jotka ovat menossa samaan suuntaan, vaikka nykyhetkestä et niitä näkisikään. Kun löydät positiivisen minuutesi siemenen, ala vaalia sitä ja kuuntele sen viisautta. Opi näkemään egosi metkut ja väistä sen ansat. Kun olet vapaampi egostasi, kykenet löytämään kanssakulkijoita ja valitsemaan oman polkusi sielusi mukaan, ei sen mukaan, mitä sattuma on tiellesi tuonut. Anna valosi loistaa!