Luottamus on avain läheisyyteen ja avautumiseen. Luottamus edellyttää armollisuuta yksilöiden keskeneräisyydelle ja ymmärrystä siitä, että jokainen tuo kohtaamisiin aikaisemman elämän tulkintoja, ehdollistumia ja tottumuksia. Kun kumpikin tietää tämän ja ylläpitää luottamusta tarkastamalla jokaisen särön tulkinnan tähän hetkeen eikä menneisyyksiin, luottamus säilyy ja kasvaa huolimatta ajoittain ilmenevistä säröistä. Mutta jos näitä säröjä ei hiota, särö jatkaa leviämistään hiljalleen, yhdistyy muihin säröihin ja lopulta luottamus murenee.
Välttämättä mikään nykyhetken toiminta ei ole luottamusta vienyt, vaan menneisyyden tulkinnat, jotka ovat johtaneet käsittelemättöminä ristiriitoihin. Jos jokin tavanomainen tulkitaan epäluottamuksen katseella, iloinen töihinmeno kertoo, että töissä on jotain arvokkaampaa, kuin minun seurani, siitä jää syyttäjälle epäluottamuksen siemen, joka kasvaa, ellei sitä kitketä pois. Töihin menijälle jää syyllinen olo asiasta, joka on ollut hänen elämänsä ilo saatuaan asenteensa työhön iloa tuottavaksi. Hän voi perustella syyttäjälle, miksi hänestä ei tarvitsisi nyt tuntea epäluottamusta. Mutta jos asiaa ei saada juurittua, syyllisyys jää ja työn ilo alkaa haihtua.
Luottamus ei voi perustua kontrolliin, se ei ole luottamusta. Luottamus perustuu vapauteen ja yksilöllisten valintojen kunnioittamiselle. Niin kuin luottamuksen kantama suhde perustuu vapaudelle, luottamus on se magneetti, joka pitää heidät yhdessä, vaikka kumpikin elää osan arvokasta elämäänsä muualla, muiden seurassa ja kokee erillään merkittäviä asioita.
Kukaan ei voi olla toiselle ainoa elämän koulun opettaja. Jokainen tarvitsee syviä kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Sydänten kuuluu kosketella, eikä se saa olla uhka omalle suhteelle. Kun olet luottamussuhteessa, tunnet rajasi ja sydämen uskollisuus säilyy, vaikka koet merkityksellisiä asioita toisten kanssa. Aivan sama ero säilyy parisuhteen ja lapsien, vanhempien, sisarusten, parhaiden ystävien ja henkisesti läheisten ystävien kanssa. Kun kukaan ei voi täyttää kaikkea, mitä kumppanin sydän tarvitsee, sen saaminen muualta kuin parisuhteesta ei ole huono asia. Jos rakastat jotakuta, toivot hänelle hyvää ja että hänen sielunsa saa ravinnon, jota kaipaa, et halua hänen kasvuaan estää. Jos haluat vain omistaa mustasukkaisesti läheisesi, astut heidän herkkien tarpeidensa päälle ja kutistat heidät omaan vankilaasi. Siellä ei voi rakkaus elää, se alkaa lakaistua ja ennen rakkaasta ihmisestä alkaa kuoriutua vanginvartija.
Rakkauden ja luottamuksen paradoksi on varsin näkyvä. Jos haluat ylläpitää niitä, sinun on annettava läheisillesi vapaus, jos kiellät tuon vapauden, alat menettää luottamusta ja rakkautta.
Luottamus on hyvin herkkä. Ja koska se on yksilöllisten kokemusten värittämä, ei koskaan voi tietää mikä asia sitä alkaa rapauttaa. Se ei tosiaankaan tarvitse mitään konkreettista epäluotettavaa toimintaa, vain aavistus pahaa tulkintaa voi suistaa kuiluun.
Koska ihmiset ovat tottuneet elämän epäreiluuteen, kyynisyys helposti alkaa värittää elämää. Sisällä asuva elämän eettinen ääni haluaa johdattaa kohtaamaan, mutta pessimistiset tunteet ovat nopeampia ja käyvät hyökkäykseen jos epäluottamukselle ovi raottuu.
Emme ole huonoja ihmisiä, olemme vain kyynistyneet, alistuneet kiivastumisen piristävälle adrenaliiniryöpylle. Me itse emme osaa hiljentyä luottamuksen rakentamisen hitaalle polulle, kun vellovat tunteet tarjoavat kiistelyn voittamisen mahdollisuutta, toisen niskan päälle pääsyä. Käännymme luottamuksen ja riidan risteyksestä aina oikealle. Nopeimmat elävät. Vaikka hitaus tarjoaisi jotain syvempää, kestävämpää ja rauhaa ja rakkautta antavaa.
Tämä on ratkaisun tuomista tietoisuuteen. Valinta on meidän, vaikka se olisi automatisoitunut. Toki se on jokaisen oma asia mitä tietä tahtoo edetä. Usein rakastumme toisen sielun pilkahduksiin kulissien raoista. On edelleen valintakysymys jatkammeko elämää kulissien kauniissa virtuaalitodellisuudessa, vai annammeko sielulle enemmän vapautta loistaa kulissien läpi?
Kun valitsemme kumppania kiinnittyäksemme, kannattaa noita edellämainittuja perusvalintoja pohtia. Elämmekö samassa tavoitesuunnassa; haluammeko kasvaa irti vanhoista minuuden ehdollistumista kohti tasapainoista ja tervettä minuutta, joka elää kasvattaen luottamusta ja rakkautta. Antaen toisillemme sekä rakkauden että vapauden. Vai jatkammeko vanhoina itsenämme toteuttaen elämän impulssien reaktiivistä pallottelua. Tämä valinta ilmenee jokaisen elämässä ja sen voi aina muuttaa. Mutta muutoksen voi valita vain sisältä, sitä ei voi kenellekään antaa tai sitä vaatia.
Jos kaksi nämä erilaiset valinnat tehnyttä ihmistä ovat yhdessä, heidän energiansa kumoavat toisensa. Kumpikaan ei pääse toteuttamaan valitsemaansa elämää. He voivat oppia tulemaan toimeen ja voivat välillä olla melko tyytyväisiä, ihminen on sopeutuva olio. Mutta he elävät jatkuvassa energiavajeessa, suossa tarpomassa ja vain yhteensopimattomien energioiden vuoksi. Tuon vajeen takia myös eroaminen alkaa vaikuttaa mahdottomalle. Jos he tapaavat omien energioidensa ihmisiä, tuntuu energian virtaus ihmeelliselle. Saman energian ihmisten välillä virtaa energiat, riippumatta kumman energian piirissä ollaan. Tunnesirkuksessa mennään lujaa ylös ja alas, rakkaus - luottamuksessa elämän kantavat aallot loiskivat ylitsevuotavaa onnellisuutta ja liittyneisyyden rauhaa.
Elämässä on hienoja mahdollisuuksia jokaisella ihan valinnan päässä. Meitä pitää kiinni vanhat uskomukset ja tottumukset, luomamme kuva todellisuudesta. Meitä voi myös vetää visio tulevasta ja enemmän sisäisen minuuden näköisestä tulevaisuudesta. Silloin emme tarvitse tietoa siitä, kuinka muutos tapahtuu, vain tahtomme ja tunteemme ilmaisun siitä, mihin haluamme mennä. Kun tiedämme tavoitesuunnan, se vetää meitä puoleensa askel kerrallaan joka askeleelta avautuu uusi maisema ja uudet reitit. Vanhan veto on kuitenkin vahva, kaikki rinnalla kulkijat jotka matkaavat samaan suuntaan ovat suuri tuki. Samoin kun vanhan todellisuuden ihmiset ovat vahva ankkuri, joka vetää takaisin. Tässä on valintamme ja viisautemme paikka. Tuttu kärsimys vai tuntematon onnellisuus, jonne matkatessamme meistä tulee uusia ihmisiä. Jätämme itse kerätyn kärsimyksen ja siihen virittyneet olemuspuolemme taaksemme. Pelko on luonnollinen, mutta sille ei pidä antaa sijaa. Muutos on sitä helpompi, mitä valmiimpia olemme luopumaan vanhaa ylläpitävistä tottumuksista ja uskomuksista. Muutosta tukemaan tarvitaan ihmisiä, jotka ovat jo matkaa tehneet ja kohottavia kirjoja, joista suunta kirkastuu. Vaikka Joe Dispenzan ”Luo itsesi udelleen” kuvaa hyvin muutoksen prosessia.
Ihmiset ovat uskomusolentoja. Meidän erikoistuneet monipuoliset sisäiset järjestelmämme tuottavat monenlaista informaatiota sisäisestä ja ulkoisesta todellisuudesta, jokin meissä kokoaa tuon kaaoksen jotenkin tajuttavaan muotoon joutuen yksinkertaistamaan kovalla kädellä. Tämä satunnainen informaatiokokoelma esiintyy sitten uskomuksenamme omasta itsestä. Jotkut uskovat että näin muodostunut minuus on autonominen ja autenttinen, kova ja jotakuinkin muuttumaton. Kun taas ymmärrämme millaisesta kaaoksesta ja kuinka sattumanvaraisesti olosuhteiden impulssien ohjaamana se on kasautunut, saatamme ymmärtää, että jos joku olemuspuoli ottaa vastuullisesti ohjaat käsiin ja alkaa järjestelemään, niin lähes kaiken voi muuttaa paremmaksi ja tarkoituksenmukaisemmaksi. Me olemme valtava säkki leegopalikoita, jokainen kasaa siitä omannäköisensä luomuksen. Joillakin tulee pyörät alle, joillakin on tukeva kivijalka. Valtava vapaan tahdon ilmentämistila.
Ja kun nykyistä maailmanmenoa katsoo, harva on vapauttaan käyttänyt hyvään, vanhat sukukarmat näyttävät pässiä vievän.
Hyvän maailman rakentaminen alkaa omasta itsestä. Vapaalla tahdolla on siinä suuri osa, kunhan otamme vastuun vanhojen ohjelmistojen sammuttamisesta.
Rakennetaan luottamusta, toistemme kautta voimme itsekin kasvaa parempaan. Ei keskitytä vanhaan ja huonoon, kaikkeen väärään, vaan siihen uuteen ja hauraana häämöttävään hyvään. Muistetaan meidän kaikkien heikkous ja virheellisyys, mutta ollaan sille armollisia. Jos koen loukkaantuvani jostain, mietin johtuuko loukkaantuminen jostain josta olen aiemmin kokenut, vai onko se tästä tilanteesta vai vain omaa tulkintaani? Jos siihen on aihetta, tuo se julki, mutta tuomitsematta. Toimi niin, että se lisää hyvää kaikille osapuolille.
Meistä jokainen tarvitsee syvää keskustelua. Sillä muotoilemme paremmin ja harmonisoimme ajatuksemme ja samalla tuomme ne laajemmalti esiin todellisuudeksi. Keskusteluilla myös puramme pelkomme ja epävarmuutemme. Rakennamme luottamuksen ja lopulta kannattelevuuden ilmapiirin.
Maailma paranee, kun jokainen tuntee olevansa kannateltu eikä joudu puolustautumaan tai hyökkäämään saadakseen turvaa.