Pesemättömiä aivoja ei voi olla olemassa.


Koska olemme jokainen omaan kielelliseen sanoitusmaailmaan kasvaneita, olemme joutuneet omaksumaan siinä sivussa uskomusmalleja, joita emme ole osanneet kyseenalaistaa. Nämä mallit, vaikkakin ovat eri kulttuureissa erilaiset, ovat jokaisen yksilölliselle kasvulle ja toimintakyvylle välttämättömiä. Joku on sanonut, että kun käytössäsi on vain vasara, kaikki asiat näyttävät nauloilta. Jos kulttuurisi on antanut sinulle vain sahan, kaikki näyttää aivan erilaiselta. Kuitenkin omaksumamme ihmisyyden työkalupakki on välttämätön, jotta voimme toimia maailmassa. Oleellista on tietää, että vaikka työkalut ovat välttämättömiä, meillä on mahdollisuus myöhemminkin vaihtaa työkaluja lennossa. Haasteena on tietoisena hahmottaa oma työkalu ja sille toimivampi vaihtoehto. Oma tietoinen tahto haastaa tällöin piilotajuisen sisäisen mekaniikan.

Jokaisen perheen oma kulttuuri määrittää oleelliset lähtökohdat; kuka sinä olet, mitkä ovat rajasi ja mahdollisuutesi maailmassa, mikä on toinen ihminen, mikä on naapuri ja missä menee uhkan rajat? Kuinka lähelle voit erilaisia ihmisiä mennä? Elätkö ystävällisessä vai uhkaavassa universumissa? Onko sinulla turvaa ja missä? Onko sinulla arvo vai tekemisilläsi? Kuinka pitkälle saat rajojasi venyttää muiden päälle? Nämä kaikki oleelliset asiat sinuun iskostetaan elämässä ohi tietoisen mielesi, sinun mielipidettäsi kysymättä. Kantapääsi opettaa sinua.Jos olet onnekas, sinulla on johdonmukaiset ja ystävälliset opettajat, joiden arvomaailma ei ole pahoin ristiriidassa muun maailman universaalien hyveiden kanssa. Saat oppia kuinka erilaisten ihmisten kanssa toimitaan hedelmällisesti niin, että kummankin suvereeniteetti säilyy ja silti pystytte tarvittaessa ratkomaan vaikeita asioita.

Valitettavan usein minun ja maailman konflikti jää kytemään. Se siirtyy sukupolvelta toiselle. Minuutta ei nähdä maailman osana, vaan despoottina, joka joutuu raivaamaan tilansa uhkien keskellä. Kyse ei ole ongelmien määrästä, vaan suhtautumisesta niihin. Erilliseksi saarekkeeksi asemoitunut yksilö työntää muut pois reviiriltään tehden tilaa omalle alueelleen. Kokonaisuuteen integroitunut neuvottelee itselleen tilaa ja vuorovaikutteiset saumakohdat, jolloin oma tila ja kokonaisuus lomittuvat saumattomasti.

Institutionaalinen kasvatus painottaa tietoa. Nykyään myös vuorovaikutukseen kiinnitetään enemmän huomioita ja kiusaamista pyritään kitkemään. Silti omaksuttuihin minuuskäsityksiin ei tahdota päästä käsiksi. Periaatteessa ulkoisella oikeammalla toiminnalla avataan mahdollisuuksia minuuden mutkien suoristamiseen, yksilö voi kiinnittyä ryhmään, joka kantaa terveemmän minuuden uskomuspatteristoa olemisessaan. Kuitenkin vahvasti kyynistynyt lähipiiri helposti tuomitsee uudet mahdollisuudet pahuuden salajuoniksi, jolla saadaan epäilyksen siemen juurrutettua ja estetään kiinnittyminen uusiin mahdollisuuksiin.

Erillistynyt ego puolustaa omaa olemassaoloaan. Kyse ei ole pahuudesta, vaan tiedostamattomudesta. Aivan kun uimataidottomalle vesi on arvaamaton uhka, joka tahtoo imaista syövereihinsa. Yhtälailla egolle pelko on pelastusrengas, jolla arvaamaton vesi saadaan pysymään alapuolella. Kun opit uimaan, tunnet kuinka vesi kantaa, pienellä liikkeellä saat itsesi pysymään pinnalla, opit kellumaan rennosti ja sukeltelemaan luottavaisesti.

Nyt hetken voima on oleellinen tekijä tietoisuuden kehittämisessä. Menneisyys ja tulevaisuus usein peittävät nykyisyyden. Ajatteleva mieli dominoi tietoisuutta vanhoine tarinoineen. Nyt hetki on ainoa pakoreitti ulos vangitsevista tarinoista. Tässä on tietoisuuden sija hypätä menneisyyden toistosta jonnekkin muuanne. Pelko ja kärsimys pesii sulkeutuneessa mielessä, mutta jos katsot tätä hetkeä ja tunnustelet sitä, onko juuri nyt mitään, mitä on aihetta pelätä, onko juuri nyt tuskaa jossain? Voit pysähtyä ja tunnustella kehoasi, missä kohtaa pelko ja tuska nyt on? Ja nimenomaan juuri nyt, ei minuutin tai tunnin päästä? Mitä koen juuri nyt? Jos kipu ei tunnu juuri tällä sekunnilla, silloin se on vain mielessäsi. Ja voi olla, että vaikka pääkipu tuntuu juuri nyt yhdessä kohtaa päätä, huomaat, että se onkin loppujen lopuksi aika pieni osa minua eikä kipukaan ole tarkemmin tunnusteltuna kovin merkittävä. Sen kanssa pärjää, toisin kuin mielen kanssa, joka tekee kivusta kaikenkattavaa.

Kun omaa arkeaan käy nyt hetken valossa läpi, voi pelon ja kivun kohtia alkaa karsimaan. Vuorokaudessa on lopulta paljon aikaa, jossa noita tuntemuksia ei tarvita lainkaan. Kun kokonaisvaltaisesta pelosta pääsee etäämmälle, voi alkaa nähdä pelon kohdat tarkemmin, jolloin niiden käsittelyyn alkaa saada uusia työkaluja. Onko aika muuttaa toimintatapoja, voiko tilanteelle tehdä jotain tai voiko asian tilalle tehdä jotain aivan uutta ja parempaa? Onko minun elämässäni enää tarvetta tuollaiselle, vai voisiko olla aika jonkin odotetun tulla tilalle?

Ego keksii näppäriä koukkuja pitääkseen minuuden näpeissään. Itse epäily, menneisyyden mokat, kaikki ne mahdolliset uhkat vyöryvät heikkona hetkenä päälle entistä voimallisemmin. Egon maailmassa pelastusta ei ole. Se on vain läsnäolon maailmassa. Vasta kun pystymme sanomaan egolle ei, meissä on tietoisuutta pysäyttää egon myllyt, voimme vapautua läsnäololle ja sen avaamille uusille näkymille. Ego pitää meitä kiinni vanhoissa tarinoissa, vain tietoisuuden kohottaminen vapauttaa meidät noista tarinoista. Tietoisuus avaa meidän yhteyden toisiin ihmisiin ja universumiin. Emme ole enää irrallinen saari, vaan pisara valtameressä. Tietoinen kokonaisuuden osa, jota ilman kokonaisuus ei ole täysi.

Näinä polarisaation aikoina on hyvä tiedostaa tämä kokonaisuus. Hyvin pestyt aivomme elävät tarinoiden vankeina, mutta kohottamalla tietoisuuttamme nyt hetken kautta, pääsemme tarinoiden ulkopuolelle tekemään uutta todellisuutta. Meillä ei ole tarvetta tuomita ukrainalaisia tai venäläisiä, heidän egojen tarinat ovat nyt risteytyneet, mutta läsnäolon tilassa kummatkin ovat sisariamme. Kun tämän muistamme, voimme jossain kohtaa nähdä mahdollisuuden katkaista tarinoiden vääristymä, ja palauttaa tasapaino. Muutoin vain ruokimme polarisaatiota ja juutumme osaksi konfliktia.

Kuumassa konfliktissa polarisaation näkyy selvästi, mutta arjen hetkissä pienemmät polarisaatiot elävät automaattisesti. Yhtälailla velvollisuutemme on ottaa vastuu ajattelumme energioista ja katsoa sen seurauksia läsnäolosta käsin. Kun tuomitsemme, olemme egomme. Kun edistämme hyvää ilman ajatusta vihollisesta, toimimme tietoisuudesta käsin. Kun opimme näkemään jokaisessa pahantekijässä pullistuneen egon ja kutistuneen tietoisuuden, ehkä opimme myötätunnolla energisoimaan hänen tietoisuuttaan ja hälventämään pelkoa. Vielä joku päivä hänkin uskaltaa laskea panssarinsa ja avautua herävän tietoisuutensa kautta jälleen yhteyteen.

Tollen Läsnäolon voima- kirja on kovasti inspiroinut minua nyt ja näitä ajatuksia yritän omaan elämääni juurruttaa. Tätä aikamme kaipaa ja tällä saanen lopulta oman elämänikin suuntaa korjattua. Yhtälailla hauraita elämän opiskelijoita kaikki olemme, kukin auttaa oivalluksillaan kanssakulkijoita ja luo toivoa paremmasta. Tosin Tollen mukaan elämän täyteys on ainä läsnä tässä hetkessä, kun siihen siirrymme, mutta elämäntilanteiden kohentuminen tapahtuu sitten, kun  alamme joka päivä toimia yhä enemmän tietoisuutemme valossa. Eli sitä kohti!