Jos identiteetti muodostuu ilman kannattelevaa dialogisuutta mekaanisen vuorovaikutuksen kautta, vuorovaikutuskaavaksi muodostuu välineellinen manipulaatio. Se on helpossa vuorovaikutuksessa dialogisuutta muistuttava ja voi olla hyvinkin positiivista, mutta se ei täytä dialogisuuden ehtoa, jossa osapuolet tulevat toistaan puolitiehen vastaan luopuen oman minuuden rakenteiden turvahäkistä. Oman itsen ulkopuolelta näkeminen jää puuttumaan, mikä taas on itsereflektion oiva apukeino.

 

Välineellisen manipulaation vuorovaikutuskaava asettaa kummallekkin osapuolelle tiukan raamin, minkä sisällä keskustelua on turvallista käydä. Henkilökohtainen motto on, että minut pitää hyväksyä sellaisena kun olen, mutta samalla toiselle asetetaan tarkat raamit, millainen saa olla.

 

Dialoginen kohtaaminen hyväksyy toisen ja samalla hyväksyy itsen sellaisena kun ne ovat, Silloin asetutaan mielen tiukkojen maailmojen ulkopuolelle, yläpuolelle. Virheitä katsotaan armollisesti ja samalla voidaan nähdä mahdollisuuksia virheiden aiheuttamien harmien pienentämiseksi. Dialogin osapuolet kannattelevat toisiaan, jotta korjaantuminen olisi mahdollista. 

 

Välineellinen manipulaatio pyrkii säilyttämään hauraan minuuden koskemattomana ja torjuu omia rajoja lähestyvän vuorovaikutuksen. Tämä on haasteellista yhdistettynä oman toiminnan säätelyn ongelmiin. Konkreettisella tasolla täytyy tehdä konkreettisia asioita että saisi konkreettisia tuloksia. Jos oma toiminta on ristiriitaista ja tuottaa soutamista ja huopaamista vuoron perään eikä tulosta synny, voi tuloksena olla asian välttelyn oppiminen.  Opitaan välttämään tarpeellista konkreettista toimintaa sekä opitaan torjumaan asiaa koskeva vuorovaikutus. Tämä on minun asia ja tähän ei saa muut puuttua. Haudattu asia kutenkin jää kaivamaan ja sen päälle pitää kuormata jotain höttöä, että se pysyisi piilossa.

 

Opittuna toimintatapana tämä sitoo yksilön välttelyn, puolustelun ja selittelyn maailmaan, jossa haetaan oikeutusta omalle toiminnalle ja syyllisiä ulkopuolelta. Jumiutuneet asiat kasaavat stressiä, jota pitää paeta addikteilla, jotka taas syövät viimeisenkin ajan oikeiden asioiden hoidolta. Omat möröt nimetään ulkoisilla asioilla ja ihmisillä, jos ne muuttuisivat, kaikki olisi hyvin. Mutta se ei mene niin, jos ulkoinen asia tai ihminen muuttuu, mörkö muuttaa muotoaan seuraavaan mahdolliseen hahmoon.

 

Ongelman ratkaisu on tilanteen hahmotus ja keskittyminen oman elämän hallinnan takaisin saamiseen. Tietoisuus, että olen vastuussa elämästäni, niinkuin jokainen muukin omastaan. Emme elä toisten elämää, mutta aidossa dialogissa voimme olla tukena toisten elämissä. Ensisijaisesti vastaamme omastamme, mutta kun kohdataan, vastaamme rehellisesti mitä olemme ja hyväksymme kasvun mahdollisuuden kummallekkin. Olemme vastuussa lupauksistamme, lupaamme siis vain sen, mitä pystymme pitämään.

 

Opimme myös hiljalleen rakentamaan elämän oman kokoiseksi. Se vaatii asioiden automatisointia, opimme tekemään asioita vankalla rutiinilla, jolloin ne eivät syö keskittymistämme ja energiaa, vaan tapahtuvat kehon rutiinilla. Toistuvat asiat on hyvä rutinoida, jolloin päiviin jää aikaa tehdä itseä inspiroivaa toimintaa. Riittävä lepo ja asiallinen ravinto, riittävä liikunta. Nämä perusasiat pitää saada järjestykseen ja rutiineiksi, jotta itsen toteutukseen löytyy aikaa ja energiaa.

 

Mielen suuntaukseen kannattaa varata ajatusta. Sisällämme tunnistamme nämä kaksi virtausta; jonossa tulevat vastoinkäymiset ja onnettomuudet, taistelu niitä ja uhkaavaa maailmankaikkeutta vastaan, väsymys ja uhkaava pimeys. Ja toisena kevyt aurinkoinen elämän virtaus, jossa elämä antaa meille mahdollisuuksia, jotkut helppoja ja jotkut vaikeita, mutta silti uteliaana ja rohkeana selvitettävissä ja voitettavissa palkkion kera. Tämä on pelkkä sisäinen näkökulma ero, maailma on kummassakin sama. Olemmeko vastaanottajina uhreja vaiko sankareita? Otammeko haasteet kiinni ja hoidamme kuntoon, vai annammeko uhreina niiden vyöryä ylitsemme? Konkreettinen todellisuus on yleensä aika armollinen, vaikka muutos, syntymä ja kuolema siinä asuukin, suurin alistajamme on omaksuttu identiteetti ja sen osarakenteet. Lohdullista on tietää, että vaikka se tahtookin esiintyä kaikkiteitävänä diktaattorina, sen rakenteet on kirpputoreilta kerättyä kierrätyskamaa. Vaikka niihin olemmekin rakastuneet, kaikki on korvattavissa uudemmalla, toimivammalla ja paremmalla. Vaikka se huutaakin pitämään muurit vahvana muutosta vastaan, takana on vain pelko. Vahvaksi ruokittu lohikäärmeemme. Prinssilauma jonottaa lohikäärmemiekkojen kanssa muurien ulkopuolella, mutta  lohikäärmeemme sydämmen toisessa puoliskossa maalaa soturit vihollisiksi. Dialoginen ikuisuustietoisuutemme sydämmen toisessa puolikkaassa katsoo draamaa tyynenä ja on valmis tulemaan esille, jos sitä kutsutaan. Mutta emme sille anna tilaa niin kauan, kun keskitymme pelkoon, uhkaan ja draamaan. Eläköön, ne pienet arjen valinnat, vapaa tahto!

 

Nyt on hyvä hetki valaistua. Nähdä lohikäärme ja sen viekoitukset. Nähdä valoisa elämän kudelma, jossa meidänkin lankamme erilaisia värejä säteilee. Meidän tehtävämme on oppia olemaan ihmisinä tosia. Oppia näkemään ja valitsemaan hyvä ja rakentava. Oppia olemaan dialogissa toistemme kanssa ja kesyttää lohikäärmeemme palvelemaan hyvää. Oppia olemaan armollisia heille, joiden lohikäärme vielä riehuu vapaana, kuitenkaan alistumatta sen tahtoon. Muistaa, että lohikäärmeen vieressä valvoo yhteyskykyinen sielu valmiina nousemaan esiin, kun kutsu käy.

 

Oi hengen vapaus!