torstai, 25. tammikuu 2024

Elämän virta

Meitä vastaan ui joka hetki elämän virta täynnä mahdollisuuksien säikeitä. Nämä ovat erilaisia asioiden kehittymishetkiä, jotkut ovat kasvamassa, muuttumassa ja kehittymässä, jotkut kuivumassa ja haihtumassa muiden virtausten osiksi. Virtaus lävitsemme on jatkuva, virtaus kulkee lävitsemme, koska olemme osa suurta elämän virtaa, meidän tehtävämme on olla  virran tietoinen osa, kanssaluoja.

 
Vaikka virta on kaikille sama, pystymme asemoitumaan virtaan oman voimamme ja tietoisen tahdon avulla. Voimme asettua keskelle virtaa virtaviivaiseen asentoon ja virta kulkee ohitsemme sujuvasti ja vailla vastusta. Voimme lähteä taistelemaan virtaa vasten, vajota pohjaan, jolloin näemme virrasta vain sen synkän julman voiman, joka painaa meitä voimakkaasti. Tai voimme kohota virran pinnalle, nähdä auringon välke sen kuohuissa. Tuolloin näemme koko virran, näemme paikkamme ja mahdollisuutemme kokonaisuudessa, pystymme omalta osaltamme ohjaamaan virtaa kokonaisuuden viisaudella ja yksilöllisellä olemassaolon työkalullamme, elämän virtaan ilmestyneellä kehollisuutenamme.
 
Olemme unohtaneet elämän virran kokonaisuuden. Vaikka omasta asemastamme siellä on rajalliset näkymät kokonaisuuteen, jos juutumme yksittäisten säikeiden kovien kolhujen vetäminä pohjan tuntumaan. Meillä on mahdollisuus kohota laajempiin näkymiin, kun opimme valitsemaan haluamamme suunnan. Pidämmekö kiinni pelon ja erillisyyden panosta, vai pyrimmekö vahvistamaan rakkautta ja yhteyttä, joka nostaa meitä ylemmäs.
 
Joskus rohkenemme tarttua valoisaan säikeeseen, vaikka yhä uskomus tummien vesien uhrista meissä vellookin. Valoisa säie tarjoaa meille uusia näkymiä, uusia valoisampia kutimia uskomustemme villapaitaan. Silloin olisi aika kutoa niitä kiinni, sillä vielä tulee aika, joka haastaa uskomukset, syvyyden kutsu on silloin niin tuttu ja turvallinen ohuen valon harson sijaan. Menneisyyden haamut ojentelevat käsiään, tartu meihin, torju valo, se pettää sinut.
 
Kun aamu nousee, oletko valmis sen mahdollisuuksiin, vai liikutteletko menneisyyden romuläjää, menneisyyden ohjelmointia, jotta sen olemassaolo jatkuisi sinun elämänvoimasi varassa. Sinulla on lupa valita, kumman valitset. Niin on jokaisella toisellakin. Jos läheisesi valitsevat eri tason lähteä aamun elämän virtaan, sinulla ei ole velvollisuutta seurata heitä. Toki mahdollisuuksien välkeestä nauttiva haluaisi vetää syvemmällä uivat mukaansa ja yhtälailla pohjassa paikkansa löytänyt haluaa vajota tuttuun taistelupaikkaan, ja mitä notkeampia olemme, voimme eri paikkoja virrasta kokeilla. Mutta harvemmin pinnan välkkeestä nauttinut haluaa jäädä pohjan sameisiin näkymiin liian pitkäksi aikaa. Jos ei läheiset halua seurata mukana, on viisainta pelastaa edes itsensä.
 
Tässä valinnan hetkessä valoa tuo viisaus kahdesta sudesta. Kumpaa niistä ruokit? Ota oma elämäsi haltuusi. Älä vastusta pahaa, vaan ruoki hyvää ja keskity siihen. Hyväksy pahan olemassaolo, siunaa se ja jätä elämän käsiin. Katkaise siteesi siihen. Jokainen tietoisuuden välähdys, joka sinussa liikkuu, matkaa lopulta hyvään tai pahaan vahvistaen sitä. Hyvä ja paha eivät ole persoonia, vaan energiakenttiä. Pelko ja rakkaus, valo ja pimeys, keveys ja raskaus. Ehkä molemmat polariteetit tarvitaan, mutta elämä rakkauden välkehtivässä elämän virrassa, jossa synkät juonteet kulkevat uomissaan on tarkoituksenmukaisempaa, kun elämä pimeissä kamppailuissa, joissa valo vilkahtelee harvoin. Oi valinnan vapaus ja vapaa tahto!

perjantai, 19. tammikuu 2024

Minä, muut, ego ja maailma

Onnellinen ihminen on sellainen, jonka toiminta useinmiten johtaa toivottuihin seurauksiin. 

Jonka sosiaalista toimintaa ei ohjaa pelko ja pärjäämisen kilvoittelu, vaan aito kohtaaminen ja kohtaamisen synnyttämä noste.
Jonka kohtaamiset eivät ole kokemisen ja omistamisen ohjaamat, vaan luottamuksen ja uskon ohjaamat.
Hän ei kohtaa ottaakseen asemaa, hoitaakseen arvojärjestystä, tehdäkseen valloituksia. Hän kohtaa, jotta molemmat kohoaisivat aitoon sanattomaan dialogiin ja sen jälkeen sanoittaisivat yhdessä sanattoman.
 
Hänen ei tarvitse omistaa mitään, hän on elämän kannateltavana, hänen onnensa kumpuaa yhteydestä kaikkeen. Hän on yhdessä rintamassa kaiken olevan kanssa tuoden tietoisuutta ja rakkautta luomakuntaan.
 
Hänen kaikki suhteensa ovat rakkaussuhteita. Hän voi elää uskollisessa parisuhteessa, mutta hänen rakkautensa ei ole itsekkäästi rajattu.Hän kasvattaa yhteyttään kaikkien kanssa, puhdistaa olemustaan pelon  saastuttaman menneisyyden jäänteistä.
 
Ei niin, että omistaminen, nauttiminen ja hedonia olisi syntiä, niissä vain ei ole enää vetovoimaa niin paljon paremman tietoisuuden ja rakkauden kosketuksen jälkeen. Kuka kaipaa korvikkeita, kun aito asia on saatavilla.
 
Nykyajan ongelma on hyvin markkinoitu korviketarjonta. Aito asia on kovien aikojen paineessa päässyt taantumaan, jolloin emme sitä osaa etsiäkkään. Joilla se on elämässä mukana, pitävät sitä luonnollisena, vaikka eivät sitä osaa sanoiksi pukea. Joilla sitä ei ole, eivät sitä osaa kaivata, koska onnen kantajiksi tarjotaan kulutuskilpajuoksun pistesioja.Kilpailu tuo mukanaan aina häviäjät ja voittajat. Ei kanssamatkustajia, vaan kilpailijoita, joille voi hävitä, ellei ole jotenkin parempi.
 
Joka on oikeasti päässyt maistamaan yhteyden rauhaa ja voimaa, tietää, että kaikki maallinen kilpailu on turhanpäiväistä ja sen voitot mitättömiä verrattuna kohtaamisen jykevään rakauteen. Olet kannettu, osin pohjattoman viallinen, mutta hyväksytty ja tervetullut taivaltamaan polkua kohti täydempää tietoisuutta, yhteyttä ja samalla maallisen elämän täyttä toimijuutta.
 
Tieteilijöillä, papeilla ja henkisillä opettajilla on tärkeä tehtävä luoda tästä prosessista ymmärrettävä kokonaiskuva. Mitä kohti kannattaa mennä ja millä menetelmillä? Mitkä ovat tavoitteet, haasteet ja uhat? Mitkä ovat ne sosiaalipedagogiset auttajat, jotka kantavat ohi karikkojen tasaisempaan virtaan.
 
Sosiaalisen tason toimintojen lisäksi yksilön kannattaa kriitisesti silmäillä omia elämän tottumuksia.
Sisäisen voiman väljähdyttäjiä;                  
-ennakoimattomuus, kun ei tiedä, milloin energiaa tarvitsee, joutuu olemaan koko ajan varpaillaan
-vitkuttelu, asiaan keskittymättömyys. Tarkoitettu asia on käsillä, mutta siihen tarttumista lykätään tai tehdään sijaistoimintoja. Asiaan menee paljon odotettua enemmän aikaa ja energiaa, koska energiaa ei saa tehokkaasti suunnattua tarkoitettuun asiaan.
-suunnittelemattomuus. Asioiden tekeminen onnistuu parhaiten, kun siihen on resurssit kohdallaan (aika, välineet, vireystila) Suunnitelmallisuutta joutuu kehittämään ja omaa vireystilaa säätelemään, mikäli tahtoo saada jotain aikaan. Suunnittelematon toiminta törmää usein ajan tai välineiden riittämättömyyteen. Tuolloin hukkuu energiaa turhaan.
-epäolennaisuuksiin eksyminen. Informaatiotulvan seulominen ja oman linjan löytyminen on tärkeää, mikäli haluaa johonkin suuntaan edetä. Eteneminen vaatii suunnattua tahto- ja ajatusenergiaa.
 
Jos siis toimintasi estyy, etkä saa suunnattua energiaasi ulkopuolisten vaikuttajien toimesta, menetät tahdon, suunnan ja energian. Kaiken, mikä tekee sinusta ainutlaatuisen elämänmuodon.
 
Konkreettisella tasolla tarvitset aikaa toteuttaaksesi itseäsi. Aikaa tarvitsevat myös yhteiskuntajärjestelmä, elämän ylläpito sekä lähelle pääsevät ihmiset. Tämä ajan resurssi on hyvin kilpailtu, mutta mikäli tästä katoaa autonominen osuus, ei elämällä ole enää sinulle käyttöä.
 
Sosiaalisella tasolla yksilöiden dialogisuuskyvyt sekä omaksutut persoonalliset toimintatavat  merkitsevät paljon vuorovaikutuksen energiataseeseen.Mitä samankaltaisemmat osapuolet ovat, sitä vähäisemmällä vastuksella informaatio siirtyy. Hyvin dialogikykyiset erilaisetkin ihmiset pystyvät luovaan vuorovaikutukseen, kunhan ymmärtävät kielellisen käsitteistön pettävyyden sekä osaavat nähdä erilaisuuden kokonaisuutta rikastavana voimana. Erilaiset ihmiset siis joutuvat lisäämään vuorovaikutukseen tietoisuutta ja energiaa informaation virheettömän siirtymän takaamiseksi. Laiska vuorovaikuttaja ei tähän ryhdy, vaan energiaa säästääkseen ryhtyy torjumaan ja luomaan erillisyyttä säästääkseen energiaansa.
 
Sisäisellä tasolla merkityksellisintä on vahvistaa yhteyttä sisäiseen kielettömään itseensä. Tietoisuus, sielu tai joku muu termi sopii tuolle ytimelle. Tämä ydin on immuuni kaikille kielellisille ja kehollisille tarinoille ja tottumuksille, jotka pyrkivät tietoisuuttamme imemään. Emme saisi samaistua tarinoihin liikaa, olemme osa tarinaa, mutta samalla tarinan vaikutuskykyinen osanen. Tarinoilla on oma polkunsa, jota ne seuraavat, ellei herännyt tietoisuus pysty kääntämään suuntaa uusille urille.
Mutta miksi tietoisuuden pitäisi ohjata uuteen suuntaan? Miksi vanha ei kelpaa?  Vanhat polut on reunustettu peloilla ja pakoilla, ne ovat reaktiivisesti muotoutuneita menneisyyden tilanteiden mukaan. Kun elämme uudessa tilanteessa, voimme arvioida uudelleen jokaisen mutkan, onko enää aihetta toimia tuon pelon ohjaamana. Reaktiivinen ohjaus reagoi välittömästi akuuttiin uhkaan. Tietoinen reitinvalinta ennen uhkan konkretisoitumista voi ohjata meidät turvallisesti uhka kiertäen kohti toivottua päämäärää.
 
Siis sisäisesti meiltä odotetaan olemassaolon perusteiden oppimista. Olemme vastuullinen palanen universumia, tietoisuuden kipinää kantavia olentoja, joiden tehtävä on kirkastaa kipinää vahvaksi valoksi. Se edellyttää vastakkainasettelusta kieltäytymistä, olemme rinnakkaisia olentoja, joiden vihollisia ei ole toiset olennot, vaan sisäistyneet demonit, jotka elävät peloissamme ja jotka saavat meidät toimimaan harhaisesti. Meissä on harhan aiheuttamia vikoja ja virheitä, mutta yhteistyöllä saamme niiden vaikutukset minimoitua. Vain ,jos alamme puolustella virheitämme, teemme todellisen virheen. Toki näemme värittyneesti toisten virheet, joskus oma virheemme heijastuu toisiin. Aina virheen havaitsija ja virheen tekijä saisivat tarkentaa ongelmaa, että kumpikin pystyisi ymmärtämään mistä on kyse. Sisäisen tietoisuuden valossa osaamme noin toimia, ollessamme egon tarinoiden vankeina, tuo ei onnistu. Sisäinen tehtävämme on paljastaa ego ja valjastaa se sielun työkaluksi.
 
Tietoisuuden ongelma ratkaistaan pitkälti Buberin, Tollen ja kumppaneiden ajatuksiin nojaamalla. Tietoisuus on kielellisen ajattelun ulkopuolinen tietoisuus, elämän kokonaisuus. Sitä häiritsee kielellisen ajattelun aikaansaama kokonaisuuden jakava eriytyminen. Tämä eriytyminen on välttämätön toimijuuden kannalta, meidän on käsitettävä eriytetyn todellisuuden kappaleet,jotta voimme työstää niitä. Kokonaisuutta ei voi työstää, mutta se muuttuu, kun työstämme sen eriytyttyjä osia. Mutta jos toimimme vain eriytettyjen osien kanssa, toimimme niiden ehdoilla. Meillä ei ole enää kokonaisnäkemystä. Siksi tarvitsemme sielun ja ajatuksettoman tietoisuuden, että pystyisimme ymmärtämään kokonaisuuden. Meillä on käsissämme valtaisa lego-elefantti, josta eriytettynä näemme vain sen jalan tai korvan, jossa juuri työskentelemme. Voimme jalan ehdoilla muuttaa jalkaa yhä hienommaksi, mutta jos emme siirry eriytyneestä kuvasta kokonaisuuden tiedostamiseen, koko elefantin näkemiseen, voimme kääntää jalan niin hienoon asentoon, että koko elefantti keikahtaa kumoon. Tästä on kyse kaikessa nykyään kriisiytyvissä todellisuuden osissa, sodissa, taloudessa, työelämässä, samoin kuin yksilöiden mielenterveyden alamäessä. Kun emme enä näe koko elefanttia, vaan työskentelemme oman egoistisen pätevyytemme sisällä, ei kokonaisuus enää pysy tasapainossa. Onneksi kuitenkin kokonaiskuva on aina läsnä, kunhan vain opimme löytämään napin, jolla kielellisten tarinoiden vankilan telkkari saadaan välillä sammutettua.
 
 
 

sunnuntai, 14. tammikuu 2024

Inhimillinen todellisuus

" Kaikki, mitä emme tiedä on tiedostamatonta" sanoi Nietsche. Ja toisasiassa kaikki, mitä tiedämme, on sanallisesti ymmärrettäväksi tarinaksi järjestynyttä informaatiota. Kuinka paljon todellisuudesta jääkään ympärillämme leijumaan pilveksi, josta emme vielä saa irroitettua ymmärrettäviä tarinoita? Mutta kuten Leskinenkin aikoinaan lauloi "...kaikki se kyllä on päittemme yllä ja sen vähin erin mä teen"

Todellisuus ympärillämme toimii, evoluutio yrittää ylläpitää tasapainoa. Vain inhimillinen ymmärrys laahaa jäljessä ja luo rakenteita, jotka aiheuttavat ongelmia yksilöille sisäisesti, sosiaalisesti ja konkreettisesti.

Kohtaamisessa kumpikin kantaa mukanaan omaa kärsimyshistoriaansa sekä rohkeimpia haaveitaan. Kun kohtaaminen saavuttaa aidon dialogin tason, näiden persoonallisten vastavoimien ote löystyy ja ne voi nähdä armollisesti toisen sinuuden kannattelemana ulkoa päin.Näet kaiken hyvä ja pahan kytkeytyneenä kaikkeen, mikä niissä tilanteessa vaikutti kokonaisuuteen. Omat virhearviot ja toisten virhearviot. Niitä elämään kuuluu, niistä kuuluu oppia ja ne kuuluu oppia painamaan armon viitalla rakkauden syliin. Näin on tapahtunut ja hyväksyn sen, otan siitä oppini.

 
Ilman tuota käsittelyä näistä tilanteista jää mielen sopukoihin tiedostamaton koodinpätkä, joka ottaa meistä vallan, kun elämässä ilmenee tilanne, josta huomaamme samankaltaisia elementtejä. Koska ohjaus tulee tiedostamattomuudesta, huomamme vain vahvan tunneohjauksen ilman selkeää järkiperustetta. Joka tapauksessa reaktio tulee pelkokeskuksen kautta. Jos meissä itsessä on hitunen tietoisuutta herännyt, voimme itse kohottaa tietoisuuttamme pelon puolelta rakkauden valoihin. Pystymme muuttamaan menneisyyttä uudeksi tulevaisuudeksi kyseenalaistamalla reaktiomme. Meidän tulee eritellä nykyinen tilanne vaikuttaviin elementteihin, tosiasiat, sosiaaliset rakenteet, omat tuntemukset. Mikä on toisen osapuolen osuus, mikä on oma osuutemme? Ymmärrämmekö tilanteen oikein ja tarkoituksenmukaisesti? Onko tässä tilaisuus kasvuun vai jäädäänkö entiselle tasolle?
 
Me ihmiset kognitiivisina saitureina pyrimme automatisoimaan arjen helpoiksi toisiaan seuraaviksi minitehtäviksi. Herääminen, aamupala, työmatka...vahvoilla rutiineilla tietoisuus voi jatkaa uniaan lounastauolle saakka. Tietoisuudella pitää kuitenkin olla joitain askareita, jotka saavat sen säkenöimään ja toteuttamaan olemassaolon tehtäväänsä eli luomistyön jatkamista. Joillakin tietoisuuden tarkoitus toteutuu vuorovaikutuksen kanavan kautta. Vuorovaikutuksessa tiettyjen ihmisten kanssa pyritään tavoitteisiin ja luomaan järjestystä. Joillakin tietoisuus askartelee toisiasioiden kanssa, konkreettisena työskentelynä ja aikaansaamisena. Jotkut toimivat ajatustyön tai taiteen piirissä tuoden tiedostamattomasta tai tuntemattomasta uutta materiaalia kollektiivisesti jaettuun tunnetun todellisuuden piiriin.
Kaikilla kanavilla jako pelon ja rakkauden polariteetteihin on läsnä. Tietoisuus toimii näiden kentillä ja luo materiaalia niiden energioihin liittyen. Kun luomme rakkaudessa, vahvistamme hyvää, kun luomme pelossa vahvistamme pelkoa. Rakkaudessa toimiminen vaatii rohkeutta. Se altistaa vastustukselle, mutta vahva rakkaus sietää vastustusta. Se tietää, että rakkauden valo poistaa pelon pimeyttä, mutta pelko osaa verhoutua varjoihin paljastumisen pelossa hyvinkin tiukasti. Valolla on oikeus paistaa ja pelolla on oikeus olla piilossa. Rakkaus voi sen hyväksyä.Rakkaus on valmiina ottamaan kädestä, jos varjoista haluaa siirtyä valoon.
 
Pelko on kuitenkin vahva ja luo uusia varjon paikkoja kaikilla tasoilla. Mielenterveys kansallisella tasolla jatkaa synkkää alamäkeään, talous on mustan värjäämä globaalisti. Pelon vahvuus on siinä, että yksilöt alkavat suojata itseään ja luoda rajoja. jotka estävät yhtälailla rakkauden mahdollisuuksilta. Rakkaudesta on tehty parisuhteen monopoli, jolloin muut suhteet ovat jonkun muun energian alaisia. Yhteen koriin sullottu rakkaus vääristyy vääjäämättä, koska subjektiivinen välityskyky on aina persoonallisesti rajoittunut, yksi kasteluletku ei pysty välittämään koko Niilin vesivirtaa.
 
Meille tarjoillaan rajattomien mahdollisuuksien elämää. Näinhän se onkin, mutta emme voi ottaa rajattomia mahdollisuuksia kaikkia. Me joudumme valitsemaan rajattomuudesta oman palettimme, joka käsittää puolenkymmentä päälinjaa ja kymmenkunta sivulinjaa. Näistä voimme valita yhden huippulinjan, jolloin muut jäävät hunningolle tai useamman hyvän linjan. Joka tapauksessa kapasiteettimme on rajallinen. Voimme sitä kasvattaa tai kaventaa elintavoillamme, mutta rajat ovat kuitenkin olemassa.
 
Rajattomuus ilman kannattelua on ahdistavaa. Parhaiten menestyvät ne, jotka perivät menestymisen mallin ja sitä tukevat rajat käytännössä lähipiiriltään. Menestyminen vaatii itsekuria ja itse omaksuttuja rajoja. Energia pitää saada kerättyä ja suunnattua oikein. Vapauden itseisarvo ja näennäinen yleisten arvojen vastainen kapinointi syö usein energian, joka sitten kääntyy yleiseksi tarkoituksettomuudeksi ja kiinnittymättömyydeksi. Ainoa tuki on toisten "kapinallisten" kanssa toistettu erityisyyden ja erottuvuuden mantra.
 
Erityisyyden korostaminen ei sinänsä ole mitenkään väärin, eikä yhteiskunnallisen järjestyksen virheiden noteeraaminen, mutta kapinointi siirtää yksilön vastuullisesta yhteisöllisestä toimijasta ulkopuoliseksi ja vastuuttomaksi. Me jokainen olemme erityisiä ja vastuullisia yksilöllisestä ja yhteisöllisestä kehittymisestä. Myös ne vänkyrät, jotka tuntuvat sotkevan kaiken. Tässä huudetaan yksilöllisen ja yhteisöllisen kehittymisen perään. Yksilöiden tulisi oppia tiedostamaan erilaisten persoonallisuuksien erilaiset toimintatavat ja niiden hyvät ja heikot puolet. Myös oman itsen nykytila ja haluttu kehityssuunta. Organisaatioiden toimijoiden toimintoja pitäisi pystyä kontrolloimaan niin, että haitalliseksi koettu toiminto saadaan korjattua. Yhtälailla yhteiskunnan toimintojen tulisi olla oikeudenmukaisia ja tasavertaisia. Myös kansainvälisellä tasolla oikeus tulisi saada järjestykseen. Suurvaltojen sanelu tulisi saada kitkettyä ja väkivaltainen etupolitiikka hävitettyä.
 
Inhimillisen toiminnan skaala on nähtävissä yksilön pään sisältä suurvatapolitiikkaan saakka. Kaikki on samaa. Pelko ja rakkaus. Kumpaa ruokimme? Toiminnan mallit aaltoilevat yksilöstä globaaliin toimintaan ja päinvastoin. Sisäiset pelkomme ohjaavat suurvaltapolitiikkaa ja suurvaltapolitiikka herättää sisäisiä pelkoja. 
Vaikka olemme ainutlaatuisia yksilöitä, emme ole sinut vielä itsemme kanssa. Vasta kun olemme löytäneet oman toimintamme ohjausvivut ja energian säätökatkaisimet, pystymme toimimaan autonomisina yksilöinä rakkaudesta käsin. Sitä ennen olemme pelon ohjaamia sätkynukkeja. Kun toimimme rakkaudesta käsin, olemme kykeneväisiä aitoon dialogiin, pystymme ottamaan paikkamme tietoisina yhteisön jäseninä.

lauantai, 11. helmikuu 2023

Virtaavaa valoa ja jähmettävää pimeää.

Kun mieli kiinnittyy uhkien skannaamiseen, toisten ihmisten ominaisuuksien ja toiminnan vikalistojen hakemiseen, ei nykyhetken mahdollisuuksille jää sijaa eikä aikaa. Omasta arvottomuudesta tulee elämän keskiö, jolle haetaan vahvistusta mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla. Todisteiden hankkiminen ajaa tärkeysjärjestyksessä kaiken ohi. "Faktoista" kertyy tarina, jonka pohjalta syyllisyys voidaan todeta, eikä eriäviä mielipiteitä tai toisiin suuntiin vieviä tulkintoja kuulla. Sivulliselta loksahtaa ensin suu auki, jos uskoa riittää, voi yrittää tuoda neutraalia tietoa asiaan, tyrmäys ja hyökkäys kuitenkin on niin vahvaa ja usko omaan "tietämiseen", että pelastusyritys kilpistyy vahvaan torjuntaan. Asia polarisoidaan olet "puolellani tai minun vihollinen" tilanteeksi, jolloin se että et lähde hyökkäämään rinnalla kolmatta vastaan, joka ei ehkä ole huomannut mitään erityistä tapahtuneeksi, on huono asia.

Sen lisäksi, että toimintamalli on haitallinen, se vie huomion nyt hetkestä ja positiivisista mahdollisuuksista draamakeittiön puolelle. Sen sijaan, että etsisimme toisista pilkahduksia läpitulevasta jumaluudesta ja elämän kehittymisestä, kohottaisimme energioitamme luovien virtausten imuun, jumitamme egon alhaisen viettipohjan ja julman selviytymiskamppailun susitaisteluun. Energiat pyörivät maatason tummilla alueilla. 

Tämä on tottumiskysymys. Kun elämme draamojemme taisteluissa ja imemme ympäriltämme kauniita ja rohkeita kaikilta kanavilta, elämämme löytää reagointimallit joka tilanteeseen, millä draamasta saa maukkaampaa. Draaman nostama kehon tuttu kemikaalivyöry on sitä, mitä elämä hyväksymämme käsikirjoituksen mukaan on.

Ajoittain ihminen saa välähdyksiä korkeammasta elämisen merkityksellisyydestä. Olemisen rauha, tekemisen kauneus tai yhteyden kantava kosketus käy elämässä muistuttamassa valinnan vapaudesta. Valkoinen susi salaperäisessä rauhassa hymyilee meille. Ehkä se saa koskettaa sieluamme. Kohta kuitenkin musta susi saapuu paikalle omine energioineen ja tarjoten kiiltävää miekkaa draaman taisteluihin. Siinä sielume ja egomme kohtaavat ja koko kehollistuneen olemuksemme energia valitsee, kumman seurassa haluaa jatkaa.

Draamaa tulee aina lisää, egomme on tuottelias käsikirjoittaja. Valkoisen suden rauha on aina läsnä, metrin verran draaman yläpuolella, sinne suuntaan egomme haluaa kuitenkin aina suojan väliin, ettei valo paljasta sen valheellisuutta.

Molemmat tasot ovat läsnä aina. On vain vapaa valintamme,  kumpaan haluame liittyä. Ego käyttää heikkoutta, sääliä ja uhkaa motivaattorina, valkoinen susi käyttää luontaista hyvyyttämme. Kummankin energioita virtaa arjessa ympärillämme erilaisina säikeinä. Säiekimppujen kirjo on valtava, meillä on joka hetki valittavana se puhtain valo ja mustin pimeys sekä kaikki siltä väliltä. Se, että valitsemme tottumuksesta aina samalla tavalla ei poista muiden säikeiden olemassaoloa. Meillä on aina mahdollisuus muutokseen. Kun valomme lisääntyy, näemme edelleen myös mustat säikeet, mutta tietoisuutemme riittää valitsemaan viisaammin.

Egon oveluus on mestarillista, se pystyy harhauttamaan meitä uskomaan, että valkea säie johtaa johonkin pahaan. Jokainen houkuttava kakunpala on myrkytetty, auttava käsi pyrkii ryöstämään sinut. Ego haluaa irrottaa sinut yksinäiseksi sudeksi, joka pelkää laumaansa ja on näin riittävän heikko hallittavaksi.  Ego saa sinut unohtamaan lohdullisen olemuksesi osana suurta valtamerta. Olet pisara, jota ilman valtameri ei olisi täysi. Sinä muodostat valtameren kuitenkin vain yhdessä muiden kanssa, jokaisen pisaran kanssa. Yhdessä olette kokonaisuus, joka sylelee kaikkia rantoja yhtä aikaa. Sinun tehtäväsi elämässä on oppia löytämään tuo yhteys tietoisuuteesi jo elämäsi aikana. Opit elämään tietoisena ja olemaan yhteydessä elämän ja hengen kudelmiin. Opit sanomaan Sinä-Minä kaiken olevan kanssa ja kumpikin saa olla kannettuna siinä elämän pisteessä matkalla omaan suuntaansa. Opit katkomaan siteesi alhaisten energioiden houkutuksiin. Otat vastuun elämästäsi ja annat muiden armollisesti elää omaansa. Toimintasi saa liikkeen ikuisuudesta, silloin se on kevyttä. Et pelkää haasteita etkä kipua, tiedät niiden väliaikaisuuden. Sinä lepäät olemassaolon sylissä, jonne aina voit palata latautumaan.

Pimeytä ei voi voittaa toisella pimeydellä. Vain valo poistaa pimeyden. Valitse tietoisesti.

torstai, 6. lokakuu 2022

Pesemättömiä aivoja ei ole

Pesemättömiä aivoja ei voi olla olemassa.


Koska olemme jokainen omaan kielelliseen sanoitusmaailmaan kasvaneita, olemme joutuneet omaksumaan siinä sivussa uskomusmalleja, joita emme ole osanneet kyseenalaistaa. Nämä mallit, vaikkakin ovat eri kulttuureissa erilaiset, ovat jokaisen yksilölliselle kasvulle ja toimintakyvylle välttämättömiä. Joku on sanonut, että kun käytössäsi on vain vasara, kaikki asiat näyttävät nauloilta. Jos kulttuurisi on antanut sinulle vain sahan, kaikki näyttää aivan erilaiselta. Kuitenkin omaksumamme ihmisyyden työkalupakki on välttämätön, jotta voimme toimia maailmassa. Oleellista on tietää, että vaikka työkalut ovat välttämättömiä, meillä on mahdollisuus myöhemminkin vaihtaa työkaluja lennossa. Haasteena on tietoisena hahmottaa oma työkalu ja sille toimivampi vaihtoehto. Oma tietoinen tahto haastaa tällöin piilotajuisen sisäisen mekaniikan.

Jokaisen perheen oma kulttuuri määrittää oleelliset lähtökohdat; kuka sinä olet, mitkä ovat rajasi ja mahdollisuutesi maailmassa, mikä on toinen ihminen, mikä on naapuri ja missä menee uhkan rajat? Kuinka lähelle voit erilaisia ihmisiä mennä? Elätkö ystävällisessä vai uhkaavassa universumissa? Onko sinulla turvaa ja missä? Onko sinulla arvo vai tekemisilläsi? Kuinka pitkälle saat rajojasi venyttää muiden päälle? Nämä kaikki oleelliset asiat sinuun iskostetaan elämässä ohi tietoisen mielesi, sinun mielipidettäsi kysymättä. Kantapääsi opettaa sinua.Jos olet onnekas, sinulla on johdonmukaiset ja ystävälliset opettajat, joiden arvomaailma ei ole pahoin ristiriidassa muun maailman universaalien hyveiden kanssa. Saat oppia kuinka erilaisten ihmisten kanssa toimitaan hedelmällisesti niin, että kummankin suvereeniteetti säilyy ja silti pystytte tarvittaessa ratkomaan vaikeita asioita.

Valitettavan usein minun ja maailman konflikti jää kytemään. Se siirtyy sukupolvelta toiselle. Minuutta ei nähdä maailman osana, vaan despoottina, joka joutuu raivaamaan tilansa uhkien keskellä. Kyse ei ole ongelmien määrästä, vaan suhtautumisesta niihin. Erilliseksi saarekkeeksi asemoitunut yksilö työntää muut pois reviiriltään tehden tilaa omalle alueelleen. Kokonaisuuteen integroitunut neuvottelee itselleen tilaa ja vuorovaikutteiset saumakohdat, jolloin oma tila ja kokonaisuus lomittuvat saumattomasti.

Institutionaalinen kasvatus painottaa tietoa. Nykyään myös vuorovaikutukseen kiinnitetään enemmän huomioita ja kiusaamista pyritään kitkemään. Silti omaksuttuihin minuuskäsityksiin ei tahdota päästä käsiksi. Periaatteessa ulkoisella oikeammalla toiminnalla avataan mahdollisuuksia minuuden mutkien suoristamiseen, yksilö voi kiinnittyä ryhmään, joka kantaa terveemmän minuuden uskomuspatteristoa olemisessaan. Kuitenkin vahvasti kyynistynyt lähipiiri helposti tuomitsee uudet mahdollisuudet pahuuden salajuoniksi, jolla saadaan epäilyksen siemen juurrutettua ja estetään kiinnittyminen uusiin mahdollisuuksiin.

Erillistynyt ego puolustaa omaa olemassaoloaan. Kyse ei ole pahuudesta, vaan tiedostamattomudesta. Aivan kun uimataidottomalle vesi on arvaamaton uhka, joka tahtoo imaista syövereihinsa. Yhtälailla egolle pelko on pelastusrengas, jolla arvaamaton vesi saadaan pysymään alapuolella. Kun opit uimaan, tunnet kuinka vesi kantaa, pienellä liikkeellä saat itsesi pysymään pinnalla, opit kellumaan rennosti ja sukeltelemaan luottavaisesti.

Nyt hetken voima on oleellinen tekijä tietoisuuden kehittämisessä. Menneisyys ja tulevaisuus usein peittävät nykyisyyden. Ajatteleva mieli dominoi tietoisuutta vanhoine tarinoineen. Nyt hetki on ainoa pakoreitti ulos vangitsevista tarinoista. Tässä on tietoisuuden sija hypätä menneisyyden toistosta jonnekkin muuanne. Pelko ja kärsimys pesii sulkeutuneessa mielessä, mutta jos katsot tätä hetkeä ja tunnustelet sitä, onko juuri nyt mitään, mitä on aihetta pelätä, onko juuri nyt tuskaa jossain? Voit pysähtyä ja tunnustella kehoasi, missä kohtaa pelko ja tuska nyt on? Ja nimenomaan juuri nyt, ei minuutin tai tunnin päästä? Mitä koen juuri nyt? Jos kipu ei tunnu juuri tällä sekunnilla, silloin se on vain mielessäsi. Ja voi olla, että vaikka pääkipu tuntuu juuri nyt yhdessä kohtaa päätä, huomaat, että se onkin loppujen lopuksi aika pieni osa minua eikä kipukaan ole tarkemmin tunnusteltuna kovin merkittävä. Sen kanssa pärjää, toisin kuin mielen kanssa, joka tekee kivusta kaikenkattavaa.

Kun omaa arkeaan käy nyt hetken valossa läpi, voi pelon ja kivun kohtia alkaa karsimaan. Vuorokaudessa on lopulta paljon aikaa, jossa noita tuntemuksia ei tarvita lainkaan. Kun kokonaisvaltaisesta pelosta pääsee etäämmälle, voi alkaa nähdä pelon kohdat tarkemmin, jolloin niiden käsittelyyn alkaa saada uusia työkaluja. Onko aika muuttaa toimintatapoja, voiko tilanteelle tehdä jotain tai voiko asian tilalle tehdä jotain aivan uutta ja parempaa? Onko minun elämässäni enää tarvetta tuollaiselle, vai voisiko olla aika jonkin odotetun tulla tilalle?

Ego keksii näppäriä koukkuja pitääkseen minuuden näpeissään. Itse epäily, menneisyyden mokat, kaikki ne mahdolliset uhkat vyöryvät heikkona hetkenä päälle entistä voimallisemmin. Egon maailmassa pelastusta ei ole. Se on vain läsnäolon maailmassa. Vasta kun pystymme sanomaan egolle ei, meissä on tietoisuutta pysäyttää egon myllyt, voimme vapautua läsnäololle ja sen avaamille uusille näkymille. Ego pitää meitä kiinni vanhoissa tarinoissa, vain tietoisuuden kohottaminen vapauttaa meidät noista tarinoista. Tietoisuus avaa meidän yhteyden toisiin ihmisiin ja universumiin. Emme ole enää irrallinen saari, vaan pisara valtameressä. Tietoinen kokonaisuuden osa, jota ilman kokonaisuus ei ole täysi.

Näinä polarisaation aikoina on hyvä tiedostaa tämä kokonaisuus. Hyvin pestyt aivomme elävät tarinoiden vankeina, mutta kohottamalla tietoisuuttamme nyt hetken kautta, pääsemme tarinoiden ulkopuolelle tekemään uutta todellisuutta. Meillä ei ole tarvetta tuomita ukrainalaisia tai venäläisiä, heidän egojen tarinat ovat nyt risteytyneet, mutta läsnäolon tilassa kummatkin ovat sisariamme. Kun tämän muistamme, voimme jossain kohtaa nähdä mahdollisuuden katkaista tarinoiden vääristymä, ja palauttaa tasapaino. Muutoin vain ruokimme polarisaatiota ja juutumme osaksi konfliktia.

Kuumassa konfliktissa polarisaation näkyy selvästi, mutta arjen hetkissä pienemmät polarisaatiot elävät automaattisesti. Yhtälailla velvollisuutemme on ottaa vastuu ajattelumme energioista ja katsoa sen seurauksia läsnäolosta käsin. Kun tuomitsemme, olemme egomme. Kun edistämme hyvää ilman ajatusta vihollisesta, toimimme tietoisuudesta käsin. Kun opimme näkemään jokaisessa pahantekijässä pullistuneen egon ja kutistuneen tietoisuuden, ehkä opimme myötätunnolla energisoimaan hänen tietoisuuttaan ja hälventämään pelkoa. Vielä joku päivä hänkin uskaltaa laskea panssarinsa ja avautua herävän tietoisuutensa kautta jälleen yhteyteen.

Tollen Läsnäolon voima- kirja on kovasti inspiroinut minua nyt ja näitä ajatuksia yritän omaan elämääni juurruttaa. Tätä aikamme kaipaa ja tällä saanen lopulta oman elämänikin suuntaa korjattua. Yhtälailla hauraita elämän opiskelijoita kaikki olemme, kukin auttaa oivalluksillaan kanssakulkijoita ja luo toivoa paremmasta. Tosin Tollen mukaan elämän täyteys on ainä läsnä tässä hetkessä, kun siihen siirrymme, mutta elämäntilanteiden kohentuminen tapahtuu sitten, kun  alamme joka päivä toimia yhä enemmän tietoisuutemme valossa. Eli sitä kohti!