lauantai, 30. marraskuu 2024

Olemisen perusorientaatiot

Olemisen perusorientaatio voi olla uhripainotteinen, konfliktipainotteinen, seikkailupainotteinen tai velvollisuuspainotteinen. Kaksi näistä on rakentavia ja luovia, oman subjektiuden varassa eteneviä ja kaksi on altavastaajan asemasta ponnistaviaa, olosuhteiden uhri, joka lannistuu aina uusista vastoinkäymisistä, joten yrityskin jää minimiin sekä toisena konfliktipainotteinen, joka on uhriasetelman aktiivinen vastustaja, joka löytää joka asiasta henkilökohtaisen hyökkäyksen itseään kohtaan.

 

Kaikki posiitiot sisältävät omaksutun maailmankuva ikkunan, jonka valossa kaikki näyttäytyy. Objektiivinen todellisuus säilyy koskemattomana jokaisen ikkunan takana. Jokainen eri ikkunan takana oleva yksilö näke saman todellisuuden aivan eri värisenä. Se on aivan kuin neljä ihmistä katsoo kahvilasta ulos torin vilinään. Seikkailupainotteinen näkee kiinnostavia ihmisiä värikkäine tarinoineen ja jännittäviä esineitä kojuissa. Velvollisuuspainotteinen näkee kojuja, joista pitäisi käydä hankkimassa tarpellisia tavaroita. Konfliktipainotteinen etsii väkijoukosta uhkaavan näköisiä ihmisiä ja kojuja, joissa myydään hänen maailmankuvaansa uhkaavia asioita ja suunnittelee protestointia. Uhripainotteinen hakee myös uhkaavat ja väärät asiat sekä säätilan vääryydet ja miettii, kuinka voi niitä vältellä.

 

Seikkailunhaluinen haluaa lähteä tutustumaan torin mahdollisuuksiin, velvollisuuspainotteinen haluaa käydä ostamassa tarvitsemansa tuottet, konfliktipainotteinen haluaa osoittaa vääränlaisille ihmisille oman näkökulmansa ja uhripainotteinen haluaa mahdollisimman pian kotiin turvaan.

 

Mikään näkökulma ei ole täysin väärä. Ne palvelevat eri energioita. Kaksi on rakentavia ja kaksi on säilyttäviä tai hajottavia. Mitkään niistä eivät hyödy suoraan toisen energioista. Toki jokainen voi oppia toisen energiasta ja tasapainottaa omaansa, ettei se pääse liian kauas tasapainopistestä. Me kaikki tarvitsemme jokaista näistä, mutta jokin piirre usein pääsee niskan päälle.

 

Seikkailijan ja konfliktisen energia virtaa vuolaana. Velvollisuus ja uhrienergia on jähmeämpää. Viimemainitut ovat heitä, jotka masentuvat ja lamaantuvat. Ensimmäiset taas ovat heitä, jotka joutuvat vaikeuksiin ja umpikujiin seuratessaan impulssejaan.

 

Kun opimme, että nämä ovat elämämme valintojen summauksia, uusilla valinoilla voimme tasapainottaa vanhaa ja oppia aidosti tasapainoa, meillä on mahdollisuus löytää ikkuna, joka ei vääristä näkemäämme. Tori on aidosti täynnä seikkailua, tarpellista asiaa, meille vääriä asioita sekä oikeasti uhkaaviakin asioita. Kaikille on paikkansa ja me voimme valita minkä otamme vastaan.

 

Elämä on kuin vanha puinen silta. Kansilankkuja on vaihdettu aikojen saatossa. Osa on hyviä, osa hyvin huonoja. Osan kunnosta ei ole varmuutta. Kävellessämme tuota siltaa, osa meistä bongaa heti vahvat lankut ja hyppii reippaasti niitä pitkin. Osa meistä keskittyy kauhistelemaan lahoja lankkuja eikä oikein etene yhtään. Osa ei viitsi jalkoihinsa katsoa, vaan kävelee taivaita tuijjottaen.

Edelleenkin on kyse siitä, kuinka olemme oppineet siltaa katsomaan. Voimme aina oppia uuden tavan edetä. On tyhmää olla ottamatta oppia heiltä, jotka osaavat. Osaamattomuus on vain harjoituksen puutetta, ei mitään olemuksellista, miksi ego sen haluaa pukea.

 

Tasapaino edellyttää nykyhetken löytämistä. Juuri nyt on käsillä jotain. Tähän hetkeen ei kannata tuoda mitään sellaista, joka vain kuormittaa, eikä vie tämän hetken asiaa etenpäin. Olemme luojia, emme menneisyden kuormankantajia.

 

Kun joku meistä juuttuu vain yhteen orientaatioon, hän yrittää vetää muut samaan, eikä suostu kuulemaan muusta. Lähellä olevien kilttien ihmisten ongelma on se, että he sopeutuvat pikkuhiljaa tuon yhden orintaatioon ja alkavat sammuttaa omaansa. Kumpikin kärsii, toinen juuttuu yhä syvemmälle omaan orientaatioonsa, koska ei saa riittävästi kysenalaistavaa haastetta, joka riittäisi pitämään tasapainon yllä. Toinen menettäessään oman orientaationsa ja luisuessaan toisen yhä syvemmälle yksipuoleistuvaan orientaatioon.

 

Niin moni kiltti ihminen on näivettynyt yksipuoleisen mustan aukon energiaimussa. Ykispuoleiset ihmiset tarvitsvat kilttejä ihmisiä, jotka sietävät heidän yksipuoleisuuttaan uskoessaan ihmisen yleisen hyvyyteen. Normaalit, ei kiltit ihmiset eivät yleensä jaksa yksipuoleisten ihmisten rajoittuneita näkemyksiä ja toimintatapoja, vaan ottavat etäisyyttä.

 

Kilttien ihmisten ei tarvitsisi alistua vääristyneisiin suhteisiin, vaan heidän kuuluisi oppia irroittautumaan. Kilttien ihmisten oikea paikka on toisen kiltin ihmisen seurassa, joka ei ole yksipuoleisuuteen juuttunut, vaan kykenevä kysenalaistamaan omat uskomusjärjestelmät. Toki vääristymiä voi olla, mutta kyky niiden haastamiseen kuuluu olla vielä löydettävissä.

 

Vääristynet ihmissuhteet voivat viedä kauas oman itsen normaalitilasta. Kaikki kauneus, raikkaus ja virtaavuus voi olla haudattu syvälle piiloon yksipuolisen orientaation tieltä. Mutta se kaikki on yhä löydettävissä, kun sille annetaan tilaa ja turvaa, sitä mitä yksipuolinen uhkatila ei ole koskaan pystynyt antamaan.

 

Heikkous (uhrius)pyrkii kompensoimaan itseään vallan avulla. Velvollisuus pyrkii kompensoimaan itseään saavuttamisen ja menestyksen avulla. Seikkailijuus pyrkii konpensoimaan itseään rakkauden avulla, Konfliktiuus pyrkii kompensoimaan itseään oikeutuksen ja totuuden tarinoilla.

Kun ihminen on löytänyt keskipisten ja tasapainon, hän on rakkaudessa, hän on totta, hän kykenee luomaan runsautta ja hän on tasavertainen osa olemassaoloa. Ei ole tarvetta olla muuta, mutta kaikki ovet auki kehittymiselle osana kaikkeutta.

 

Tunnista tilasi. Oletko juuttunut yhteen orientaatioon? Oletko juuttunut ruokkimaan yksiorientaatioisen yksipuoleistumisen umpikujaan johtavaa polkua? Pysähdy. Kykenetkö löytämään kaikien orientaatioiden keskipisteen? Voitko kuvitella keskipisteen ja olemisen siellä? Tasapaino ja rauha. Seikkailun, velvollisuuksien, konfliktin ja uhriuden orintaatiot näkyvissä, mutta mikään ei vie koko näkymää. Sinä hallitset, sinä valitset.

 

Jokainen vastaan tuleva olento on samassa hauraassa valintapisteessä. Jokainen olento kamppailee samaa kamppailua. Kun tiedostat ja tunnistat tilanteen, olet siinä toimintakykyinen subjekti, et ajelehtiva ajopuu. Tiedostat, että vieraat orientaatiot ovat niitä, jotka koet uhkaksi. Koska et niiden aluetta ole ottanut elämääsi opittavaksi. Lakkaa itsesi pienentäminen, opi koko ihmisen alue. Ääripäihin ei tarvitse mennä, riittää, että opit keskialueet, missä hedelmällinen alue sijaitsee.

 

Ja muista, että vaikka löydätkin keskialueen, sinulla on oma omanlainen toiminnan orientaatioalue, jossa olet parhaimmillasi. Etsi saman alueen ihmisiä ympärillesi, niin huomaat, kuinka virtaavaa ja yksinkertaista elämä voi olla!

tiistai, 19. marraskuu 2024

Uskon, rakkauden ja toiminnan suhteesta

 

Jokaisen uskonnon perustana on konkreettisen totalitaarisen elämisen maailman ja ihmisen sisäisen tietoisuuden herättämisen ja kasavttamisen välinen suhde.

 

Ulkoisen maailman piiriin kuuluu atomien liikuttelu, eli kaikki fyysinen toiminta, aivojen ja kehon prosessit ja osaltaan myös toisten olentojen vaikutus meihin. Aika, paikka ja historia on ulkoista maailmaa.

 

Sisäinen todellisuus askartele paljon ulkoisen maailman asioiden parissa. Sisäinen todellisuus on yhtäällä kaksijakoinen, ehkä Buberin Se- ja Sinä- todellisuus avaa kuvaa parhaiten. Se- todellisuus on konkretian ja mekaanisten prosessien todellisuus ja Sinä- todellisuus on aidon ajattoman tietoisuuden meressä kellumista.

 

Sinä- todellisuus hengittää rakkauden kaasukehässä. Se on jaetun olemassaolon tuntu, olemme symbioosissa vaikka erillisyyteen ja erikoistumiseen jakaantuneena. Se on, kuin katsoismme hikisinä huippujännittävää seikkailuelokuvaa Se- todellisuudesta. Elämme joka solulla jännityksessä mukana, vaikka todellisuudessa, Sinä- todellisuudessa istumme mukavasti turvallisella kotisohvalla rakkaidemme kanssa.

 

Uskonnot ovat muotoutuneet Sinä- todellisuuden tavoittaneiden profeettojen opetusten päälle. He ovat kukin tavallaan hamotelleet tasapainon ihannetilan näiden kahdeen todellisuuden välille. Samalla he ovat kuvaillet menetelmiä, joiden avulla tämän tasapainon voisi saavuttaa.

Myöhemmin uskonnot ovat institutionalisoitunet ja alkaneet elään institutioiden elämää, ajautuen yhä kauemmas alkuperäisitä opetuksista ja tarkoituksista.

 

Alkuperäinen ajatus oli, ”hei veli, miksi panikoit pelkän leffan vuoksi? ” Sinähän istut sohvalla minun vierssäni. Hengitä ja rauhoitu, hoidetaan hommat rauhassa.

 

Se- todellisuus rakentaa itsestään vangitsevia tarinoita. Ne kiinnittyvät joihinkin jollain lailla jaettuihin uskomuksiin, poliittisiin aatteisiin, tieteellisiin faktoihin, talouden näkymättömän käteen, talouskasvun välttämättömyyteen, ihmisen uhriuten tai herruuten. Tarinat näyttävät aukottomille kun ne vahvistetaan tunteen liimalla ja niiden takana seisoo uskottava ihminen, johon voi samaistua; ”minun idoli”.

 

Todellisuudessa tarinoissa on valtaisia aukkoja, tarinan yksisuuntainen eteneminen ohittaa monta vartenotettavaa risteystä ja lopputuleman kirkkaus johtuu vain siihen uhratun valaistuksen suuntaamisesta. Jokaisen yksilön oma mieli palvele narratiivia ja vahvistaa puuttuvat palaset ja blokatut risteykset sopivasti elävillä hyvillä selityksillä.

 

Tässä toiminnassa ei ole mitään outoa eikä väärää, näin me vaan olemme oppineet toimimaan yksilöinä, ryhminä ja kansakuntina. Vääryys on siinä, että emme tunnista prosessia ja kykene vaikuttamaan siihen, koska olemme osa ongelmaa. Olemme uppoutuneet leffaan ja sen rooleihin, emme ole oma itsemme, sohvalla istuva tyyneys. Roolohahmomme tarvitsevat sohvan viisautta ja näkökykyä yli pelkän leffan.

 

Kun hahmomme on fanaattinen uskovainen, tiedesitoutunut viisas, jonkin alan huippuammattilainen tai syrjäytetty surkimus, roolin imu on valtava. Tunnemme roolimme joka solullamme. Taistelumme vaatii joka sekunnin, miksi luistaa siitä yhtään jonkin epämääräisen ”läsnäolon” vuoksi?

 

Roolimme on rakennettu dynaamiseksi ja koukuttavaksi, vaikka se perustuisikin vaikka kärsimykselle. Sisältä se näyttää maailman tärkeimmälle asialle. Hengitä, päästä irti, rentoudu. Voit vähän aikaa olla vapaa, imeä vähän vapaata rakkauden ilmaa todellisiin keuhoihisi. Sinun tarinasi on sinulle tärkein, toisen tarina on toiselle tärkein. Jotenkin ne välillä risteävät, hellivät tai kipunoivat kohdatessa ja jatkavat matkaansa, ehkä oppia saaneena.

 

Jos opit tietoisuustaitoja, opit välillä irroittamaan katsesi ruudusta ja muistamaan todellisen itsesi. Hengittämään rakkaudessa ja kokemaan ykseytesi maailman kanssa, opit suhtautumaan roolihahmoosi ja muihin roolihahmoihin paljon armollisemmin. Opit näkemään eri polkujen rikkauden ja merkityksen kokonaisuuden eteen. Ehkä näet omassa roolissasi jotain aivan turhaa josta kannattaa pyrkiä eroon ja vastaavasti uusia mahdollisuuksia, joita kohti kannattaa mennä. Ehkä olet jossain vaiheessa lähtenyt aivan väärää polkua seuraamaan, missä joudut työskentelemään vieraalla rytmillä itsellesi luontaisesti huonosti sopivien asioiden parissa.

 

Meille jokaiselle on olemassa omanlainen sieluyhteisö, jossa tunnemme olomme kotoisaksi. Meidän kuuluisi löytää tämä primääriyhteisö elävästä elämästä. Toki yksilöllinen kasvupolkumme edellyttää myös henkilökohtaista oppimista usein virheidenkin kautta, jolloin yhteisöön sisään pääseminen voi edellyttää omaa kasvua, ennekuin todellinen yhteys voi löytyä. Tässäkin ajassa suurin osa ihmisitä on oppinut liian hyväksi selviytyjäksi, että omat puolustuslaitteet estävät aidon yhteyden mahdollisuuden. Eikä kulttuuri tarjoa mitään foorumia aidon yhteyden etsintään, korvikkeita kyllä tarjotaan laajalla rintamalla.

 

Sieluyhteisöjen tarkoitus on mahdollistaa aidoksi tietoiseksi persoonaksi kasvaminen, jossa sohvatietoisuus ja roolitietoisuus ovat tasapainottuneet. Kun persoona on vahvistunut, se pystyy kohtaamaan tasavertaisena toisien erilaisten sieluyhteisöjen jäsenet ja neuvottelemaan sopivat yhteistoimintamuodot. Tällöin kaikki pääsvat toimimaan vahvuusalueillaan suuren kokonaisuuden hyväksi.

 

Nykyajassa eri sieluyhteisöt ollessaan tiedostamattomuuden tilassa roolisensa vankeina, eivät ymmärrä yhtään erilaista toimintatapaa. Tämä johtaa vastakkainasetteluun ja konfliktiin. Todellisuus tarvitsee kaikia toimijuuksia, mutta oikeaan foorumiin sijoitettuna. Väärässä foorumissa väärä toiminta aiheuttaa katastrofeja.

 

Ajan narratiivi on konkreettisten katastrofien legitimoiva vastakkainasettelu ja ankara selviytymistaisto. Niukkuus ja säästö ja syyllisten jahtaaminen. Muistakaa, katsotte leffaa. Laita silmät kiinni, hengitä, rentoudu. Mikä uhka nyt hengistytäsi uhkaa? Mikään mielen tarinan rekvisiitta-ase ei valkokankaalta lävistä muuta kuin mielesi. Hengitä rakkautta, rinnakkaiset roolit on aikanaa jaettu, sankarien vahvuudet ja heikkoudet tarkkaan mietitty. Tarina sallii kehityksen, saat luntata ja virittää hahmoasi tuomalla mukaan rakkauden tietoisuutta.

 

Sotaa ei voiteta sotimalla, vaan luomalla rauhaa. Sodissa vain hävitään, puolin ja toisin. Kun näet roolivihollisesi, muista todellisuus roolien takana. Kuinka muutat tarinaa vastaiskujen sarjasta ratkaisujen mahdollisuuksiksi, jossa kummallakin on omien vahvuuksien mukainen toimintaympäristö ja suuri kokonaisuus hyötyy molempien panoksesta.

 

Helppoahan tämä on, niin yksinkertaista. Mutta vanhat tarinat ovat juurtunet syvälle. Ne rönsyävät mitä erilaisimpiin paikkoihin. Mutta hengitä, muista, rakasta. Löydä vahvuutesi ja sieluperheesi. Näin tämän vanhan tarinan peto saadaan kesytettyä.

lauantai, 10. elokuu 2024

Identiteetti, dialogi ja lohikäärme

Identiteetti muodostuu uskomusrakenteista, joita omaksumme ympäristöstä ja vuorovaikutuksestamme ympäristön kansa. Identiteetin muodostuminen on siis dialoginen (tai puuttuvan dialogin leimaama) , konkreettinen oman toimintakykymme myötä sekä sisäinen havainnoinin ohjautumisen kautta.
 
Jos identiteetti muodostuu ilman kannattelevaa dialogisuutta mekaanisen vuorovaikutuksen kautta, vuorovaikutuskaavaksi muodostuu välineellinen manipulaatio. Se on helpossa vuorovaikutuksessa dialogisuutta muistuttava ja voi olla hyvinkin positiivista, mutta se ei täytä dialogisuuden ehtoa, jossa osapuolet tulevat toistaan puolitiehen vastaan luopuen oman minuuden rakenteiden turvahäkistä. Oman itsen ulkopuolelta näkeminen jää puuttumaan, mikä taas on itsereflektion oiva apukeino.
 
Välineellisen manipulaation vuorovaikutuskaava asettaa kummallekkin osapuolelle tiukan raamin, minkä sisällä keskustelua on turvallista käydä. Henkilökohtainen motto on, että minut pitää hyväksyä sellaisena kun olen, mutta samalla toiselle asetetaan tarkat raamit, millainen saa olla.
 
Dialoginen kohtaaminen hyväksyy toisen ja samalla hyväksyy itsen sellaisena kun ne ovat, Silloin asetutaan mielen tiukkojen maailmojen ulkopuolelle, yläpuolelle. Virheitä katsotaan armollisesti ja samalla voidaan nähdä mahdollisuuksia virheiden aiheuttamien harmien pienentämiseksi. Dialogin osapuolet kannattelevat toisiaan, jotta korjaantuminen olisi mahdollista. 
 
Välineellinen manipulaatio pyrkii säilyttämään hauraan minuuden koskemattomana ja torjuu omia rajoja lähestyvän vuorovaikutuksen. Tämä on haasteellista yhdistettynä oman toiminnan säätelyn ongelmiin. Konkreettisella tasolla täytyy tehdä konkreettisia asioita että saisi konkreettisia tuloksia. Jos oma toiminta on ristiriitaista ja tuottaa soutamista ja huopaamista vuoron perään eikä tulosta synny, voi tuloksena olla asian välttelyn oppiminen.  Opitaan välttämään tarpeellista konkreettista toimintaa sekä opitaan torjumaan asiaa koskeva vuorovaikutus. Tämä on minun asia ja tähän ei saa muut puuttua. Haudattu asia kutenkin jää kaivamaan ja sen päälle pitää kuormata jotain höttöä, että se pysyisi piilossa.
 
Opittuna toimintatapana tämä sitoo yksilön välttelyn, puolustelun ja selittelyn maailmaan, jossa haetaan oikeutusta omalle toiminnalle ja syyllisiä ulkopuolelta. Jumiutuneet asiat kasaavat stressiä, jota pitää paeta addikteilla, jotka taas syövät viimeisenkin ajan oikeiden asioiden hoidolta. Omat möröt nimetään ulkoisilla asioilla ja ihmisillä, jos ne muuttuisivat, kaikki olisi hyvin. Mutta se ei mene niin, jos ulkoinen asia tai ihminen muuttuu, mörkö muuttaa muotoaan seuraavaan mahdolliseen hahmoon.
 
Ongelman ratkaisu on tilanteen hahmotus ja keskittyminen oman elämän hallinnan takaisin saamiseen. Tietoisuus, että olen vastuussa elämästäni, niinkuin jokainen muukin omastaan. Emme elä toisten elämää, mutta aidossa dialogissa voimme olla tukena toisten elämissä. Ensisijaisesti vastaamme omastamme, mutta kun kohdataan, vastaamme rehellisesti mitä olemme ja hyväksymme kasvun mahdollisuuden kummallekkin. Olemme vastuussa lupauksistamme, lupaamme siis vain sen, mitä pystymme pitämään.
 
Opimme myös hiljalleen rakentamaan elämän oman kokoiseksi. Se vaatii asioiden automatisointia, opimme tekemään asioita vankalla rutiinilla, jolloin ne eivät syö keskittymistämme ja energiaa, vaan tapahtuvat kehon rutiinilla. Toistuvat asiat on hyvä rutinoida, jolloin päiviin jää aikaa tehdä itseä inspiroivaa toimintaa. Riittävä lepo ja asiallinen ravinto, riittävä liikunta. Nämä perusasiat pitää saada järjestykseen ja rutiineiksi, jotta itsen toteutukseen löytyy aikaa ja energiaa.
 
Mielen suuntaukseen kannattaa varata ajatusta. Sisällämme tunnistamme nämä kaksi virtausta; jonossa tulevat vastoinkäymiset ja onnettomuudet, taistelu niitä ja uhkaavaa maailmankaikkeutta vastaan, väsymys ja uhkaava pimeys. Ja toisena kevyt aurinkoinen elämän virtaus, jossa elämä antaa meille mahdollisuuksia, jotkut helppoja ja jotkut vaikeita, mutta silti uteliaana ja rohkeana selvitettävissä ja voitettavissa palkkion kera. Tämä on pelkkä sisäinen näkökulma ero, maailma on kummassakin sama. Olemmeko vastaanottajina uhreja vaiko sankareita? Otammeko haasteet kiinni ja hoidamme kuntoon, vai annammeko uhreina niiden vyöryä ylitsemme? Konkreettinen todellisuus on yleensä aika armollinen, vaikka muutos, syntymä ja kuolema siinä asuukin, suurin alistajamme on omaksuttu identiteetti ja sen osarakenteet. Lohdullista on tietää, että vaikka se tahtookin esiintyä kaikkiteitävänä diktaattorina, sen rakenteet on kirpputoreilta kerättyä kierrätyskamaa. Vaikka niihin olemmekin rakastuneet, kaikki on korvattavissa uudemmalla, toimivammalla ja paremmalla. Vaikka se huutaakin pitämään muurit vahvana muutosta vastaan, takana on vain pelko. Vahvaksi ruokittu lohikäärmeemme. Prinssilauma jonottaa lohikäärmemiekkojen kanssa muurien ulkopuolella, mutta  lohikäärmeemme sydämmen toisessa puoliskossa maalaa soturit vihollisiksi. Dialoginen ikuisuustietoisuutemme sydämmen toisessa puolikkaassa katsoo draamaa tyynenä ja on valmis tulemaan esille, jos sitä kutsutaan. Mutta emme sille anna tilaa niin kauan, kun keskitymme pelkoon, uhkaan ja draamaan. Eläköön, ne pienet arjen valinnat, vapaa tahto!
 
Nyt on hyvä hetki valaistua. Nähdä lohikäärme ja sen viekoitukset. Nähdä valoisa elämän kudelma, jossa meidänkin lankamme erilaisia värejä säteilee. Meidän tehtävämme on oppia olemaan ihmisinä tosia. Oppia näkemään ja valitsemaan hyvä ja rakentava. Oppia olemaan dialogissa toistemme kanssa ja kesyttää lohikäärmeemme palvelemaan hyvää. Oppia olemaan armollisia heille, joiden lohikäärme vielä riehuu vapaana, kuitenkaan alistumatta sen tahtoon. Muistaa, että lohikäärmeen vieressä valvoo yhteyskykyinen sielu valmiina nousemaan esiin, kun kutsu käy.
 
Oi hengen vapaus!

maanantai, 1. huhtikuu 2024

Millainen on tasapainoinen ihminen?

 

Nykyisen ongelmalähtöisen identiteetin aikakaudella tasapainoksi katsotaan ongelmien kompensointi ja piilottaminen. Riittää, kun hankit jonkinlaisen toimintakyvyn.
 
Tosiasiassa ihmisen sisäiset järjestelmät ovat omien lakiensa alaisuudessa toimivia konkreettisia järjestelmiä, jotka pitää laittaa kuntoon, jotta ne toimivat niin kuin on tarkoitus.
 
Vuorovaikutuksen tarkoitus on järjestyä konsensuksen tilaan, joka ei tarkoita pakotettua kompromissiä, vaan osapuolien intentioiden tunnustamista, yhteistoiminnan mahdollisuuksien kartoittamista sekä rinnakkaisen toiminnan koordinointia.
 
Me olemme yksilöitä persoonallisine ominaisuuksinemme. Jotkut ominaisuudet ovat hyviä, jotkut heikkoja. Yksilöllinen tehtävämme on oppia persoonalliseksi yksilöksi, joka kykenee kohtaamaan toiset ja ulkomaailman ilman menneisyyksien defenssien kuormaa, yksilöksi, joka kykenee sanomaan kaikelle Sinä.
 
Tämä kuluttajaposiitio, jonka olemme elämään suhtautumisessa omaksuneet, rajoitaa meidän subjektiivisuuttamme. Emme ole osallisia, vaan asiakkaita. Maksamme toisille, että he tuottavat meille kokemuksia. Emme ole enää luojia, vaan herroja. Suhtaudumme toisiimme kauppiaina ja asiakkaina, valitsemme kauppakumppanimme ja torjumme asemamme ulkopuoliset kaupat.
 
Tähän on tietysti rationaaliset syyt. Jos meitä vastaan tulee sata ihmistä ja joudumme valitsemaan kenen kanssa alamme yhteyttä muodostaa, on helpointa valita "tutuimman tuntuinen". Toki ne 99 muuta, joiden kanssa emme aloittaneet yhteyden muodostusta, tuntevat olonsa hylätyiksi ja pohtivat, mitä ovat teheneet väärin.
 
Jokaisella sadalla olisi ollut meille oma ainutlaatuinen lahjansa, jos olisimme tarpeeksi syvälle päässeet yhteyden muodostuksessa.Olipa joukossa sitten presidenttejä tai rappiopäihteidenkäyttäjiäkin. Jokaisella on oma kipinänsä, joillakin useamman vakan alla.
 
"Niin moni tulee vastaa - kuka on se oikea?", vastaus on selvä, jokainen on se oikea. Jokainen on säkenöivä kipinä, jokaisella on meille sanoma. Mutta kenen kanssa elämää jakaa, se on vaikeampi kysymys. Jos haluat kehittyä kohti tasapainoista ihmisyyttä, älä takerru elämää pakoilevaan. 
 
Kun ihminen on kehityksen polulla, hän tarvitsee erilaisia ihmisiä omien ajankohtaisten kysymysten selvittämiseksi. Kun jokin asia on ymmärretty ja kehollistettu, voi edetä seuraavaan kysymuykseen. Jokaiseen ihmisten kysymykseen on joku keksinyt vastauksen. Etsi se ihminen ja selvitä, kuinka hän on vastauksen löytänyt. Sitten kokeile, pystytkö kehittämään saman itsessäsi. Tällä tasolla tarvitset identiteetin, joka kykenee irroittautumaan kaikista vanhoista uskomuksistasi. Kyseenalaista kaikki itsessäsi. Kokeile toimia toisin ja katso, vaikuttaako se minuuteesi? Mielen ongelma on menneisyysrakenteisuus. Koska mieli on kasauma menneitä kokemuksia ja niistä syntyneitä tunteita ja ajatuksia, sen todellisuus ei ulotu mitenkään realistisesti tilaan, jossa toimitaan toisella tavalla. Jos olet liikuntaa inhoava väsähtänyt suorittaja, et voi kuvitella tilanetta, jossa säännällisen ja haastavan likunnan tuoma vireisyyden nousu valaisee koko olemassaoalon. Pystyt näkemään liikunnan kuullessasi vain hikiset verkkarit ja entistä uupuneemman olon.
 
Kuinka siis luoda mielikuva kevyestä ja soljuvasta vuorovaikutuksesta. Yhteyden tuomasta kosmisesta rauhasta ja omien murheiden näkemisestä tuon rauhan ja yhteyden lohdun kautta?
 
Jos vuorovaikutus kuormittaa sinua, teet sen väärin. Se on taito, joka opitaan riittävälllä harjoittelulla pätevän opettajan kanssa. Jos harjoittelet sitä toisten oppilaiden kanssa, opitte defensiivisen vuorovaikutuksen, ette dialogista vuorovaikutusta. Defensiivinen vuorovaikutus pyrkii tilanteen hallintaan, toiseen vaikuttamiseen ja toisen ohjailuun.Se on egon ohjaamaa ja egoa ruokkivaa. Dialoginen vuorovaikutus nousee kohtaamisen voimasta, irroittautumista egosta kohti Sinua. Siinä ollaan samalla tasolla rinnakkain ja kartoitetaan maailmaa yhdessä. Dialoginen vuorovaikutus ei pyri mihinkään, se antaa kaiken olla. Mutta se valaisee kaiken,niin syvälle, jonne egolla ei ole mitään asiaa. Minkä kohtaaminen valaisee, se on kohtaamisen jälkeen mahdollista sanoittaa Se -maailman kielelle. Se onistuu, jos saamme egomme pidettyä asioissa yhteyden muiston voimalla.
 
Meidän on ymmärrettävä, että Sinun ja Sen linja kulkee läpi jokaisen sydämmen ja että tasapaino toteutuu silloin, kun linja on keskellä. Saamme yhteyden todellisuuden aina, kun sinne käännymme ja toteutamme maailmaa toimimalla ja tekemällä, niinkuin Se -todellisuus edellyttää. Kumpikaan puoli yksin ei pysty täyttämään olemassaolon tarkoitusta. Kummankin puolen profeetat puolustavat omaansa ja kiroavat toista näkemättä kokonaisuutta. Kumpikin yksinomaisena on eksytystä.
 
Kun ne sata ihmistä tulee vastaan, valitse se, joka osaa kohdata. Kun osaat dialogisen kohtaamisen, olet löytänyt yhteyden, joka on kaiken henkisyyden takana. Kun osaat sen, voit kohdata uusia ihmisiä, koettaa vahvistaa kohtaamista heidän kanssaan. Yhteys vahvistuu yhteydellä. Yhteys hakee uusia yhteyksiä ja oppi löytämään niitä. Aina tulee vastaan seiniä, mutta yhteyden todellisuus sallii sen. On opittava hyväksymään se. Niistä sadasta muutama osaa sen, parikymmentä odottaa sen oppimista, parikymmentä pelkää tuntematonta uutta ja hylkää sen, parinkymmenen ego nauraa sille ja loput pitävät sitä uhkana materialistiselle maailmankuvalle. Sitten kun dialoginen kohtaaminen on ymmärretty ja sanoitettu kunnolla ja sitä ryhdytään tietoisesti opettelemaan, siitä tulee vielä valtavirtaa. Toki aivan eri tavalla, kun ohimenevien muotien tai ismien kanssa tapahtuu. Tämä on valtaisa muutos ihmisten tietoisuuden kehittymisessä ja samalla vuorovaikutuksen kehittymisessä. Vaikutukset järisyttävät myös konkreettista todellisuutta, kriisit ja selviytymiset muuttuvat toiminnan kohteena oleviksi haasteiksi, joita yhtenä rintamana selvitetään.
 
Nykyihmisistä 90% elää sisäisen epävarmuuden riivaamana. Epävarmuus aiheuttaa tarvetta suojaaviin käytäntöihin. 50% käytössämme olevasta elämisen voimasta menee suojaavien käytäntöjen ylläpitoon.Valtaosa ihmiskontakteistamme on kuormittavia tai haastavia, asetumme erilleen yhteisestä ihmisyyden ideaalista. Koska emme tunne yhteyttä ja sen vapauttavaa voimaa, olemme edellisten kulttuuristen tottumusten armoilla. Hyvin harvoin edes läheiset ihmissuhteet toimivat yhteyden kautta, kun vain satunnaisesti. Meissä elää vahvana saavutettujen etujen metsästyksen eetos. Kun yhteydessä avaamme haavoittuvuutemme, kulttuurin paine haastaa omaatuntoamme.Toimisimmeko niinkuin kultuuriin kuuluu, vai antaudummeko toisen käsivarsille? Tosin tässä toisen käsivarsia kannattelee ikuisuuden lempeä rakkaus, mutta sitähän emme arjen tarinoissamme ole vielä kuulleet.
 
Rakkaat elämän sisarukset, etsikää toisistanne ikuisuuden kipinän hehkua, sen säteissä olemme yhtä, vaikka elämänpolkumme toimisivatkin eri työmailla. Kun saamme hehkumme voimistumaan, voimme ylittää kulttuuriemme väkivaltaiset vääristymät ja palata luonnollisen virtauksen tilaan, joka lähtee rauhasta ja rakkaudesta. Tämä on, kuin saisimme sähköpyöriimme virrat päälle kesken vaikean maastotaipaleen. Universumin akkuvirta tehostaa omaa polkemistamme huikeasti. Voiko elämä olla näin tyydyttävää?

torstai, 25. tammikuu 2024

Elämän virta

Meitä vastaan ui joka hetki elämän virta täynnä mahdollisuuksien säikeitä. Nämä ovat erilaisia asioiden kehittymishetkiä, jotkut ovat kasvamassa, muuttumassa ja kehittymässä, jotkut kuivumassa ja haihtumassa muiden virtausten osiksi. Virtaus lävitsemme on jatkuva, virtaus kulkee lävitsemme, koska olemme osa suurta elämän virtaa, meidän tehtävämme on olla  virran tietoinen osa, kanssaluoja.

 
Vaikka virta on kaikille sama, pystymme asemoitumaan virtaan oman voimamme ja tietoisen tahdon avulla. Voimme asettua keskelle virtaa virtaviivaiseen asentoon ja virta kulkee ohitsemme sujuvasti ja vailla vastusta. Voimme lähteä taistelemaan virtaa vasten, vajota pohjaan, jolloin näemme virrasta vain sen synkän julman voiman, joka painaa meitä voimakkaasti. Tai voimme kohota virran pinnalle, nähdä auringon välke sen kuohuissa. Tuolloin näemme koko virran, näemme paikkamme ja mahdollisuutemme kokonaisuudessa, pystymme omalta osaltamme ohjaamaan virtaa kokonaisuuden viisaudella ja yksilöllisellä olemassaolon työkalullamme, elämän virtaan ilmestyneellä kehollisuutenamme.
 
Olemme unohtaneet elämän virran kokonaisuuden. Vaikka omasta asemastamme siellä on rajalliset näkymät kokonaisuuteen, jos juutumme yksittäisten säikeiden kovien kolhujen vetäminä pohjan tuntumaan. Meillä on mahdollisuus kohota laajempiin näkymiin, kun opimme valitsemaan haluamamme suunnan. Pidämmekö kiinni pelon ja erillisyyden panosta, vai pyrimmekö vahvistamaan rakkautta ja yhteyttä, joka nostaa meitä ylemmäs.
 
Joskus rohkenemme tarttua valoisaan säikeeseen, vaikka yhä uskomus tummien vesien uhrista meissä vellookin. Valoisa säie tarjoaa meille uusia näkymiä, uusia valoisampia kutimia uskomustemme villapaitaan. Silloin olisi aika kutoa niitä kiinni, sillä vielä tulee aika, joka haastaa uskomukset, syvyyden kutsu on silloin niin tuttu ja turvallinen ohuen valon harson sijaan. Menneisyyden haamut ojentelevat käsiään, tartu meihin, torju valo, se pettää sinut.
 
Kun aamu nousee, oletko valmis sen mahdollisuuksiin, vai liikutteletko menneisyyden romuläjää, menneisyyden ohjelmointia, jotta sen olemassaolo jatkuisi sinun elämänvoimasi varassa. Sinulla on lupa valita, kumman valitset. Niin on jokaisella toisellakin. Jos läheisesi valitsevat eri tason lähteä aamun elämän virtaan, sinulla ei ole velvollisuutta seurata heitä. Toki mahdollisuuksien välkeestä nauttiva haluaisi vetää syvemmällä uivat mukaansa ja yhtälailla pohjassa paikkansa löytänyt haluaa vajota tuttuun taistelupaikkaan, ja mitä notkeampia olemme, voimme eri paikkoja virrasta kokeilla. Mutta harvemmin pinnan välkkeestä nauttinut haluaa jäädä pohjan sameisiin näkymiin liian pitkäksi aikaa. Jos ei läheiset halua seurata mukana, on viisainta pelastaa edes itsensä.
 
Tässä valinnan hetkessä valoa tuo viisaus kahdesta sudesta. Kumpaa niistä ruokit? Ota oma elämäsi haltuusi. Älä vastusta pahaa, vaan ruoki hyvää ja keskity siihen. Hyväksy pahan olemassaolo, siunaa se ja jätä elämän käsiin. Katkaise siteesi siihen. Jokainen tietoisuuden välähdys, joka sinussa liikkuu, matkaa lopulta hyvään tai pahaan vahvistaen sitä. Hyvä ja paha eivät ole persoonia, vaan energiakenttiä. Pelko ja rakkaus, valo ja pimeys, keveys ja raskaus. Ehkä molemmat polariteetit tarvitaan, mutta elämä rakkauden välkehtivässä elämän virrassa, jossa synkät juonteet kulkevat uomissaan on tarkoituksenmukaisempaa, kun elämä pimeissä kamppailuissa, joissa valo vilkahtelee harvoin. Oi valinnan vapaus ja vapaa tahto!