Olemisen perusorientaatio voi olla uhripainotteinen, konfliktipainotteinen, seikkailupainotteinen tai velvollisuuspainotteinen. Kaksi näistä on rakentavia ja luovia, oman subjektiuden varassa eteneviä ja kaksi on altavastaajan asemasta ponnistaviaa, olosuhteiden uhri, joka lannistuu aina uusista vastoinkäymisistä, joten yrityskin jää minimiin sekä toisena konfliktipainotteinen, joka on uhriasetelman aktiivinen vastustaja, joka löytää joka asiasta henkilökohtaisen hyökkäyksen itseään kohtaan.

Kaikki posiitiot sisältävät omaksutun maailmankuva ikkunan, jonka valossa kaikki näyttäytyy. Objektiivinen todellisuus säilyy koskemattomana jokaisen ikkunan takana. Jokainen eri ikkunan takana oleva yksilö näke saman todellisuuden aivan eri värisenä. Se on aivan kuin neljä ihmistä katsoo kahvilasta ulos torin vilinään. Seikkailupainotteinen näkee kiinnostavia ihmisiä värikkäine tarinoineen ja jännittäviä esineitä kojuissa. Velvollisuuspainotteinen näkee kojuja, joista pitäisi käydä hankkimassa tarpellisia tavaroita. Konfliktipainotteinen etsii väkijoukosta uhkaavan näköisiä ihmisiä ja kojuja, joissa myydään hänen maailmankuvaansa uhkaavia asioita ja suunnittelee protestointia. Uhripainotteinen hakee myös uhkaavat ja väärät asiat sekä säätilan vääryydet ja miettii, kuinka voi niitä vältellä.

Seikkailunhaluinen haluaa lähteä tutustumaan torin mahdollisuuksiin, velvollisuuspainotteinen haluaa käydä ostamassa tarvitsemansa tuottet, konfliktipainotteinen haluaa osoittaa vääränlaisille ihmisille oman näkökulmansa ja uhripainotteinen haluaa mahdollisimman pian kotiin turvaan.

Mikään näkökulma ei ole täysin väärä. Ne palvelevat eri energioita. Kaksi on rakentavia ja kaksi on säilyttäviä tai hajottavia. Mitkään niistä eivät hyödy suoraan toisen energioista. Toki jokainen voi oppia toisen energiasta ja tasapainottaa omaansa, ettei se pääse liian kauas tasapainopistestä. Me kaikki tarvitsemme jokaista näistä, mutta jokin piirre usein pääsee niskan päälle.

Seikkailijan ja konfliktisen energia virtaa vuolaana. Velvollisuus ja uhrienergia on jähmeämpää. Viimemainitut ovat heitä, jotka masentuvat ja lamaantuvat. Ensimmäiset taas ovat heitä, jotka joutuvat vaikeuksiin ja umpikujiin seuratessaan impulssejaan.

Kun opimme, että nämä ovat elämämme valintojen summauksia, uusilla valinoilla voimme tasapainottaa vanhaa ja oppia aidosti tasapainoa, meillä on mahdollisuus löytää ikkuna, joka ei vääristä näkemäämme. Tori on aidosti täynnä seikkailua, tarpellista asiaa, meille vääriä asioita sekä oikeasti uhkaaviakin asioita. Kaikille on paikkansa ja me voimme valita minkä otamme vastaan.

Elämä on kuin vanha puinen silta. Kansilankkuja on vaihdettu aikojen saatossa. Osa on hyviä, osa hyvin huonoja. Osan kunnosta ei ole varmuutta. Kävellessämme tuota siltaa, osa meistä bongaa heti vahvat lankut ja hyppii reippaasti niitä pitkin. Osa meistä keskittyy kauhistelemaan lahoja lankkuja eikä oikein etene yhtään. Osa ei viitsi jalkoihinsa katsoa, vaan kävelee taivaita tuijjottaen.

Edelleenkin on kyse siitä, kuinka olemme oppineet siltaa katsomaan. Voimme aina oppia uuden tavan edetä. On tyhmää olla ottamatta oppia heiltä, jotka osaavat. Osaamattomuus on vain harjoituksen puutetta, ei mitään olemuksellista, miksi ego sen haluaa pukea.

Tasapaino edellyttää nykyhetken löytämistä. Juuri nyt on käsillä jotain. Tähän hetkeen ei kannata tuoda mitään sellaista, joka vain kuormittaa, eikä vie tämän hetken asiaa etenpäin. Olemme luojia, emme menneisyden kuormankantajia.

Kun joku meistä juuttuu vain yhteen orientaatioon, hän yrittää vetää muut samaan, eikä suostu kuulemaan muusta. Lähellä olevien kilttien ihmisten ongelma on se, että he sopeutuvat pikkuhiljaa tuon yhden orintaatioon ja alkavat sammuttaa omaansa. Kumpikin kärsii, toinen juuttuu yhä syvemmälle omaan orientaatioonsa, koska ei saa riittävästi kysenalaistavaa haastetta, joka riittäisi pitämään tasapainon yllä. Toinen menettäessään oman orientaationsa ja luisuessaan toisen yhä syvemmälle yksipuoleistuvaan orientaatioon.

Niin moni kiltti ihminen on näivettynyt yksipuoleisen mustan aukon energiaimussa. Ykispuoleiset ihmiset tarvitsvat kilttejä ihmisiä, jotka sietävät heidän yksipuoleisuuttaan uskoessaan ihmisen yleisen hyvyyteen. Normaalit, ei kiltit ihmiset eivät yleensä jaksa yksipuoleisten ihmisten rajoittuneita näkemyksiä ja toimintatapoja, vaan ottavat etäisyyttä.

Kilttien ihmisten ei tarvitsisi alistua vääristyneisiin suhteisiin, vaan heidän kuuluisi oppia irroittautumaan. Kilttien ihmisten oikea paikka on toisen kiltin ihmisen seurassa, joka ei ole yksipuoleisuuteen juuttunut, vaan kykenevä kysenalaistamaan omat uskomusjärjestelmät. Toki vääristymiä voi olla, mutta kyky niiden haastamiseen kuuluu olla vielä löydettävissä.

Vääristynet ihmissuhteet voivat viedä kauas oman itsen normaalitilasta. Kaikki kauneus, raikkaus ja virtaavuus voi olla haudattu syvälle piiloon yksipuolisen orientaation tieltä. Mutta se kaikki on yhä löydettävissä, kun sille annetaan tilaa ja turvaa, sitä mitä yksipuolinen uhkatila ei ole koskaan pystynyt antamaan.

Heikkous (uhrius)pyrkii kompensoimaan itseään vallan avulla. Velvollisuus pyrkii kompensoimaan itseään saavuttamisen ja menestyksen avulla. Seikkailijuus pyrkii konpensoimaan itseään rakkauden avulla, Konfliktiuus pyrkii kompensoimaan itseään oikeutuksen ja totuuden tarinoilla.

Kun ihminen on löytänyt keskipisten ja tasapainon, hän on rakkaudessa, hän on totta, hän kykenee luomaan runsautta ja hän on tasavertainen osa olemassaoloa. Ei ole tarvetta olla muuta, mutta kaikki ovet auki kehittymiselle osana kaikkeutta.

Tunnista tilasi. Oletko juuttunut yhteen orientaatioon? Oletko juuttunut ruokkimaan yksiorientaatioisen yksipuoleistumisen umpikujaan johtavaa polkua? Pysähdy. Kykenetkö löytämään kaikien orientaatioiden keskipisteen? Voitko kuvitella keskipisteen ja olemisen siellä? Tasapaino ja rauha. Seikkailun, velvollisuuksien, konfliktin ja uhriuden orintaatiot näkyvissä, mutta mikään ei vie koko näkymää. Sinä hallitset, sinä valitset.

Jokainen vastaan tuleva olento on samassa hauraassa valintapisteessä. Jokainen olento kamppailee samaa kamppailua. Kun tiedostat ja tunnistat tilanteen, olet siinä toimintakykyinen subjekti, et ajelehtiva ajopuu. Tiedostat, että vieraat orientaatiot ovat niitä, jotka koet uhkaksi. Koska et niiden aluetta ole ottanut elämääsi opittavaksi. Lakkaa itsesi pienentäminen, opi koko ihmisen alue. Ääripäihin ei tarvitse mennä, riittää, että opit keskialueet, missä hedelmällinen alue sijaitsee.

Ja muista, että vaikka löydätkin keskialueen, sinulla on oma omanlainen toiminnan orientaatioalue, jossa olet parhaimmillasi. Etsi saman alueen ihmisiä ympärillesi, niin huomaat, kuinka virtaavaa ja yksinkertaista elämä voi olla!

Jokaisen uskonnon perustana on konkreettisen totalitaarisen elämisen maailman ja ihmisen sisäisen tietoisuuden herättämisen ja kasavttamisen välinen suhde.

Ulkoisen maailman piiriin kuuluu atomien liikuttelu, eli kaikki fyysinen toiminta, aivojen ja kehon prosessit ja osaltaan myös toisten olentojen vaikutus meihin. Aika, paikka ja historia on ulkoista maailmaa.

Sisäinen todellisuus askartele paljon ulkoisen maailman asioiden parissa. Sisäinen todellisuus on yhtäällä kaksijakoinen, ehkä Buberin Se- ja Sinä- todellisuus avaa kuvaa parhaiten. Se- todellisuus on konkretian ja mekaanisten prosessien todellisuus ja Sinä- todellisuus on aidon ajattoman tietoisuuden meressä kellumista.

Sinä- todellisuus hengittää rakkauden kaasukehässä. Se on jaetun olemassaolon tuntu, olemme symbioosissa vaikka erillisyyteen ja erikoistumiseen jakaantuneena. Se on, kuin katsoismme hikisinä huippujännittävää seikkailuelokuvaa Se- todellisuudesta. Elämme joka solulla jännityksessä mukana, vaikka todellisuudessa, Sinä- todellisuudessa istumme mukavasti turvallisella kotisohvalla rakkaidemme kanssa.

Uskonnot ovat muotoutuneet Sinä- todellisuuden tavoittaneiden profeettojen opetusten päälle. He ovat kukin tavallaan hamotelleet tasapainon ihannetilan näiden kahdeen todellisuuden välille. Samalla he ovat kuvaillet menetelmiä, joiden avulla tämän tasapainon voisi saavuttaa.

Myöhemmin uskonnot ovat institutionalisoitunet ja alkaneet elään institutioiden elämää, ajautuen yhä kauemmas alkuperäisitä opetuksista ja tarkoituksista.

Alkuperäinen ajatus oli, ”hei veli, miksi panikoit pelkän leffan vuoksi? ” Sinähän istut sohvalla minun vierssäni. Hengitä ja rauhoitu, hoidetaan hommat rauhassa.

Se- todellisuus rakentaa itsestään vangitsevia tarinoita. Ne kiinnittyvät joihinkin jollain lailla jaettuihin uskomuksiin, poliittisiin aatteisiin, tieteellisiin faktoihin, talouden näkymättömän käteen, talouskasvun välttämättömyyteen, ihmisen uhriuten tai herruuten. Tarinat näyttävät aukottomille kun ne vahvistetaan tunteen liimalla ja niiden takana seisoo uskottava ihminen, johon voi samaistua; ”minun idoli”.

Todellisuudessa tarinoissa on valtaisia aukkoja, tarinan yksisuuntainen eteneminen ohittaa monta vartenotettavaa risteystä ja lopputuleman kirkkaus johtuu vain siihen uhratun valaistuksen suuntaamisesta. Jokaisen yksilön oma mieli palvele narratiivia ja vahvistaa puuttuvat palaset ja blokatut risteykset sopivasti elävillä hyvillä selityksillä.

Tässä toiminnassa ei ole mitään outoa eikä väärää, näin me vaan olemme oppineet toimimaan yksilöinä, ryhminä ja kansakuntina. Vääryys on siinä, että emme tunnista prosessia ja kykene vaikuttamaan siihen, koska olemme osa ongelmaa. Olemme uppoutuneet leffaan ja sen rooleihin, emme ole oma itsemme, sohvalla istuva tyyneys. Roolohahmomme tarvitsevat sohvan viisautta ja näkökykyä yli pelkän leffan.

Kun hahmomme on fanaattinen uskovainen, tiedesitoutunut viisas, jonkin alan huippuammattilainen tai syrjäytetty surkimus, roolin imu on valtava. Tunnemme roolimme joka solullamme. Taistelumme vaatii joka sekunnin, miksi luistaa siitä yhtään jonkin epämääräisen ”läsnäolon” vuoksi?

Roolimme on rakennettu dynaamiseksi ja koukuttavaksi, vaikka se perustuisikin vaikka kärsimykselle. Sisältä se näyttää maailman tärkeimmälle asialle. Hengitä, päästä irti, rentoudu. Voit vähän aikaa olla vapaa, imeä vähän vapaata rakkauden ilmaa todellisiin keuhoihisi. Sinun tarinasi on sinulle tärkein, toisen tarina on toiselle tärkein. Jotenkin ne välillä risteävät, hellivät tai kipunoivat kohdatessa ja jatkavat matkaansa, ehkä oppia saaneena.

Jos opit tietoisuustaitoja, opit välillä irroittamaan katsesi ruudusta ja muistamaan todellisen itsesi. Hengittämään rakkaudessa ja kokemaan ykseytesi maailman kanssa, opit suhtautumaan roolihahmoosi ja muihin roolihahmoihin paljon armollisemmin. Opit näkemään eri polkujen rikkauden ja merkityksen kokonaisuuden eteen. Ehkä näet omassa roolissasi jotain aivan turhaa josta kannattaa pyrkiä eroon ja vastaavasti uusia mahdollisuuksia, joita kohti kannattaa mennä. Ehkä olet jossain vaiheessa lähtenyt aivan väärää polkua seuraamaan, missä joudut työskentelemään vieraalla rytmillä itsellesi luontaisesti huonosti sopivien asioiden parissa.

Meille jokaiselle on olemassa omanlainen sieluyhteisö, jossa tunnemme olomme kotoisaksi. Meidän kuuluisi löytää tämä primääriyhteisö elävästä elämästä. Toki yksilöllinen kasvupolkumme edellyttää myös henkilökohtaista oppimista usein virheidenkin kautta, jolloin yhteisöön sisään pääseminen voi edellyttää omaa kasvua, ennekuin todellinen yhteys voi löytyä. Tässäkin ajassa suurin osa ihmisitä on oppinut liian hyväksi selviytyjäksi, että omat puolustuslaitteet estävät aidon yhteyden mahdollisuuden. Eikä kulttuuri tarjoa mitään foorumia aidon yhteyden etsintään, korvikkeita kyllä tarjotaan laajalla rintamalla.

Sieluyhteisöjen tarkoitus on mahdollistaa aidoksi tietoiseksi persoonaksi kasvaminen, jossa sohvatietoisuus ja roolitietoisuus ovat tasapainottuneet. Kun persoona on vahvistunut, se pystyy kohtaamaan tasavertaisena toisien erilaisten sieluyhteisöjen jäsenet ja neuvottelemaan sopivat yhteistoimintamuodot. Tällöin kaikki pääsvat toimimaan vahvuusalueillaan suuren kokonaisuuden hyväksi.

Nykyajassa eri sieluyhteisöt ollessaan tiedostamattomuuden tilassa roolisensa vankeina, eivät ymmärrä yhtään erilaista toimintatapaa. Tämä johtaa vastakkainasetteluun ja konfliktiin. Todellisuus tarvitsee kaikia toimijuuksia, mutta oikeaan foorumiin sijoitettuna. Väärässä foorumissa väärä toiminta aiheuttaa katastrofeja.

Ajan narratiivi on konkreettisten katastrofien legitimoiva vastakkainasettelu ja ankara selviytymistaisto. Niukkuus ja säästö ja syyllisten jahtaaminen. Muistakaa, katsotte leffaa. Laita silmät kiinni, hengitä, rentoudu. Mikä uhka nyt hengistytäsi uhkaa? Mikään mielen tarinan rekvisiitta-ase ei valkokankaalta lävistä muuta kuin mielesi. Hengitä rakkautta, rinnakkaiset roolit on aikanaa jaettu, sankarien vahvuudet ja heikkoudet tarkkaan mietitty. Tarina sallii kehityksen, saat luntata ja virittää hahmoasi tuomalla mukaan rakkauden tietoisuutta.

Sotaa ei voiteta sotimalla, vaan luomalla rauhaa. Sodissa vain hävitään, puolin ja toisin. Kun näet roolivihollisesi, muista todellisuus roolien takana. Kuinka muutat tarinaa vastaiskujen sarjasta ratkaisujen mahdollisuuksiksi, jossa kummallakin on omien vahvuuksien mukainen toimintaympäristö ja suuri kokonaisuus hyötyy molempien panoksesta.

Helppoahan tämä on, niin yksinkertaista. Mutta vanhat tarinat ovat juurtunet syvälle. Ne rönsyävät mitä erilaisimpiin paikkoihin. Mutta hengitä, muista, rakasta. Löydä vahvuutesi ja sieluperheesi. Näin tämän vanhan tarinan peto saadaan kesytettyä.

Meitä vastaan ui joka hetki elämän virta täynnä mahdollisuuksien säikeitä. Nämä ovat erilaisia asioiden kehittymishetkiä, jotkut ovat kasvamassa, muuttumassa ja kehittymässä, jotkut kuivumassa ja haihtumassa muiden virtausten osiksi. Virtaus lävitsemme on jatkuva, virtaus kulkee lävitsemme, koska olemme osa suurta elämän virtaa, meidän tehtävämme on olla  virran tietoinen osa, kanssaluoja.