sunnuntai, 4. elokuu 2019

Jokainen aamu

Aamuun nouseminen on helpompaa, kun tietää, mitä on päiväänsä suunnitellut. On se selkeä raami, jonka sisässä asioille on oma tilansa, ja unelmille ja mahdollisuuksille oma tilansa. Tietää, että saa tehtyä asiat, jotka huolehtivat kaiken ylläpidosta hyvin, täyttää sosiaaliset tarpeet ja mahdollistaa itsetoteutuksen ja sisäisestä itsestään huolehtimisen. Tietää, että ei elä velaksi huomiselta, vaan lataa tälle päivälle sen, mitä tarvitsee. Jos työ ei ole miellyttävää, sen oppi on otettava ja ehkä pidettävä katse työn suorituksen palkitsevuudesta. Jonkun päivän teema voi olla pelkästään sosiaalinen, jonkun pelkkäää tekemistä ja jokin päivä vain itselle varattu. Mutta kuitenkin ennakkoon ajateltu, että kokonaisuus säilyy tasapainossa. Tämä toiminnan raami takaa myös sen, että kun yllätyksiä sattuu, meillä on pelivaraa toimia yllättävässä tilanteessa paremmin, koska koko järjestelmä ei kaadu kerralla häiriön sattuessa. Häiriö voi olla positiivinen tai negatiivinen, se kuitenkin saa huomiomme itselleen.

 
 Tämä ennakkoon ajattelu pitää huolen siitä, että elämä ei vain luisu käsistä. Jos itse ei ole ohjaksissa, joku muu tai sattuma tai menneisyyden möröt kuljettavat meitä. Aikamme on rajallinen, jo nuorena sain kokea sen kuinka mieli käyttäytyy vaikkapa rajallisen leiriviikon ajankäytössä. Alussa on yltäkylläisyyden ja myös asettautumisen vaihe. Haahuillaan ja peilaillaan, kuinka rajattu toimintapiirimme toimii. Hiljalleen yksilöt alkavat rohkeammin tehdä aloitteita toimintaan. Kun viimeiset illat koittavat, lopun läheisyys laittaa toimimaan vapaammin, kokeilemaan omia rajojaan ja heittäytymään mukaan virtaan. Mahdollisuudet heräävät hiljaa, irrottautuminen omista maneereista kestää ja lopulta lopun läheisyys saa ylikierroksille. Uskon tämän olevan varsin universaalin ilmiön, jota kukin voi kehittää omalla kohdallaan paremmin toimivaksi. Universumi tarjoilee meille kermakakkuja joskus harvakseltaan, joskus läjäpäin. Jos olemme kiinni peloissamme ja ennakkoluuloissamme, omissa tutuissa kertomuksissamme, emme huomaa näitä kermakakkuja tai tulkitsemme ne jotenkin väärin, jopa negatiivisesti.
 
Tähän liittyy olennaisesti oman vastuullisuuden sisäistäminen. Teen itse päätökseni elämästäni, minulla on oikeus tehdä omia valintoja riippumatta siitä, mitä muut niistä ajattelevat. Minun ei ole pakko noudattaa mitään sovinaisuuksia, mutta samalla olen täysin vastuussa päätösteni seurauksista.
 
Ihmiset toimivat positiivisuuden ja negatiivisuuden janalla heilahdellen yksilöllisesti. Jana  voidaan piirtää myös rakentavuuden - konservatiivisyyden - uhriuden . ja repivyyden läpi. Samoin rakkauden - tarkoituksenmukaisuuden - ja pelon läpi. Sisällämme tunne, järki ja persoonallisuutemme ottavat kukin kantaa asioihin noiden janojen arvojen läpi. Samoin sisällämme kuiskivat menneisyyden tiedostamattomat mallit, itsekkyytemme ahne ego ja toivottavasti myös korkeampi yhteydenkykyinen minuus, joka kykenee vastaanottamaan intuition viestejä, kohtaamaan olevaisuuden ilman alemman minuuden vangitsevia tarinoita ja joka tavoittaa yhteyden myös ylemmille olevaisuuden tasoille.
 
Kun kohtaamme toisen ihmisen, saamme informaatiota kaikilta noilta tasoilta. On meistä kiinni, minkä tason informaatioon kiinnitämme huomiomme. Jos toimimme egon ja pelon kautta, alamme etsiä uhkaavia merkkejä sekä heikkouksia, joiden kautta voimme puolustautua.
 
 Jos taas toimimme positiivisen rakentavuuden kautta, etsimme yhteneväisyyksiä, vahvuuksia ja niitä ominaisuuksia, joiden kautta voimme toimia yhdessä positiivsen rakentavasti. 
 
Jos taas toimimme vain rakkaudesta käsin, voimme havaita toisesta niin hänen kasvukipunsa kuin hänen yksilölliset vahvuutensakin. Pystymme samaistumaan häneen, vaikka omat kipumme ja vahvuutemme olisivatkin täysin erilaiset, koemme vain hänen kilvoittelunsa ja hänen voittonsa.
 
Mikä tekee asioista niin vaikeaa? Opimme historiamme kautta selviytymään mitä erikoisemmilla tavoilla. Meihin tulee malleja, jotka ovat toimineet jossain menneisyyden tilanteessa joidenkin menneisyden ihmisten kanssa. Nyt voimme kohdella uusia erilaisia ihmisiä samoin, kun menneisyyden haamujamme. Jos emme pysty kuuntelemaan nyt-hetkessä, sohimme haamun läpi nykyisiä läheisiämme. Meistä jokainen tarvitsee rakkautta. Ei parisuhdetta, mutta rakkautta. Valitettavan usein nämä menevät sekaisin. Rakkaus on vapautta ja rauhaa sekä myötätuntoa, parisuhde voi olla sitä samaa, mutta usein siitä vaikuttaa tulevan monopolisoiva omistussuhde. Rakkauden kuuluisi olla "ilma, jossa hengitämme" Buberia lainaten. Sen kuuluisi olla läsnä kaikessa, jota teemme, kaikissa suhteissamme. Kukaan yksi ihminen ei voi tarjota meille siä kaikkea oppia, mitä kasvaaksemme tarvitsemme. Tarvitsemme rakkaudellisia suhteita, jotta voimme kasvaa yhteen ihmiskuntana. Tämä ei taas tarkoita romanttista rakkautta, se voi olla monopoli aivan hyvin.
 
Parisuhteen tulisi avautua maailmaan. Siinä tulisi olla kaksi kukoistavaa ihmistä. Keskinäinen rakkaus vetää puoleensa rakkautta ja sitä runsautta kuuluu levittää ympärille yhä laajemmalle.
 
Jos rakkaus-suhteessa toinen on negatiivisen egon vallassa, hän muuntaa rakkauden energian kilpailuaseeksi omiin egon taisteluihin. Hän lataa omaan sithi-miekkaansa muunnetun energian, ja hyökkää rakkautesi turvin omia haamujaan ja niiden takana olevia nyt-hetken ihmisiä vastaan. Tämä on vaikea tilanne, jos egon vallassa oleva ei pysty kyseenalaistamaan toimintamalliaan. Pysäyttääkö energiavirta vai vuodattaakko lisää rakkautta joka käytetään lopulta viattomia vastaan?  Toiminnan takana on kuitenkin menneisyyden mallit, jotka yhä vaikuttavat ja havainnoinnin keskittäminen mahdollisiin uhkiin ja heikkouksiin kaiken hyvän kustannuksella. Siis pitäytyminen pelon, negatiivisyyden ja uhriuden tai repivyyden taajuuksilla.
 
Lääkkeeksi voisi esittää seuraavaa ajattelumallin muutosta: Toiset ihmiset eivät enää kykene vaikuttamaan sinuun negatiivisesti. Otat nyt itse vastuun toimimisestasi ja suhtautumisestasi. Toisten mielipiteet ja reagoinnit jäävät nyt marginaaliseen asemaan, vastaat itse hyvinvointisi kohenemisesta. Mikään negatiivinen tai negatiiviseksi tulkittava ei horjuta valintaasi siirtyä positiiviseen ja rakentavaan olemisen tapaasi. Huomioit ihmisistä heidän rakentavat puolensa ja aloittensa. Sinä et tarvitse toisilta mitään ollaksesi onnellinen etkä ole vastuussa kenenkään toisen onnellisuudesta. Silti voitte yhdessä tehdä onnellisuutta lisää, jos kumpikin tahdotte, mutta se on vain lisäys omasta itsestäsi kumpuavaan onnellisuuteen.
 
Et voi vaatia toiseslta yhtään enempää, mitä olet itse valmis tekemään. Yleensäkkin voimme esittää toisille vain toiveita. Mutta ajatusrakenteena on tärkeää pitää standarit mielessä, jos haluamme vapautta, meidän on kyettävä se antamaan myös toiselle. Jos haluamme rajoittaa, meidän on rajoitettava myös itseämme. Lisäksi apunamme on universaali toimintamme arviointityökalu; toimi aina niin, että toimintasi voitaisiin julistaa yleiseksi laiksi. Jos haluan päästää pikku valheen, silloin valehtelun salliminen olisi yleinen laki ja valehtelu normaalia toimintaa.
 
Kun olet ottanut vastuun elämästäsi toislta ihmisltä, sattumalta tai tottumukselta, voit palata kirjoituksen alkulukuun. Aamulla kun heräät, tiedät mitä teet ylläpitääksesi oman elämäsi puitteet mieleisinäsi. Tiedät tehtäväsi, tiedät kuinka kohtaat toiset, tiedät, kuinka ylläpidät sisimpäsi positiiviseen kiinnittyneenä ja rakkauden energiassa. Muista, että aina reagoidessasi toisiin, saat paljon enemmän informaatiota, mitä kykenet prosessoimaan. Sinun valintasi on se, minkä tason informaation nostat merkityksellisemmäksi. Jos valitset negatiivisen, pysyt kiinni pelossa, taistelussa ja kärsimyksessä. Jos valitset rakentavan, etsit niitä mahdollisuuksia, joilla kohtaamisen voi viedä ylitämään olemassaolevan. Joskus edistyminen on hidasta, mutta ainakin pelon muuttuminen haasteeksi nostaa energiatasoa ja muutos on aina lähempänä, kun toimittaessa pelon kautta.
 
Muista, että jokainen tapahtuma tapahtuu kolmella tasolla; toisasioiden fyysisellä toiminnan tasolla, toiseksi sosiaalisen toiminnan yhteisymärrysorientoituneella tasolla ja kolmanneksi jokaisen omassa sisimmässä. Kukin taso toimii omalla tavallaan ja kohti omaa hyväänsä, mutta meidän tehtävämme on pitää nämä tasot tasapainossa, toimia kaikilla tasoilla parhaamme mukaan. Mikään taso ei saa alkaa dominoimaan kokonaisuutta. Tarvitsemme tarkoituksellista tekemistä, tarvitsemme aidosti kohtaavia suhteita. Meillä pitää olla kanssaihmisiä, joiden kanssa saamme jakaa tasapuolisesti oman olemassaolomme syvimpiä sopukoita myöten, vain niin pystymme itsekään ymmärtämään itseämme. Samoin tarvitsemme haastavia kommentteja ja kysymyksiä, muutoin aukot uskomusjärjestelmissämme jäävät meiltä huomaamatta. Kolmanneksi toimimme sisäisessä piirissämme, jossa yliminä, järki, ego ja alitajuntainen kaikkien muiden järjestelmien kanssa pyrkivät järjestäytymään. Kielellinen ajattelu on menneisyyden tarinoiden ohjaama. Kun luomme uutta, saamme ideoita, visioita ja intuitioita, jotka vasta myöhemmin kykenemme pukemaan sanalliseen, liikunnalliseen tai visuaaliseen muotoon. Meidän tulee pyrkiä antamaan tilaa tuolle korkeammalle sanattomalle (erotuksena alitajunnan sanatomalle), josta rakkaus ja jumaluus meille kuiskii. Kun opimme tämän kuiskeen kuulemaan, meidän tehtävämme on tehdä nuo virtaukset lihaksi. Tuoda ne tietoisuuteemme, sosiaaliseen piiriin ja fyysiseen todellisuuteen. Se on meidän elämäntehtävämme.
-- 

lauantai, 22. kesäkuu 2019

Elämän tarkoitus ja egot sen edessä

Ihminen on onnellisimmillaan kun hän tekee jotain, joka on merkityksellistä sekä itselle että toisille. Hän kokee "tahtoa tarkoitukseen" Fraklin teorian mukaisesti. Tuossa toimessa hän kokee olevansa merkityksellinen maailman rakentaja, hän luo jotain positiivista, hän on "kanssaluomisen energiassa". Hän kokee siis oman toimijutensa ja osallisuutensa vahvasti samoin kun hän tuntee osallisuutensa yhteisössä ja samalla koko olemasaolossa. Se ei tarkoita, etteikö olisi myös jotain muuta, mutta kaikki muu "näyttäytyy hänen valossaan" lainaten Buberin ilmaisua aidosta Minä - Sinä yhteydestä.

 
Tuossa tilanteessa kehollisuus, sosiaalisuus ja sisäinen todellisuus ovat tasapainossa. Kukin tekee oman tonttinsa töitä kokonaisuuden eteen. Elämä virtaa keskittyen luomiseen.
 
Kuinka tämän virran saa katkaistua? Egomme on siinä taitava, se muistuttaa omista kärsimyksistä ja yrittää tuoda ne tunteina pintaan. Se alkaa eriarvoistaa tekemisiämme, tuoda esiin vanhat virheet, joita joku on joskus tehnyt. Se alkaa luoda uhkakuvia, kuinka muut voivat olla pahantahtoisia. Hukkaamme tunteen tarkoituksesta ja yhteytemme virtaan, meistä tulee egomme eristämiä. Esiin tulevat egon tarpeet erottautua, saada palkio, tarve nousta yläpuolelle.
 
Jos ryhmässä yhden ego alkaa pyrkiä pomoksi, muut voivat ehkä yrittää pysyä vahvana virrassa ja pehmeällä myötäilyllä korjata tilannetta. Pientä energiatukea, että pullistelevan egon voima kuitenkin vaimenisi ja koko porukka pysyisi virrassa.  Jos egon valtaama yksilö on riittävän tietoinen sisisestä dynamiikastaan ja persoonallinen minuus kehittynyt, hän pystyy palaamaan positiiviseen virtaan. Jos taas ego on liian vahva, ego voi saada tuosta ulkoisesta tuesta lisävoimaa tulkiten sen omaksi mahdollisuudekseen kerätä tietoisuutta ja energiaa polttoaineekseen.
 
Jos ego saa vallan, ei ryhmän dynamiikka enää toimi. Pullistunut ego pyrkii itsevaltiuteen ja kahmimaan voitot, vaikka ne olisivat naamioitu oikeutetuiksi omasta mielestä. Ego ei osaa laskea, se nojaa tunteeseen. Jos tunnin työstä saa yhden karkin kukin ja itse on ollut töissä yhden tunnin muiden viiden tunnin sijaan, palkkahetkenä karkea vääryys saa egon kiehumaan.
 
Tilanne voidaan kuvata energiatason ilmiönä. Toimimme kolmessa erijännitteisessä kentässä, fyysisessä, sosiaalisessa ja sisäisessä. Kentät lomittuvat, mutta eivät suoraan vaikuta toisiinsa ihmisen sisällä, mutta ihmisten välillä samantasoiset kentät vaikuttavat toisinsa.
 
Kukin kenttä voidaan esittää kahden akseilin neilikenttänä, on laadullisuus eli positiivinen luova ja negatiivinen repivä. Toinen akseli on kentän voimakkuus, heikosta vahvaan.
 
Kun ihminen toimii tarkoituksensa mukaisesti tasapainoisesti, kaikki kentät ovat positiivisessa luovassa tilassa ja toiminnan jatkuessa kentätä vahvistuvat. Toiminta kestää fyysisen tason vastoinkäymisiä, koska sosiaalinen ja sisäinen taso pystyvät antamaan energiaa toiminnan korjaamiseen. Sosiaalisen kentän häiriöt pystytään myös korjaamaan jos sisäisten kenttien harmonia on vahva. Mutta jos sisäisellä tasolla  jonkun energaitaso laskee niin alas, että ego saa vallan, ego irroittautuu kentästä eikä suostu palaamaan, silloin kenttä rikkoutuu. Yhden irrottautuminen johtaa siihen, että jäljellejääneiden on joko lopetettava toiminta tai jatkettava ilman irrottautunutta. Tällöin irrottautunut kokee syvää hylätyksitulemista ymmärtämättä, että oman egon toiminnalla hän on itse hylännyt ryhmän. Sisäisellä tasolla oma energiahuolto on tärkeää. Kun kiinnitämme huomion mahdollisuuksiin ja positiiviseen energia pysyy ylhäällä. Silloin voimme myös havaita poikkeavuudet ja uhat selkeästi ja reagoida niihin tarkoituksenmukaisesti. Sen sijaan jos annamme peloille, uhkille ja kateudelle tietoisuuttamme, ne vievät repiville taajuuksille ja voimistuessaan ne alkavat rikkoa mahdollisuuksiamme.
 
On hyvä huomata, että sisäisellä tasolla Buberin mukainen persoonallinen minuus on se kehittyvä positiivinen ja yhteydenkykyinen minuus jolla ei ole vallanhalua eikä enää negatiivisia energioita piirissään. Sen sijaan ilman persoonallista minuutta ihmiselle voi kehittyä minäkeskeinen minuus, jota ego ja aaltoina lyövät tunteiden ristiaallot heittelevät sattumanvaraisesti. Nämä erilaiset minuudet sijoittuvat tuon esittämäni positiivisen luovan ja negtiivisen repivän janalle. Vaikka minäkeskeinen ihminen olisikin vahvasti negatiivinen, hän voi omassa repivyydessäänkin kokea onnellisuutta, kun energia on vahva. Jokainen egon voitto, jokainen kukistetu vihollinen, jokainen vallattu ihminen saa egon hurmioon hetkeksi. Seuraavaksi on haettava suurempaa voittoa.
 
Usein lähisuhteissa egon irrottautuminen ryhmästä johtaa ryhmän toiminnan keskeytymiseen, erottautunutta egolasta yritetään saada mukaan uudestaan antamalla sille suurempaa sananvaltaa. Valitettavan usein ego kuitenkin omii saavutetun edun eikä pitkään tyydy siihen. Yhä uudestaan lapsiego löytää uusia syitä irrottautua tarkoituksellisesta toiminnasta ja saada lisää energiaa ja valtaa itselleen. Lopulta toiminta halvaannuttaa koko yhteisön, ellei se ole riittävän vahva ja jatka toimintaa ilman erottuvaa egolasta.
 
Valitettavan usein irrottautuva egolapsi alkaa omaksua arvostelevan suhtautumisen kaikkeen. Koska hän löytää aina syyn irrottautua porukasta, hän alkaa luoda energiakenttää, joka hylkii muita. Ego ei halua yhtään luopua määrysvallastaan, joten yksilö on hyvin kompromissikyvytön. Tämä eroaa käytännöllisestä kompromissikyvyttömyydestä siten, että kyse on vain vallasta, kuka saa päättää, ei siitä, mitä olisi järkevää tehdä tiettyyn lopputulokseen pääsemiseksi.
 
Vaikka lapsiego erottautuu muista, paradoksaalisesti hän ei ryhdykkään rakentamaan omaa juttuaan, vaan yhä enemmän keskittyy toisten elämiin pyrkien hallitsemaan niitä ulkoapäin. Hän vaatii muilta itsensä ehdotonta hyväksymistä juuri sellaisenaan, mutta antaa muille äärettömän tarkat ehdot siitä, millaisia heidän kuuluisi olla.
 
Sisäinen todellisuus on valahtanut negatiiviseksi egon valtaamaksi autiomaaksi. Koska egolta puuttu elävä yhteys kaikkeen, paitsi itseensä, se ei voi kuin taistella energiasta ja tietoisuudesta. Ja koska ulkoyhteydet ovat vääristyneet, ulkopuoliset eivät voi auttaa, ellei yksiö itse ole halukas autettavaksi ja avoin muutokseen. Sillä jos yksilö itse ei pyri egon valtaa vähentämään, kaikki apu kääntyy egon energiaksi.
 
Egon musta energia vetää puoleensa samanlaista. Vaikka ihmiset eivät sitä usein huomaa, he antavat toisilleen juuri sitä, mitä energiatasolla vetävät puoleensa. Jos sinulla on vihollisia, olet egosi ansassa. Jos siis törmäämme aina samoihin juttuihin, voi olla aika tarkastella omaa energiadynamiikkaamme. Vaikka meistä tuntuu että olemme tietynlaisia ihmisiä, se ei ole kuin tottumusten sarjaa. Meillä on joka päivä 24 tuntia aikaa tehdä jotain muuta tai eritavalla. Olemme lopulta vastuussa rajallisesta elämästämme. Miksi jatkaa kärsimystä, jos voimme valinnoillamme löytää jälleen tahdon tarkoitukseemme. Päästä kiinni jälleen elämämme polkuun ja virtaan, jossa ei ole vihollisia, vaan erilaisia sisaruksia, joilla on lupa kulkea omanlaistaan polkua. 
 
Tiedä, että polkuja on paljon, mutta aina löytyy niitäkin, jotka ovat menossa samaan suuntaan, vaikka nykyhetkestä et niitä näkisikään. Kun löydät positiivisen minuutesi siemenen, ala vaalia sitä ja kuuntele sen viisautta. Opi näkemään egosi metkut ja väistä sen ansat. Kun olet vapaampi egostasi, kykenet löytämään kanssakulkijoita ja valitsemaan oman polkusi sielusi mukaan, ei sen mukaan, mitä sattuma on tiellesi tuonut. Anna valosi loistaa!

maanantai, 10. kesäkuu 2019

Egojen vertailu

Vertaa itseäsi muihin ja inspiroidu! Tiedä, että jokaisen ihmisen saavutukset ovat seurausta valinnoista, työskentelystä ja yhteistyökyvyistä. Väitetään myös, että omat ajatuksemme vetävät puoleensa konkreettisia asioita. Tiedä, että voit savuttaa samankaltaisia asioita opettelemalla toimimaan samoin, jos ne todella ovat tavoittelemisen arvoisia. Tiedä kapasiteettisi rajallisuus, jokainen työ. mihin suuntaat energiasi on jostain toisesta pois. Kun näet kaikki rajattomat madollisuudet et haikaile kaikkien perään, vaan tiedät vastuusi omasta suunnastasi. Kateudelle ei ole sijaa, kun näet ne uhraukset, joita jokainen saavutus on vaatinut. Alkuperäinen sanaparsi on suunnattu juuri kateutta vastaan, mutta laajennettuna vertailun inspiroivaan puoleen se vie meiltä paljon kasvun suuntavaihtoehtoja ja itsekasvatusvinkkejä. Itsekäs egomielemme haluaa kaiken helposti eikä se pysty näkemään saavutusten jäävuoresta kuin vain pinnalla olevan kruunun. Kaikki työ ja uurrastus jää piiloon pinnan alle. Itsekasvatus kutista itsekkään egon valtaa ja kohottaa viisaan yliminän toimintakykyä. Ego pyrkii erottautumaan ylöspäin muista itsekeskeisestä ihmisistä. Persoona pyrkii yhteyteen muiden persoonien kanssa. Siinä oleellinen ero.

Ego käyttää polttoaineenaan kateutta, mustasukkaisuutta, uhriutumista ja pelkoa. Se haluaa kaiken, mutta ei halua tehdä mitään asioiden eteen. Sen mielestä asiat vain tapahtuvat ja ihmiset ovat muuttumattomia. Sen pysyvyyttä uhkaavat ulkoiset muutokset ja avoimet mahdollisuudet muuttaa asioita. Niitä vastaan se taistelee omalla tiedostamattomalla mekaniikallaan. Se oikeuttaa tekonsa tunteella. Niillä on helppoa sulkea mahdollisuuksien ovet, luoda uhkakuva ja salaliitto, jolla avoin ovi muuttuu ansaksi.
 
Aika ei paranna mitään. Vain elämä parantaa. Surusta voi tulla oma alttari, jolle tehdään uhrauksia. Mutta on vain elämä, siinä on valoja ja varjoja, katso tarkkaan, mihin kiinnityt. Suru kuuluu asiaan, mutta sen on tarkoitus jalostua muistoiksi, hyvksi ja huonoiksi. Sekä opastukseksi vastaisuuteen jalostettuna viisaudeksi. Tässä kuuluu olla tarkkana, ego kirjoittaa opetukset katkeruudella, persoona kykenee prosessoimaan esiin risteyskohdat, joissa olisi ollut mahdollisuus valita toisin. Näistä tulee esiin viisaus ja hyväksyvä oppi, joka mahdollistaa viisaammat valinnat seuraavalla kerralla. Persoona hyväksyy kaikkien osallisten virheet inhimillisinä, hyväksyy opetukset ja katkoo negatiiviset sidokset tapahtumiin. Niistä tapahtumista tulee menneen elämän seikkailu joihin sisältyi opetuksen jalokivi. Ne eivät jää syyllisyyden katkeriksi juuriksi.
 
Molempia tarinoita yhdistää sisäinen kamppailu tietoisuudesta. On egon itsekäs voitontavoittelu joihin se on valjastanut (negtiivisen) tunne-elämän rikoskumppanikseen. Toisena poolina on järkiminuus, joka pyrkii loogisen järjestyksen kautta pitämään asiat kunnossa. Näiden kamppailua tarkkailee kuitenkin Buberin hahmottelema persoonallinen minuus, joka on molempien yläpuolinen taso. Se ei samaistu kumpaankaan näistä, vaan käyttää niitä työkaluina, mikäli on päässyt kehittymään niin pitkälle. 
Persoonallinen minuus kokee kuuluvansa yhteyteen olemassaolon kanssa. Se näkee muut ihmiset vertaisinaan, egon katkerat harsot eivät enää sumenna sen näköä. Vertaisuus koskee hyvää ja huonoa, se ei ole ideaalikuva, vaan prosessikuva. Tuolta tullaan, tässä ollaan ja tuonne voisimme mennä. Siinä missä ego projisoi vihollisen toisiin ihmisiin, persoona löytää kamppailun sisältään. Samalla näkee toisten omat kamppailut. Silloin persoonat saavat vertaistuksea toisilta persoonilta egojansa vastaan. Tämähän ei luonnollisesti onnistu, jos oman egon ääni on niin voimakas, että se saa ylläpidettyä viholliskuvaa toisia vastaan.
 
Ego, järki ja persoona elävät tietoisuudestamme. Se on niiden polttoainetta ja se, mikä sitä eniten saa, kasvaa vahvimmaksi. Tämä ruokkiminen on jokaisen omalla vastuulla, sitä ei kukaan muu tee puolestamme. Toki omaksumme ympäristöstämme toimintamalleja ja vahvat egot luovat  stressimaailman jota on vaikea vastustaa, mutta viimekädessä asia on vain omamme. Egon ansa on nerokas, se välttää suoraa väkivaltaa, mutta luo kentän, joka imee kaiken valon ja energian. Se tekee vertaisista hirviöitä, joita vastaan pitää taistella kaikin psyykkisin voimin ja tällä verukkeella se anastaa energian niin kantajaltaan kuin lähipiiriltäänkin.  Ego luo tunteen avulla subjektiivisen totuuden tarinan, joka vaikuttaa aukottomalle. Minuuden vallannut ego samaistuu tarinaansa ja etsii logiikan avulla sille jäkiperusteet. Samoin havainnot ohjataan tukemaan tarinallistunutta egominuutta. Tarinaan sopimattomat havainnot sivuutetaan. Tarinaaa tukemattomat ihmiset luokitellaan pahantahtoisiksi vihollisiksi. Shakkimatti!
 
Vain ihminen itse voi herätä ja kyseenalaistaa oman todellisuutensa. Vain ihminen itse voi alkaa kaivata apua ja avautua sille. Kun ego näkee toisessa hirviön, se itseasiassa näkee toisen ihmien egon. Ego on aina itsekäs. Kun lakkaa samaistumasta egoon, alkaa antaa tietoisuutta positiiviselle persoonalle, voi muutos alkaa. Oppii näkemään toisissa persoonan egon sijaan. Oppii näkemään ne samat egon viekoitteluyritykset, mutta pysyy itse persoonan rakentavissa energioissa ja tunteissa tietoisesti torjuen yhteyden katkovat mustat tunteet, joita ego tarjoaa.
 
Usko - toisen persoonaan, joka ylittää egon voiman, toivo - siihen yhteyden rakentavaan voimaan, joka vie aina parempaan ja rakkaus - voima, jossa tämä kaikki tapahtuu, kaiken olevan kanssa. 
 

sunnuntai, 30. syyskuu 2018

Elämän linjat

Elämässä kulkee useita risteäviä linjoja. Ajatuslinjoja, jotka pohjaavat erilaisiin perus-uskomuksiin. 

Luova elämänlinja perustuu uskoon ihmisen mahdollisuuksiin ja toisaalta omaan pienuuteen. Se tarkoittaa sitä, että tiedämme olevamme jatkuvassa kasvun prosessissa. Samaan aikaan keskeneräisiä, mutta samaan aikaan hurjan oppivia ja kykeneväisiä ihmeisiin, kunhan näemme vaivaa ja ponnistelemme yhdessä vastuullisina kanssaluojina. Voimme olla joiltain osin jopa vajavaisia normaalin mittapuun mukaan, mutta omalla sarallamme yllämme reilusti yli keskiarvon. Näemme vaivaa, opimme, kasvamme ja tietomme karttuu. Motivaatio ei ole muiden ylittäminen, vaan oman asiamme edistäminen yhdessä suurempaan kukoistukseen.
Tässä linjassa toiminta, sosiaalisuus ja sisäinen palo toimivat hedelmällisessä yhteistyössä ja jonkinlaisessa tasapainossa. Toisin se ei voisi ollakkaan, sillä todellinen luovuus on noiden voimien synteesi.
 
Vallitseva linja näyttää olevan velvollisuuslinja.Se perustuu kulttuuriseen valtavirtaan ja sen muoteihin. Toisaalta myös individualiseen erottautumiseen valtavirrasta. Se korostaa ydinihmisen muuttumattomuutta ja pyhää egon koskemattomuutta. Sen mukaan ihminen on mitä on ja yksilön arvo on se, kuinka hyvin sopeutuu tarjottuun elämäntilanteeseen ja kuinka osaa olla yksilöllisesti samanlainen kuin kaikki muut. Perusarvoiksi valikoituvat siis kilpailullisuus (kerää rajatuista resursseista osasi, ennenkuin muut tekevät sen), kyynisyys (koska kaikki kilpailevat rajatuista resursseista, koskaan ei voi olla varma toisen tarkoituksista), sekä egoistisuus (koska kilpailullisuus syö valtavasti energiaa ja aikaa, joudumme tyytymään toistuviin pikanautintoihin, joiden henkinen ravintosisältö on minimaalinen).
 
Koska velvollisuuslinja uskoo minuuden muuttumattomuuteen, se ei kehitä itseään. Sen sijaan se kehittää kilpailuvalmiuksiaan. Sille fyysinen todellisuus on kulissikenttä sosiaaliselle kilvoittelulle. Jäsentymätön minuus on tunteiden, viettien, manipulaation ja kulttuuristen kertomusten sisäisten ja ukoisten velvoitteiden taistelukenttä. Kilpailullisen asenne sulkee sosiaalisita suhteista rinnakkaisuuden elintärkeän ulottuvuuden ulos. Minuus ei kasva enää sosiaalisissa suhteissa, vaan sisäisessä dialogissa, jossa ei ole isäntää, vain kovimman äänenpitäjän dominanssi. Tällainen minuus ei toisaankaan kasva tai muutu, se ei pysty vastaanottamaan ulkopuolelta tulevaa elintärkeää ideoiden kritiikkiä, positiivista tai negatiivista. Egoistinen minuus muuttuu sisäsiittoiseksi, se laatii lain ja vahvistaa sen. Ja se ei ole enää yhteensopiva ulkoisen maailman kanssa. Omista uskomuksista tulee kyseenalaistamattomia toisasioita meille itsellemme. 
 
Normaalissa kehityksessä ihmiset jakavat uskomuksiaan toistensa kanssa ja vertailevat niitä. Niitä kyseenalaistetaan ja haastetaan, jotta vain riittävän totuudelliset jäisivät kasvamaan ja kehittymään. Samalla sosiaalisesti jaettu uskomusverkosto vahvistuu ja yhteisyyden kokemus tulee sisäistetyksi luonnostaan. Olemme siis kasvaneet yhteen perustietoisuuteen. Ilman luottamusta ja kilpailusta kieltäytymistä tuo sisäisen kasvun polku on tukossa. Sen sijaan kun tuo yhteisen metaverkon luominen kasvattaa minuutta ja yhteisöä, se myös tuo hyvin tyydyttävän yhteisyyden ja osallisuuden kokemuksen. Se taas on elämän superfoodia, sielun ravintoa, joka vahvistaa jokaisen olemuksemme hiukkasen. Sen jälkeen ei ole tarvetta kilpailulliselle roskaruualle.
 
Kilpailulliset ihmiset ovat kateellisia, mustasukkaisia ja kovia kritisoimaan. Sen sijaan heillä ei tunnu olevan paljoa kiinnostusta korjata asioita. Luovassa linjassa sen sijaan pyritään verkostoitumaan ja järjestäytymään asioiden korjaamiseksi ilman, että on tarvetta kauhistella asioita tai etsiä syyllisiä. Luova linja etsii ihmisistä potentiaaleja, joita asioiden korjaaminen voisi kaivata. On lupa osata ja toimia. Kilpailullisissa ihmisissä toisten osaaminen tai yrittäminen nähdään ylimielisyytenä, itsekorostuksena tai yleisenä halveksittavana "paremmuutena", tai vaikka besserwiseryytenä. Tämä kielteisyys kosketta lähinnä sitä, että uskomuksemme minän ja olosuhteiden muuttumattomuudesta tulee uhatuksi. Sen sijaan, jos toisen lahjakkuus tai tieto loistaa viihteen tai urheilun saralla, se ei ole pelottavaa tai saa negatiivisia leimoja. Vain se, jonka voi tulkita kohdistuvan itsen tai olosuhuteiden muuttamiseen, koetaan vahvan negatiivisena ja uhkaavana, jota tulee pyrkiä vastustamaan ja halventamaan.
 
Olisi tärkeää oppia huomaamaan noiden linjojen vaikutukset meissä ja ympärillämme. Voimme vaikuttaa eri elämän alueilla kummassa linjassa tahansa. Paradoksi muodostuu siitä, että kummankin linjan "hyvä" ovat aivan poikkevat. Luovan linjan hyvä on osallisuus, tarkoituksellisuus ja tasapaino, joista muodostuu vahva tyytyväisyys ja pohja onnellisuudelle. Velvollisuus/kilpailullisuus linjan hyvä on status, vauraus ja vahvuus, joista seuraa mahdollisuus päästä yhä ylemmän kohti kuluttajuuden huippua. Hintana on koettu yksinäisyys ja erillisyys, joita voi vaimentaa ostamalla tehokkaampia korvikkeita ja maistuvampaa roskaruokaa.
On huomattava, että kumpikaan linja ei pyri pakenemaan kulttuurista elämää. Luova linja pyrkii tietoisesti kehittämään todellisuutta, sosiaalista todellisuutta ja sisäistä koherenssia kohti hyvää, kun taas kilpailullinen linja toimii oman dynamiikkansa mukaan, egojen ehdollistumien ohjaamina ja siinä tehdyt päätökset vaikuttavat hieman sattumanvaraisesti kuhunkin todellisuuden osa-alueeseen.
 
Jos olet luovan linjan edustaja, koet helposti vahvaa erillisyyttä kilpailullisten ympäröimänä. Valitus, negatiivisuus ja yksilöiden riepottelu tuntuu ikävältä ja niihin hukattu aika sekä asenteella suljetut korjausmahdollisuudet jäävät käyttämättä. Mutta kuinka hienoa se siten onkaan, kun useampi luova ihminen pääsee saman projektin kimppuun! Sitten ei velvollisuusihmisten negatiivisuus saa otetta, kun elämä virtaa kaikissa kanavissa ilman kuristimia.
 
Tätä odotellessa ja mahdollisuuksia katsellen!

lauantai, 9. kesäkuu 2018

Ihmisten suhteet ja minä

Millainen on hyvä ihmissuhde? 

Ihmissuhteessa on kaksi osaa ja kun nämä ovat avautuneet suhteelle, väliin muodostuu yhteinen kolmas. Tämä tapahtuu henkisellä tasolla,vasta tämän maagisen hetken jälkeen yhteys alkaa valua sanalliselle sosiaaliselle tasolle, jonne se yhdessä sanoitetaan ja myöhemmin tehdään lihaksi konkreettiselle tasolle.
Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, tuolle kohtaamiselle on tarkat reunaehdot. Kummankin on avauduttava vertaisuudelle ja mahdollisuudelle nähdä maailma toisen silmin, ilman omaa ennakko-odotusta. Pintatunteiden on pysyttävä loitolla, on antauduttava suuremmalle myötätunnnolle ja rakkaudelle. Elämän tarinoiden, uskomusten, ajan ja paikan on annettava liueta ikuiseen nyt-hetkeen. Halu käyttää ja kokea karkoittaa kohtaamisen, on vain uskallettava olla.
Näiden hetkien välähdykset näyttävät todellisuutta oman pienen uskomusrakenteen ulkopuolelta, kaikkien niiden häkkien yläpuolelta, joilla yritämme pitää itsemme koossa. Kun meillä on vertaiskumppani, jaamme välähdyksemme ja voimme tulkita sitä luotettavammin, niin että siitä ei tule yhä uusi uskomusrakenteemme häkki. Nämä aidot kohtaamiset ovat inhimillisen kasvumme superfoodia, ilman näitä kasvumme ei tapahdu koko olemuksessa, vaan pelkästään ulkoisessa, sosiaalisessa tai egovetoisessa minässämme. Ilman näitä, meistä tulee epämuodostuneita ja epätasapainoisia ihmisen alkioita.
 
Hyvä ihmissuhde perustuu siis aina aidolle kohtaamiselle. Vaikka kosminen rakkaus on silloin läsnä, kohtaamiset voivat tapahtua kenen tahansa kanssa. Ja niin niiden kuuluisikin tapahtua. Koska näin muodostamme aidon yhteisön. Sitäkään ei ole ilman kohtaamista. Koska kohtaamiset ovat vakuuttavia ja voivat syttyä spontaanisti, voimme kuvitella arjessa, että kokemamme kohtaaminen johtuu toisen ihmisen ainutlaatuisuudesta, siitä, että hän on minulle jotain erityistä, voimme päätyä parisuhteeseen väärillä perusteilla. Toki jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja ainutlaatuinen minulle, mutta parisuhteeseen kannataa laittaa muitakin kriteerejä, kun aidon kohtaamisen mystinen välähdys.
 
Kun olemme oppineet kohtaamisen nöyrän taidon, on opeteltava metapuhe, puhe, jolla sanattomia välähdyksiä haravoidaan haurailla sanoilla kasaan toisen kanssa. Siinä vanha minuutemme on kovilla, koska sen uskomusrakenteita ja itse olemassaolon perusteita heilutellaan. Itsekuri, jolla pidämme mielen villit hevoset suitsissa, on tuolloin vahva hyve. Olemme herkillä alueilla, haavoittuvina toisen vertaisen kanssa. Tässä tarvitsemme uskoa. Uskoa ja halua kiinnittyä hyvään, eettisesti puhtaaseen koko olemuksellamme. Epäily tai pelko vetävät perässään harmaan usvan, joka peittää kaiken, jos sille antaa yhtään tilaa.
 
Kun osaamme olla yhteydessä ja sanoittaa sanatonta, on lihaksi tekemisen vuoro. Olemme saaneet uusia näkymiä yli mekanististen tosiasioiden maailman, sosiaalisen maailman ja pintatunteiden egon maailman. Nyt kykenemme rakentamaan niihin toimivampia rakenteita. Opimme sisäisesti suhtautumaan rakentavammin ja luovemmin, opimme toimimaan keskenämme kitkattomamminn ja keskittyen merkityksellisiin asioihin, voimme muokata ympäristöämme konaisuuden kannalta parempaan suuntaan.
 
Olemme oppineet yhteyden kautta kuinka löydämme polun kasvaa täyteen ihmisyyteen, täyteen yhteisöllisyyteen ja toisasioiden maailman toimivaksi tekijäksi.
 
Kun tämä kaikki on mahdollista, miksi tyytyä korvikkeisiin ja pelon maailman tarinoihin?
 
 
  • Henkilötiedot

    Olen ihmetellyt elämää jo aivan nuoresta pitäen. Minua kiinnostaa tietää, mikä on tämän olevaisuuden pointti? Miksi ihmiset elävät puoliunessa tiedostamatta itsekkään minne ovat menossa ja miksi. 
    Olen tehnyt omia moraalisia valintoja. Olen aina rehellinen, pyrin toimimaan vahingoittamatta toisia. Haluan luoda hyvää ja parempaa maailmaa.
    Nämä valinnat eivät ole kovin seksikkäitä. Näillä tippuu monesta hupiporukasta pois. Ajattelin kirjoitella ensimmäistä blogiani jäsentääkseni itseäni ja tuomalla julki omaa elämänkuvaani. Jos joku muu tunnistaa tuttuja piirteitä, niin voisi olla jännittävää kohdata omaa henkistä perhettä.
    Olen reilu nelikymppinen ihminen miehen kehossa.

  • Tagipilvi