" Kaikki, mitä emme tiedä on tiedostamatonta" sanoi Nietsche. Ja toisasiassa kaikki, mitä tiedämme, on sanallisesti ymmärrettäväksi tarinaksi järjestynyttä informaatiota. Kuinka paljon todellisuudesta jääkään ympärillämme leijumaan pilveksi, josta emme vielä saa irroitettua ymmärrettäviä tarinoita? Mutta kuten Leskinenkin aikoinaan lauloi "...kaikki se kyllä on päittemme yllä ja sen vähin erin mä teen"
Todellisuus ympärillämme toimii, evoluutio yrittää ylläpitää tasapainoa. Vain inhimillinen ymmärrys laahaa jäljessä ja luo rakenteita, jotka aiheuttavat ongelmia yksilöille sisäisesti, sosiaalisesti ja konkreettisesti.
Kohtaamisessa kumpikin kantaa mukanaan omaa kärsimyshistoriaansa sekä rohkeimpia haaveitaan. Kun kohtaaminen saavuttaa aidon dialogin tason, näiden persoonallisten vastavoimien ote löystyy ja ne voi nähdä armollisesti toisen sinuuden kannattelemana ulkoa päin.Näet kaiken hyvä ja pahan kytkeytyneenä kaikkeen, mikä niissä tilanteessa vaikutti kokonaisuuteen. Omat virhearviot ja toisten virhearviot. Niitä elämään kuuluu, niistä kuuluu oppia ja ne kuuluu oppia painamaan armon viitalla rakkauden syliin. Näin on tapahtunut ja hyväksyn sen, otan siitä oppini.
Ilman tuota käsittelyä näistä tilanteista jää mielen sopukoihin tiedostamaton koodinpätkä, joka ottaa meistä vallan, kun elämässä ilmenee tilanne, josta huomaamme samankaltaisia elementtejä. Koska ohjaus tulee tiedostamattomuudesta, huomamme vain vahvan tunneohjauksen ilman selkeää järkiperustetta. Joka tapauksessa reaktio tulee pelkokeskuksen kautta. Jos meissä itsessä on hitunen tietoisuutta herännyt, voimme itse kohottaa tietoisuuttamme pelon puolelta rakkauden valoihin. Pystymme muuttamaan menneisyyttä uudeksi tulevaisuudeksi kyseenalaistamalla reaktiomme. Meidän tulee eritellä nykyinen tilanne vaikuttaviin elementteihin, tosiasiat, sosiaaliset rakenteet, omat tuntemukset. Mikä on toisen osapuolen osuus, mikä on oma osuutemme? Ymmärrämmekö tilanteen oikein ja tarkoituksenmukaisesti? Onko tässä tilaisuus kasvuun vai jäädäänkö entiselle tasolle?
Me ihmiset kognitiivisina saitureina pyrimme automatisoimaan arjen helpoiksi toisiaan seuraaviksi minitehtäviksi. Herääminen, aamupala, työmatka...vahvoilla rutiineilla tietoisuus voi jatkaa uniaan lounastauolle saakka. Tietoisuudella pitää kuitenkin olla joitain askareita, jotka saavat sen säkenöimään ja toteuttamaan olemassaolon tehtäväänsä eli luomistyön jatkamista. Joillakin tietoisuuden tarkoitus toteutuu vuorovaikutuksen kanavan kautta. Vuorovaikutuksessa tiettyjen ihmisten kanssa pyritään tavoitteisiin ja luomaan järjestystä. Joillakin tietoisuus askartelee toisiasioiden kanssa, konkreettisena työskentelynä ja aikaansaamisena. Jotkut toimivat ajatustyön tai taiteen piirissä tuoden tiedostamattomasta tai tuntemattomasta uutta materiaalia kollektiivisesti jaettuun tunnetun todellisuuden piiriin.
Kaikilla kanavilla jako pelon ja rakkauden polariteetteihin on läsnä. Tietoisuus toimii näiden kentillä ja luo materiaalia niiden energioihin liittyen. Kun luomme rakkaudessa, vahvistamme hyvää, kun luomme pelossa vahvistamme pelkoa. Rakkaudessa toimiminen vaatii rohkeutta. Se altistaa vastustukselle, mutta vahva rakkaus sietää vastustusta. Se tietää, että rakkauden valo poistaa pelon pimeyttä, mutta pelko osaa verhoutua varjoihin paljastumisen pelossa hyvinkin tiukasti. Valolla on oikeus paistaa ja pelolla on oikeus olla piilossa. Rakkaus voi sen hyväksyä.Rakkaus on valmiina ottamaan kädestä, jos varjoista haluaa siirtyä valoon.
Pelko on kuitenkin vahva ja luo uusia varjon paikkoja kaikilla tasoilla. Mielenterveys kansallisella tasolla jatkaa synkkää alamäkeään, talous on mustan värjäämä globaalisti. Pelon vahvuus on siinä, että yksilöt alkavat suojata itseään ja luoda rajoja. jotka estävät yhtälailla rakkauden mahdollisuuksilta. Rakkaudesta on tehty parisuhteen monopoli, jolloin muut suhteet ovat jonkun muun energian alaisia. Yhteen koriin sullottu rakkaus vääristyy vääjäämättä, koska subjektiivinen välityskyky on aina persoonallisesti rajoittunut, yksi kasteluletku ei pysty välittämään koko Niilin vesivirtaa.
Meille tarjoillaan rajattomien mahdollisuuksien elämää. Näinhän se onkin, mutta emme voi ottaa rajattomia mahdollisuuksia kaikkia. Me joudumme valitsemaan rajattomuudesta oman palettimme, joka käsittää puolenkymmentä päälinjaa ja kymmenkunta sivulinjaa. Näistä voimme valita yhden huippulinjan, jolloin muut jäävät hunningolle tai useamman hyvän linjan. Joka tapauksessa kapasiteettimme on rajallinen. Voimme sitä kasvattaa tai kaventaa elintavoillamme, mutta rajat ovat kuitenkin olemassa.
Rajattomuus ilman kannattelua on ahdistavaa. Parhaiten menestyvät ne, jotka perivät menestymisen mallin ja sitä tukevat rajat käytännössä lähipiiriltään. Menestyminen vaatii itsekuria ja itse omaksuttuja rajoja. Energia pitää saada kerättyä ja suunnattua oikein. Vapauden itseisarvo ja näennäinen yleisten arvojen vastainen kapinointi syö usein energian, joka sitten kääntyy yleiseksi tarkoituksettomuudeksi ja kiinnittymättömyydeksi. Ainoa tuki on toisten "kapinallisten" kanssa toistettu erityisyyden ja erottuvuuden mantra.
Erityisyyden korostaminen ei sinänsä ole mitenkään väärin, eikä yhteiskunnallisen järjestyksen virheiden noteeraaminen, mutta kapinointi siirtää yksilön vastuullisesta yhteisöllisestä toimijasta ulkopuoliseksi ja vastuuttomaksi. Me jokainen olemme erityisiä ja vastuullisia yksilöllisestä ja yhteisöllisestä kehittymisestä. Myös ne vänkyrät, jotka tuntuvat sotkevan kaiken. Tässä huudetaan yksilöllisen ja yhteisöllisen kehittymisen perään. Yksilöiden tulisi oppia tiedostamaan erilaisten persoonallisuuksien erilaiset toimintatavat ja niiden hyvät ja heikot puolet. Myös oman itsen nykytila ja haluttu kehityssuunta. Organisaatioiden toimijoiden toimintoja pitäisi pystyä kontrolloimaan niin, että haitalliseksi koettu toiminto saadaan korjattua. Yhtälailla yhteiskunnan toimintojen tulisi olla oikeudenmukaisia ja tasavertaisia. Myös kansainvälisellä tasolla oikeus tulisi saada järjestykseen. Suurvaltojen sanelu tulisi saada kitkettyä ja väkivaltainen etupolitiikka hävitettyä.
Inhimillisen toiminnan skaala on nähtävissä yksilön pään sisältä suurvatapolitiikkaan saakka. Kaikki on samaa. Pelko ja rakkaus. Kumpaa ruokimme? Toiminnan mallit aaltoilevat yksilöstä globaaliin toimintaan ja päinvastoin. Sisäiset pelkomme ohjaavat suurvaltapolitiikkaa ja suurvaltapolitiikka herättää sisäisiä pelkoja.
Vaikka olemme ainutlaatuisia yksilöitä, emme ole sinut vielä itsemme kanssa. Vasta kun olemme löytäneet oman toimintamme ohjausvivut ja energian säätökatkaisimet, pystymme toimimaan autonomisina yksilöinä rakkaudesta käsin. Sitä ennen olemme pelon ohjaamia sätkynukkeja. Kun toimimme rakkaudesta käsin, olemme kykeneväisiä aitoon dialogiin, pystymme ottamaan paikkamme tietoisina yhteisön jäseninä.
