Hyvää ylösnousemusta! Tai ehkä kuolemaa ensin, mutta kuitenkin sit tässä kohta. Se on se pääsiäinen.  Juudaksen problematiikkaa voisi joskus pohtia syvemminkin, mutta avainkysymys  voisi olla, että olisiko koko homma mennyt piparksisi, jos Juudas si olisi tehtäväänsä suorittanut. Ja mistä tehtävän toimeksianto oli lähtöisin? Jos kaikki meni Luojan suunnitelman mukaan, Juudas oli työn sankari ja ansaitsee arvostuksemme. 

Sitten jotain aivan muuta. Kieriskellään jälleen itsekeskeisyydessä. Olen kirjoitellut toisaalla ihmisen kanssa, joka on pisimmälle sietänyt ajatuksiani. Ja ilmeisemmin myös kiinnostunut niistä, saa niistä jotain iloa itselleenkin. Hämmentävän mielenkiintoista ja rohkaisevaa. Kuten myös pelottavaa. Henkinen striptease, jonka lopputulos voi olla mitä vain.  Meneisyys painaa päälle, alitajunnassa on, että koskaan aiemmin tämmöisestä ei ole seurannut mitään hyvää. Aina on tullut turpiin tai asia on hiipunut.

Tiedän, että asiani ovat raskaita ja suurimmalle osalle ihmisistä käsittämättömiä ja turhia. Lisäksi  pohdiskelu on yleensä aika itsekeskeistä, vaikka ne liittyvätkin aina edellisen viestin teemoihin. Nyt yritän sitoa asiat paremmin toisen ihmisen asiayhteyksiin. Nykyisessä uusliberalistisessa yhteiskunnassa asiat tiivistetään tehokkaaseen ja edulliseen muotoon, kaikki "turha" syvyys ja kulttuuri karsitaan joutavana pois. Minä kahden maailman asukkaana taidan elää enemmän suurien muotojen maailmassa, kun tässä "konkreettisessa" varjokuvassa. Siksi mielelläni tuon esiin asioihin todellisuudessa vaikuttavia aspekteja, kun tyydyn irrallisiin yhteyksistään irrallisiin asioihin.

Siinäpä sitten ollaan ikuisuuden valtameren äärellä. Kaikki se vesi on kiinnostavaa ja täynnä toisissaan kiinni olevia herkkupaloja. Kun otan kupillisen ikuisuuden vettä, saan yhden ilmiöllisen todellisuutta. Kun se on kupissani, se on erillinen. Se on irroitettu yhteyksistään, sitä voidaan tarkastella sinä kupillisena, mutta sen kokonaisuus toimii vain, kun se on osana kokonaista valtamerta. 

Jokaisesta asiasta löytyy kytkökset ikuisiin tarinoihin. Mistä tahaansa löytyy metaforat kaikkeen olevaiseen. 

Minulla on antaa sinulle ikuisuuden valtameri...valitettavasti olemme vain liian pieniä nauttimaan siitä kuin sirpaleita. Ellemme sitten opi sulautumaan siihen ja aistimaan sitä itsenämme. Joka on kyllä mahdollista, tosin itse en vielä mukavaa tietä sinne ole osanut valita.

Mitäpä siis haluan?  Haluan oppia tietämään asemani tässä olevaisuudessa. En tarvitse statusta, kunniaa enkä mammonaa. Haluan tietää  ja tuntea itseni kaikki olemuspuolet, minuun vaikuttavat asiat ja voimat. Vahvistaa identiteettini, että voin vahvana olla oma rakastava itseni ja kohdata niin terveellä pohjalla kanssaihmiseni ja koko maailman.

Pystyisin näkemään elämän todellisuuden. Niin ideoiden maailman, kuin fyysisen varjonkin. Voisin auttaa muita eksyneitä löytämään tiensä heidän omille oikeille poluilleensa, auttaa ehkä valitsemaan hieman helpompia reittejä. Näyttämään valoa ja valamaan uskoa vaellukselleen.  Haluaisin, että voisin auttaa muita, niinkuin itse olen apua kaivannut koko elämäni...turhaan. Kuulostaa julmalta ja katkeralta. Sitä se osaltaan onkin. Toivottavasti kaikella on ollut hyvä tarkoitus, mutta silti tunnen, että paljon hyvää on hukattu turhaan kärsimiseen. Niin pieni ystävällinen kosketus joltain tiedostavalta yksilöltä olisi auttanut paljon.  Nyt opeteltuani parikymmentä vuotta sulkeutumista, epäluuloisuutta ja suojautumista olen aika omituisessa tilassa. Kaivossa kasvanut. Kuinka tästä luodaan yhteyttä, kun  erilaisuus ja epäluuloisuus, toisaalta heittäytyvä sydän rakentaa omalaatuista julkisivua.

Yhteiskunta on kuollut, on enää yksilöitä. Olen oppikirjaani lukenut. Kun elän kahdessa maailmassa, olen hidas. Elän kaksoiselämää jokahetki. Olen aina jäljessä hektisestä nykyhetkestä. Siksi ehdin huomata enemmän. Koska nykyhekessä ei ole enää syvyyttä, olen arvoton tämän ajan ihmisille. Syvyyteen meno ottaa aina aikansa. Ja sitä ei enää ole.

Tarvisen kanssaihmisiä, samankaltaisia. Kun kysyin tietäjältä, montako meitä on, hän ei vastannut...

Tiedän, että pärjään kaikkien kanssa. Löydän kyllä jokaiselta ne syvemät juonteet, jos voimme tutustua. Kaikilla on ne hienot osaset, kuin myös synkemmätkin lohkot.  Jokainen  kehittää niitä halunsa mukaan.  En vain halua enää käyttää aikaani liian erilaisia valintoja tehneiden ihmisten kanssa, koska siinä kuluu aikaa turhaan täsmimiseen, kun jossain varmaan on valmiiksi samankaltaista elämää. Siis en ole muita parempi, olen vain erilainen, kun suurin osa muista ihmisistä.

No siinäpä sitä taas tuli. 

Lukekaapa pääsiäisen kunniaksi jotain teille pyhää ja koskettavaa teosta illalla ennen mukkumaan menoa. Kokeilkaa, tuleeko yöuneen uutta ja tukevaa voimaa. Pyhänä yönä on tavas lähempänä.

Suurta rakkautta!