Kun kohtaamme vaatimuksia ulkopuoleltamme, jokin osa meissä kyseenalaistaa heti vaatimukset ja / tai vaatimusten esittäjän. Tuo sisäinen osamme haluaa uskoa, että olemme riittävän kyvykkäitä itse määrittämään omat vaatimuksemme ja mikäli niitä ulkoa esitetään, omaa kyvykästä minuutta arvostellaan.

 
Kuitenkin joissain tilanteissa vaaditaan asennetta, toimintaa tai jotain muuta meiltä, että suunniteltu asia voisi toteutua. Osa vaatimuksista on pelkkää traditiota, osa vaikuttaa konkreettisesti asian toimivuuteen ja osa liittyy vain sisäiseen vaikutelmaan. Harvemmin kuitenkaan osaamme jaotella vaatimuksia eri kategorioiden mukaan, koska vaatimus koetaan vain loukkaavana.
 
On kuitenkin asioita, joita edellytetään, että asia voi toteutua. On helppo huomata, että emme voi maistaa herkullista kakua, jos emme suostu avaamaan suutamme. Emme voi ajaa autolla loputtomiin, jos emme suostu maksamaan polttoaineesta. Näissä toimii selkeä kausaalisuuden laki, saadaksemme jotain, meidän on tehtävä jotain. Koska saamisen edellytykset on opittu huomaamatta, niitä ei tarvitsekkaan huomata, silti ne toimivat. Joku, joka on saanu ajaa autolla toisen huolehtiessa aina, että tankki on täynnä, voi närkästyä, kun ensikertaa pyydetään rahaa polttoaineesta. Saavutettua etua kyseenalaistetaan. Se on julmaa.
 
Sosiaalisissa suhteissa toimivat samat säännöt ja yhtälailla saavutettuina etuina. Joidenkin kesken vastavuoroisuus on luonnollista, joidenkin kesken vastavuoroisuus on kompensoitua, toinen vastaa yhdestä ja toinen toisesta asiasta, jolloin kokonaisuus on jollain lailla hyväksyttävä.
 
Vastavuoroisuus ei kuitenkaan ole nykyisin standardi. Elämme välineellisen vaihdon yhteiskunnassa. Raha on yksi korvaava vastavuoroisuuden tasaaja. Kuitekin joudumme näkemään vaivaa, joko työn muodossa, jotta saamme vaihdon välineitä, tai toimimalla konkreettisesti vastavuoroisesti. Välineellinen ja vastavuoroinen ovat jännitteisessä suhteessa toisiinsa. Joudumme arvottamaan ne henkilökohtaisesti, siihen ei ole "oikeaa" mallia. Työ voi olla todella arvokasta yhteisölle, mutta myös lähisuhteet voivat olla arvokkaita.
 
Sosiaalisessa ympäristössä omaksumme helposti persoonallisuutemme ja historiamme mukaisia rooleja. Ne eivät ole "kohtalo" vaan ainoastaan omaksumamme selviytymisstrategiamme, niiden avulla yritämme järjestää todellisuutemme toisaalta omaksuttujen ihanteiden tai mallien mukaan.
 
 Ajattele, miten hatara rakennelma kokonaisuus on, olemme itse tuulessa huojuvia uskomuksia, jonka yritämme saada pysymään koossa, havainnoimme todellisuuden informaatiotulvaa poimimalla hädissämme niitä palikoita, joita parhaiten uskomme tunnistavamme. Ja tätä kaaosta ohjaamme lapsuuden piirtämän utopian kuvan päälle, jotta olisin minä, kykenisin toimimaan todellisuudessa ja minulla olisi jonkinlainen kuva, miksi niin teen ja mihin suuntaan pyrin.
 
Tämä kaaos toimii sanallisessa ajattelussa ja tunteiden maailmassa. Mutta kuten viisaat ovat sanoneet;" jos elät menneessä, olet ahdistunut, jos elät tulevaisuudessa, olet peloissasi. Mutta jos elät nykyisyydessä, olet rauhassa." On kasvatettava minuutta, joka on tuulten yläpuolella ja joka voi rauhassa vahvana laskeutua myrskyyn ja toimia siellä, tietäen, että rauha odottaa siellä, minne se jätin.
 
Kun kasvava minuus tunnistaa konkreettisen todellisuuden mekaniikkaa, se havainnoi todellisuutta ja hakee uusia tapoja toimia. Minuus ei tuolloin toimiessaan konkretian kanssa takerru tunteiden, sosiaalisten vaatimusten tai sisäisen todellisuuden ilmiöiden vaikutuksiin. Niitä voi kuunnella, mutta tietäen, että ne ovat eri laikien alaiset, ja että konkretiaan vaikutetaan konkretialla.
 
Sosiaalinen todellisuus on yhteistoiminnan aluetta. Vaikka sisäinen todellisuutemme syöttää meille antipatioita ja sympatioita, tehtävämme on oppia toimimaan sopuisasti kaikkien kanssa. Nykyisin korostettu tunnemaailma tunkee sisäisestä todellisuudesta vahvasti sosiaaliseen maailmaan ja toisaalta välineellisyys tunkee tosiasioiden tasolta, jolloin kanssaihmisistä muodostuu helposti stereotypioita, jotka luokitellaan hyödyllisyyden ja trendien mukaan sekä tunnepohjaisina tyyppeinä, ihana, ällö ja sitä rataa.Se ei kuitenkaan ole sosiaalisen ympäristön luonteva funktio. Sosiaalinen maailma on minuuden työkalu, jossa vuorovaikutuksessa sanoitetaan todellisuutta yhteisesti ymmärrettävään muotoon. jotta konkreettiseen todellisuuteen voidaan vaikuttaa halutulla tavalla yhdessä ja yksin. Sosiaalinen maailma on avain sekä minuuden kasvamiseen että konkreettisen maailman toimintaan. Minuus ei kasva yksin, eikä yhteistyö ole mahdollista ilman sosiaalisesti jaettua ymmärrystä. Tunnekeskeinen välineellistety sosiaalinen todellisuus pitää meidät "esineinä" toisillemme, jota kauneuskulttuuri vahvistaa. Emmekä esineinä pysty vahvistamaan toisiamme saati pysty kunnolliseen yhteistoimintaan.
 
Materiaalis- tunteellinen sosiaalinen todellisuus elää kilpailun, kateuden, mustasukkaisuuden ja pelon sisäisessä todellisuudessa. Materialistunut onni kuplii ruumiin nautinnoissa, kulutuksessa ja voittamisessa. Samat onnen aiheet parisuhteissakin. Kun yksi kupla poksahtaa, toista kohti. Onnen aiheet ovat individuaaleja, vaikka niihin voi liittyä hyväksikäytettäviä ihmisiä. Materialistisen onnen rakennuspalikat ovat kuitenkin hyvin erilaiset, kun kohtaavan onnellisuuden ja rauhan rakennuspalikat.  
 
Kateus haluaa itselleen kaiken hyvän, kohtaava haluaa hyvän jakautuvan. Toisille ja itselle tasapainoisesti, tietäen, että ei itse tarvitse kaikkea.
Mustasukkainen haluaa omistaa toisen ja hallita häntä. Kieltää itseyden. Kohtaava haluaa toisen hyvää, vapautta ja iloa. Että toinen voi kasvaa vapaasti ja halutessaan kohdata vapaasti.
Pelko kutistaa pakene tai taistele tilaan, jolloin vaihtoehdot ovat aina negatiivisia. Elämässä on riskejä, mutta ne vaativat huomoita, ei pelkoa. Nämä kaikki ohjaavat valintoja, havaintoja ja omia reaktioita jompaan kumpaan suuntaan. Lisääntyneeseen kilpailun ja pelon maailmaan tai toisin valittuna kohtaamisen ja ratkaisujen maailmaan. Jos teet kilpailun mukaisia valintoja, et päästä kohtaamista lähellesi. Kilpailussa petaat oman etulyöntiasemasi huomaamattasi ja torjut vertaisuuden. Samoin jos joku lähestyy sinua kohtaavasti ja alat toimia kilpailun mukaan, kilpistyy kohtaaminen hyvin pian. Buber sanoi, että käyttämisen ja kokemisen ajatus karkoittaa yhteyden varmasti.
 
Yhteydellä on edellytykset. Jos ne haluaa täyttää, yhteys toimii, edellyttäen, että on yhteyskumppani. On vain tiedostettava omien valintojen vaikutukset ja päätettävä itse, mitä haluaa. Ympäristössämme vilisee monentasoisia mahdollisuuksia, siellä voi oikeasti valita, mikä olisi itselle parasta. Se, mihin olemme ajautuneet ei välttämättä ole se, mitä haluamme.