Lissää rakkaudesta.
Rakkaus tapahtuu vähintään kolmella eriluontoisella tasolla; fyysisellä tasolla huomaamme jonkun vetävyyden, viehättävyyden ja vetovoiman. Geenimme huutavat meille, että tuossa on geneettisesti potentiaalinen suvunjatkokumppani. Sosiaalisella tasolla toisen käyttäytymien, tavat ja kohteliaisuus puhuttelevat ja houkuttavat luokseen. Samoin yleinen sosiaalinen status ja "muodikkuus". Sisäisellä tasolla tulkitsemme toisen vaikutelmaa opimamme mallin tai ideaalin mukaan. Tässä piilee jälleen paradoksi; haemme tutun tunnistettavia merkkeja siitä, että toinen täyttää meille muodostuneen kumppanin ideaalikuvan kriteereitä mahdollisimman hyvin. Jos olemme kasvaneet väkivaltaisessa perhetilanteesse, kumppanikanditaatin on osoitettava väkivaltaa edeltävän epävakauden merkkejä, jotka ovat meille tuttuja ja "jotenkin liittyvät" normaaliin parisuhteeseen. Ehkä tulkitsemme ne vahvuuden, karisman ja itsevarmuuden merkkeina tai rakastamisen tunnusmerkkeinä. On muistettava, että rakkaudella ei ole universaalia yhdessä jaettua yksiselitteistä määritystä. Puhumme rakkaudesta itsestäänselvyytenä, vaikka eri ihmisille se voi olla hyvinkin erilaista. Otamme käsityksemme rakkaudesta annettuna, osaamatta kyseenalaistaa sitä.
 
Yhtälailla jokaisella mainitulla rakkauden tasolla on stereotyyppiset ihanteensa. Fyysisesti on muodikkaat ihanteet, joita lopulta harvat täyttävät poikkeuksellisen hyvin. Sosiaaliset ihannemallit vaihtelevat kulttuurittain ja pienkulttuureittainkin. Kiltteys esimerkiksi on joissain piireissä kovaa valuuttaa, joissain piireissä säälittävää heikkoutta. Samoin on väkivaltaisuuden, itsekkyyden tai vaikka urheilullisuudenkin kanssa. Tämä kulttuurinen ihannetyyppi lukuisine muunelmineen on jäänyt aika lailla fyysisen ja sisäisen ihannekuvan varjoon. Mitä paremmin itselle sopivan kumppanin haluaa, sitä useammalla tasolla on kanditaatin vastattava omia ihanteitamme. Tai itseasiassa painavimpana kumppanin valintakriteerinä ei kannata pitää fyysistä tasoa tai perinteen mukaisen "tuttuuden tunteen" mukaisen kumppanin valintaa, mikäli oman lähipiirin suhteet eivät ole näyttäneet kovin lämpöisiltä ja aidon rakkaudellisilta. Jos taas lähipiirissä suhteet ovat olleet onnistuneita, silloin voimme olettaa "tuttuuden maillin" olevan terveisiin piirteisiin kiinnittyneitä, jolloin tuolla tuttuudella vedämme oikeansuuntaisia asioita puoleemme.
 
Edellisten lisäksi rakkaus tapahtuu kahdella poikkeavalla tasolla ja tavalla. Ensinäkin " olemme rakkaudessa" eli liitymme universaaliin rakkauden voimaan kumppanimme kanssa. Silloin olemme itsekkään minuutemme ulkopuolella, lähteneet puoliväliin kumppaniamme vastaan. Olemme jätttäneet kaikki odotuksemme, tarpeemme ja halumme, olemme ikuisessa nyt-hetkessä ja koko universumissa. "Ei niin, ettei olisi muuta kuin Sinä, mutta kaikki näyttäytyy Sinun valossa." (Buber) Kantoajatuksena on "Minun vastuuntunne Sinusta" (Buber) Ja luonnollisesti tämä on täysin vastavuoroista, muuten tämä ei toteudu. Rakkaudessa oleminen on pieniä ohikiitäviä onnentäyteisiä hetkiä, joita hyvässä suhteessa on paljon.
 
Tuon lisäksi on rakastaminen, toimiminen rakkauden nimissä. Se sisältää ailahtelevien tunnetasojen rakkauden ja eriteltäviin osiin jakautuneen rakkauden. Se sisältää fyysisen rakastamisen, sosiaalisen ja kielellisen tason rakastamisen ja sisäisessä minuudessa tehtävän rakkauden jäsentelyn ja toimeenpanon.
 
Tuosta on helppo johdatella, että vaikka kaikki rakastamiset olisivat täydellisiä, mutta emme tavoita rakkaudessa olemista, emme tule säilyttämään rakkautta emmekä tyytyväisyyttä suhteeseen. Ilman tätä tietämyksellistä rakkauden osien erottelua, emme osaa kaivata vajaaksi jäävän rakkauden puuttuvia palasia. Lisäksi tämä tieto auttaa arvioimaan suhteitamme, mitkä ovat toimivia, mitä voimme kehittää ja mitkä eivät lopulta voi johtaa toiveidemme mukaiseen lopputulokseen. Samoin voimme itsessämme kehittää puolia, jotka tuovat meitä lähemmäs omia rakkaudellisia ihanteitamme.