Vain muutos on jatkuvaa. Materiaalinen, biologinen ja henkinen evoluutio etenee vääjäämättömästi. Staattisuuden illuusio on pelon jäykistämä, vaikka tosiasiassa joudumme joka hetki valinnoillamme sen uusintamaan. Kun opimme sulkemaan hetkeksi silmämme, hengittämään syvään ja senjälkeen uusin ennakkoluulottomin silmin katsomme ympärilemme, voimme nähdä kaiken hengestä käsin, rakkaudesta käsin. Yhä useammin voimme kääntää pelolle selkämme ja vuodattaa rakkautta niillekkin, jotka olemme tuominneet vihollisiksimme.

Heikkoutemme janoaa valtaa. Kun käymme läpi ajatusleikin, että meillä on tuo valta, ilmentäisimmekö silloin rakkautta vai vihaa teoissamme? Silloin paljastamme ja paljastumme, näemme toisemme yhtälailla uhreina ja itsemme tekemässä samoja virheitä, joista olemme toisiamme syyttäneet. 

Heikkous on vaate sielullemme samoin kuin menestys. Niiden läpi on nähtävä, jos haluamme kohdata sisaremme aidosti. Uuden ajan perusmuutos on tuon verhon ohenemien, pääsemme työstämään itsestämme parasta versiota yhdessä ystäviemme kanssa. Kuvittele, että kaikista ihmisistä tulee yhtä läheisiä, kuin parhaasta ystävästäsi. Tämä tapahtuu, kun itse ryhdyt tämän luottamuksen arvoiseksi. Se on avain muutokseen. 

Muutos ei tarkoita, että muutumme toistemme klooneiksi, persoonattomiksi harpunsoittajiksi. Ei, emme vain enää samaistu ulkoisiin vähämerkityksellisiin eroavaisuuksiin, vaan näemme suoraan henkiseen ytimeen, joka on riittävän samankaltainen, jotta voimme samaistua kenen tahaansa elämänpolkuun, vaikkemme kaikkia ulkoisia piirteitä kannattaisikaan.

Tämä on muutoksen polku, emme enää tarvitse pelkoa tai vihaa, ne on hylättävä, mikäli tahtoo edetä. Se ei tarkoita, että hyväksyisimme kaiken, voimme edelleen lempeästi torjua kaiken, mikä ei ole sydämmissämme hyvää. Tiedämme kuitenkin, että vain rakkaus voi parantaa pelon aiheuttamat kärsimykset ja hirveydet.

Pyhyys kutsuu, tulisitko omaksi itseksesi?