Identiteetin kehittyminen on huomattavan sivuun jäänyt aihe niin henkisissä piireissä kun tiedeympyröissäkin. Toki siitä teorioita kehitetään, mutta kokonaiskuva piirtyy varsin heikosti joidenkin tarkemmin rajattujen tutkimusten takaa.

Kriittinen teoria pitää kultturisten kuluttajuuspohjaisten toimintamallien vaikutusta yksilöön haitallisena, opimme ostamaan ja myymään palveluksia ja asioita, niinpä sosiaalinen vuorovaikutuksemmekin alkaa noudattaa samoja malleja. Minästä tulee yksikkö, joka lähestyy toista vain kaupanteon merkeissä. Samalla toinen menettää vertaisuutensa ja siitä tulee kilpailija, joka pyrkii hyötymään kaupoista.
 
Kriittinen teoria huomaa kapitalistisen kulttuurimekanismin heikkoudet, mutta epäonnistuu vaihtoehdon tarjoamisessa. Sen mielestä vain itseilmaisun kehittäminen ja kapinallisuus on ratkaisu sosialistisen talousjärjestelmän ohella. Teoria unohtaa lähimmäisen, veljeydestä tulee tasapäistä individualismia. "Musta tuntuu" nousee arvoonsa, yli todennettavissa olevan todellisuuden.
 
Kriittistä teoriaa pelastettiin jakamalla todellisuus erilakisiin lohkoihin. Fyysisen todellisuuden ilmiöt ovat todennettavissa, on mahdollista löytää niistä totuus, joskin tuo totuus elää tiedon lisääntymisen mukaan. Sosiaalinen todellisuus puolestaan on yksilöiden jakama todellisuuskuva joka taas elää uskomusten, sopimusten ja muotien mukaan. Se on totta  niiden kesken, jotka jakavat saman käsityksen. Yksilön sisäinen todellisuus taas rakentuu edellämainittujen kehikossa, mutta sinne valikoituu oman, jotenkin muodostuneen, todellisuuskuvan mukaisia asioita. Sisäisessä maailmassa on tietomme, taitomme ja uskomuksemme ja tunnemaailmamme. Tuo tunnemaailma jakautuu usealle eri tasolle, reaktiivinen vastaa tosielämän tilanteisiin, sosiaalinen suhteuttaa meitä toisiimme ja sisäinen pyörii pään sisäisen dialogin parissa. Lisäksi on korkeammat tunnetasot, jotka ovat aistimemme henkisellä tasolla. Tosin nuo tasot edellyttävät ihmiskunnan, tai oikeammin luomakunnan veljeyden tunnustamista ja sinne ei egon itsekkäillä vaatimuksilla ole mitään asiaa. (Nämä korkeammat tunnetasot ovat oma lisäykseni)
 
Kuitenkin ihminen on uskomusolento. Kenenkään kapasiteetti ei riitä kaiken informaation perkaamiseen, siksi joudumme ottamaan uskomusjärjestelmäämme suuria palasia ympäriltämme kritiikittä, jotta saamme jotakuinkin harsittua identiteetin, joka kykenee toimimaan. Onnellisessa tapauksessa yksilön ympäristö pystyy tarjoamaan hyvin toimivia uskomuspalikoita, joiden varassa toimiminen on hyvinkin mahdollista.  Usea uskonto ja joku tieteellinen teoriakin on huomannut, kuinka tärkeää on aito vertaiskohtaaminen. Voimme luottamuksessa laskeutua toisen kanssa avaamaan sisimpämme mysteeripankkia. Tätä kautta pääsemme rakentamaan identiteettiämme vankalta pohjalta. Tämän kohtaamisen malli ja tila sille alkaa nykyajassa olla jo harvinaista. Joissain piireissä asia siirtyy luonnostaa, joissain piireissä sitä ei olla löydettykään. Tuon sisäisen mysteeripankin penkominen yhdessä tulisi olla rakentavaa, positiivisesti virittynyttä. Liian helposti "avautuminen" luiskahtaa empatian kerjäämiseksi, jolloin se helpottaa egoa, mutta ei liitä kasvavaa minuutta elämän virtaan.
 
Kulttuuri siis tarjoaa varsin dynaamista, hyvien kauppojen toimintamallia. Siihen kuuluu etujen maksimointi. Eettisyys taas rajautuu lakien noudattamiseen. Minuuden kasvulle tämä ei anna mitään hyvää. Oikeasti joudumme peruuttamaan perustasolle, samalle viivalle. Tee vain sitä, mitä itsekkin toivot saavasi. Tietäen, että jokaisen uskomusjärjestelmä sanoittaa todellisuudet omin sanoin, on kuunneltava ymmärtäen. On pidättäydyttävä hyvästä läpästä, pidättäydyttävä käyttämästä mitää luottamuksellista toista vastaan. On nähtävä toinen samaa kilvoittelua käyvänä, ehkä hieman eri kohdassa. Kun jaat kilvoittelusi, saat vertaiskokemuksen etkä enää ole yksin.
 
Persoonallinen minuutesi kasvaa näissä yhteyden kokemuksissa. Tiedät, että et ole egosi, tunteesi, järkesi etkä kehosi. Olet kokonaisuus, jota viljelet ja kasvatat kohti hyvää, jonka tunnet.
 
Henkisessä kirjallisuudessa kehoitetaan usein hiljentymään. Kyllä, kaikkien tulee osata hiljentyä, mutta kaikkien kuuluu myös osata  kiihdyttää ja ponnistella. Ihminen on kokonaisolento, joka kasvaa ja toimii kolmella tasolla. Joka tasolla on oma hyvänsaä, oma optimaalisuus ja ne kaikki eivät voi toteutua yhtä aikaa. Kehollisuuden kuuluu kyetä hyviin suorituksiin ja kehoa tulee vahvistaa. Toisaalta kehon kuuluu osata rauhoittua. Sosiaalinen todellisuus toimii dynaamisesti kun harjoittelemme ja toisaalta kykenemme hienoon dialogiin, kun rauhoitamme mielemme. Sisäinen todellisuus harjaantuu havaitsemaan tarvitsemiamme tasoja, kun tulemme tietoisiksi ja päästämme irti pakkomielteistämme ja tunnemyllyn orjuudesta. Luovuutemme lisääntyy kun annamme sisäiselle tilaa. Tämä koko kenttä on pelitilaamme ja se on otettava haltuun ja käyttöön. Yksipuolistuminen on uhka koko järjestelmälle. Samalla se luo rasitusvammoja. Aikaa tulisi varata kaikkien janojen päiden venyttelyyn.
 
Jos elät, niinkuin kulttuuri opastaa, olet vain kuluttaja. Et päse kasvattamaan persoonallista minuutta tietoisesti. Olet yhteiskunnan reaktiivinen osanen, selviydyt elämästä jotenkin, mutta vain yhteyden korvikkeiden avulla. Joudut herättämään itsesi ja astumaan kulttuurin valtapolulta syrjään, jos haluat muuta. Aito yhteys sen sijaan poistaa atomistisen yksinäisyyden, olet ainutlaatuinen yksilö, mutta menossa mukana muiden ainutlaatuisten kanssa. Näet, että on lukuisia polkuja, osa menee lähellä omaasi, osa risteilee kauempana ja menee eri suuntaan. Osaat tukeutua niihin, joiden polku on lähempänä omaasi. Ja osaat kunnioitaa niitä, jotka menevat eri suuntaan.
 
Vapaa tahto, syteen tai saveen.