Vaikka virta on kaikille sama, pystymme asemoitumaan virtaan oman voimamme ja tietoisen tahdon avulla. Voimme asettua keskelle virtaa virtaviivaiseen asentoon ja virta kulkee ohitsemme sujuvasti ja vailla vastusta. Voimme lähteä taistelemaan virtaa vasten, vajota pohjaan, jolloin näemme virrasta vain sen synkän julman voiman, joka painaa meitä voimakkaasti. Tai voimme kohota virran pinnalle, nähdä auringon välke sen kuohuissa. Tuolloin näemme koko virran, näemme paikkamme ja mahdollisuutemme kokonaisuudessa, pystymme omalta osaltamme ohjaamaan virtaa kokonaisuuden viisaudella ja yksilöllisellä olemassaolon työkalullamme, elämän virtaan ilmestyneellä kehollisuutenamme.

 

Olemme unohtaneet elämän virran kokonaisuuden. Vaikka omasta asemastamme siellä on rajalliset näkymät kokonaisuuteen, jos juutumme yksittäisten säikeiden kovien kolhujen vetäminä pohjan tuntumaan. Meillä on mahdollisuus kohota laajempiin näkymiin, kun opimme valitsemaan haluamamme suunnan. Pidämmekö kiinni pelon ja erillisyyden panosta, vai pyrimmekö vahvistamaan rakkautta ja yhteyttä, joka nostaa meitä ylemmäs.

 

Joskus rohkenemme tarttua valoisaan säikeeseen, vaikka yhä uskomus tummien vesien uhrista meissä vellookin. Valoisa säie tarjoaa meille uusia näkymiä, uusia valoisampia kutimia uskomustemme villapaitaan. Silloin olisi aika kutoa niitä kiinni, sillä vielä tulee aika, joka haastaa uskomukset, syvyyden kutsu on silloin niin tuttu ja turvallinen ohuen valon harson sijaan. Menneisyyden haamut ojentelevat käsiään, tartu meihin, torju valo, se pettää sinut.

 

Kun aamu nousee, oletko valmis sen mahdollisuuksiin, vai liikutteletko menneisyyden romuläjää, menneisyyden ohjelmointia, jotta sen olemassaolo jatkuisi sinun elämänvoimasi varassa. Sinulla on lupa valita, kumman valitset. Niin on jokaisella toisellakin. Jos läheisesi valitsevat eri tason lähteä aamun elämän virtaan, sinulla ei ole velvollisuutta seurata heitä. Toki mahdollisuuksien välkeestä nauttiva haluaisi vetää syvemmällä uivat mukaansa ja yhtälailla pohjassa paikkansa löytänyt haluaa vajota tuttuun taistelupaikkaan, ja mitä notkeampia olemme, voimme eri paikkoja virrasta kokeilla. Mutta harvemmin pinnan välkkeestä nauttinut haluaa jäädä pohjan sameisiin näkymiin liian pitkäksi aikaa. Jos ei läheiset halua seurata mukana, on viisainta pelastaa edes itsensä.

 

Tässä valinnan hetkessä valoa tuo viisaus kahdesta sudesta. Kumpaa niistä ruokit? Ota oma elämäsi haltuusi. Älä vastusta pahaa, vaan ruoki hyvää ja keskity siihen. Hyväksy pahan olemassaolo, siunaa se ja jätä elämän käsiin. Katkaise siteesi siihen. Jokainen tietoisuuden välähdys, joka sinussa liikkuu, matkaa lopulta hyvään tai pahaan vahvistaen sitä. Hyvä ja paha eivät ole persoonia, vaan energiakenttiä. Pelko ja rakkaus, valo ja pimeys, keveys ja raskaus. Ehkä molemmat polariteetit tarvitaan, mutta elämä rakkauden välkehtivässä elämän virrassa, jossa synkät juonteet kulkevat uomissaan on tarkoituksenmukaisempaa, kun elämä pimeissä kamppailuissa, joissa valo vilkahtelee harvoin. Oi valinnan vapaus ja vapaa tahto!