Mikä minä olen? Väsynyt mies, jonka perhe-elämä on kuivunut varuillaan oloksi. Yksinäinen mies, jolla ei ole aikaa yhdellekkään oikealle ystävälle. Ajaa takaa havekuvaa, sateenkaarta. Kuvittelee, että elämällä on muutakin tarkoitusta kuin suorittaa samat rutiinit kuin muillakin ihmisillä. Taistella kynsin, hampain paikastaan yhteiskunnan rappusilla. Vastustajinaan kaikki muut. Juonimalla ja huijjaamalla saada puoliso ja tukijoukko, joita voi käyttää hyväkseen matkalla menestykseen.

Kaikki osaavat valittaa, että mikään ei ole hyvin. Mutta vain harva tekee elettäkään korjatakseen asioita. Helppoa syyttää, mutta oikeasti omien virheiden huomaaminen on miltei mahdotonta. Siihen tarvitaan peiliä, muita ihmisiä. Mutta osaammeko nykyisin edes olla peilejä lähimmäisillemme?

Rakentavan kritiikin käyttö on päässyt rapistumaan. Joko halutaan miellyttää, eikä sanota mitään kyseenalaistavaa, tai sitten hyökätään silmittömästi vastaan. Kummassakaan mallissa peilattava ei saa kuvaa siitä, mitä hänen esityksensä oikeasti vaikutti.

Mistä olemme mallin saaneet nykyiseen kulttuuriin?

Yksinäisyys alkaa vaikuttaa elämääni. Hyviä ihmisiä en uskalla lähestyä, koska tunnen olevani liian riekaleina ja vaivaksi. Räyhääjiä en tahdo enää kestää. Suvaitsemattomuuteni nousee. En siedä enää yhtään urheilua, sydämmettömät musiikkikappaleet  puistattavat. Murjottavat ihmiset ahdistaa. Työnteko menee rutiinilla, siirrettyjä töitä ei tahdo ottaa esiin, harrastuskin sisältää liikaa pakkohommia. Tahdon siivota elämääni. Lisää tilaa!

Jos en asuisi maalla omassa talossa, olisin jo lähtenyt pois täältä. Olen sietänyt liikaa ja antanut tilanteen luisua kestämättömäksi. Olen kotitonttu, jonka pitää hoitaa kaikki hommat, mutta joka ei saa näkyä tai kuulua. Ja kaikesta huolimatta kaikki on väärin ja pielessä.

Kunhan joulu on suoritettu, voi taas hengittää vapaammin ja etsiä lempeämpää elämän virtaa kauempana pimeyden ytimestä.

Olen joskus ollut vierailulla perheissä, jossa perheen jäsenet eivät koko ajan kyttää toistensa virheitä. Jokaiselle annetaan tilaa olla itsensä ja muihin suhtaudutaan lähtökohtaisesti positiivisesti. Se on ihmetyttänyt minua, voiko elämä olla niin helppoa? Tiedän kyllä, että tällöin astuu kuvioihin muut haasteet.  Vaimoni ja minä olemme eläneet elämämme ahdistavissa olosuhteissa, siitä on jäänyt vahvat mallit. Mutta minä tahtoisin jo luopua siitä elämästä ja siirtyä lempeään elämään.

Lupaan yrittää. Olen lempeä ja kuljen silmät rakkautta säteillen.