Olen usein ihmetellyt miten ihmiset puhuvat toistensa ohi missaten täysin toisen pointin. Jokainen todellakin elää omassa maailmassaan ja tulkitsee ympäristöä vain omasta historiastaan. Yhteistä reaalimaailmaa ei ole olemassakaan, on vain harva matriisi, josta saamme jotain viitteiteitä samankaltaisuuksien kokemisesta.Pinnallinen viihdemaailma, jota pidämme vitsinä ja harmittomana huvina ohjaa todellisuudessa meitä yksinkertaisen piilotajunnan kautta miten haluaa.

Olemme vapaan markkinan ohjauksessa.  Missä on toimiva filosofia, missä on korjaava psykologia? Sitä ei ole tarjolla ennen romahdusta. Vaikka se voisi meidät auttaa oikealle polulle jo paljon aiemmin, jos sitä kukaan meille tarjoilisi.

Asiasta kolmanteen. Nyt on menossa tietoisuustesti: Suomessa halutaan pitää yllä hyvää elintasoa.Se edellyttää tehokkuutta, ymmärrystä ja halua toimia yhteisen hyvän eteen.

Kaupasta saa halpaa Ruotsalaista maitoa. Sieltä saa myös vähän kalliimpaa Suomalaista maitoa. Käytännön äänestystilanne. Haluanko tukea Suomalaista tuotantoa, työllisyyttä ja hyvinvointia vai kansainvälistä tehokasta riistokulttuuria?

Tämä on selkeä valintatilanne. Paljon vaikeampi tilanne on monen muun elintarvikkeen tai kulutushyödykkeen kohdalla. Niissä on paljon enemmän variaatioita, jotka voivat vaikuttaa tuotteen lopulliseen paremmuuteen. Mutta jokainen valintamme vaikuttaa maailman tulevaisuuteen. Jos valitsemme sen halvemman vaihtoehdon, voisimme miettiä voisiko minunkin työni joku tehdä kehitysmaassa paljon halvemmalla? Mikä tekee minun työstäni täällä Suomessa jotenkin arvokkaampaa kuin kilpailijamaassa? Jos kaiken pitää olla halvempaa, kannattasisi sinunkin palkkaasi pienentää, että kilpailukyky säillyy. Tai ulkoistaa hommat alikehittyneisiin maihin.

Suomalaista työmaailmaa vaivaa ankara nousukauden konsulenttien oppirakenteen myötäily. Yksi huipputuote muokataan halvaksi bulkikisi ja siitä revitään maksimituotto. Se toimii elinkaarensa, mutta sen jälkeen ollaan tyhjän päällä. Kaikki rönsyt ja orastavat ideat on karsittu kuluina pois. Samoin kuin asiakkaan palvelu. 

Suomessa kaikki työideat perustuvat siihen, että jotain tuotanto osasta on saatavissa halvalla ja se pitää hyödyntää. Keskieuroopassa kaikki perustuu siihen, että asiakkaat tarvitsevat jotain ja sitä on lähdetty tuottamaan mahdollisimman laadukkaana.

Tämä muokkaa koko työelämän kuvaa. Meistä otetaan irti aika paljon. Koska olemme kuluerä, tuotantokomponentti. Tällä reppana koneen osalla pitäisi voimavarat riittää vielä itsensä ylläpitoon, mahdollisesti parisuhteeseen ja ylivertaiseen lastenkasvatukseen, johon yhteiskunta ei koe kykenevänsä antamaan parempia asiantuntijoita. Todella. Päiväkodissa ja koulussa todetaan, että käytöstavat, ihmisyyden alkeet ja toisten huomioon ottamisen opiskelu kuuluu kotiin. Siellä on paras asiantuntemus kouluttaa ja harjaannuttaa lapsista empaattisia ja ryhmässäkin dynaamisesti työskenteleviä terveitsetuntoisia ihmisiä. Päiväkodin tehtävä on tarjota lapsille sijoituspaikka vanhempien työssäkäynnin ajaksi ja koulu opettaa lapsille elintärkeitä tietoja ja tiedollisia taitoja. Jos sattuu niin, ettei vanhemmat ehdi kiinnostumaan lapsen sosiaalisista taidoista, niin sitten siihen ei kenenkään tarvitse puuttua, ennenkuin alkaa rikosoikeudelliset vastuut painaa. Ja tämä on vielä totta.

Ja sitten taas asiaa. Löysin uuden gurun; Jari Ehrnroot. Puhuu todellisesta rakkausrakkaudesta. Aivan samasta asiasta kuin minäkin paremmilla sanoilla. Nyt löysin tämän jutun naistenlehdestä! Se on vaan jännää, miten naistenlehdessä on sekä läpeensä julman pintakulttuurin juttua ja seuraavalla sivulla läpeensä paljasta sielurakkautta. Hämmentävää ja taatusti skitsofreniaan yllyttävää. 

Mutta Jarin kirjat pitää kirjastosta hakea. Ehkäpä sieltä löytyy uusi tie opiskeluun ja selviytymiseen itsen rakennuksen kanssa. Paljaan sielurakkauden olemassaolon tunnustaminen naitenlehdessä on suuri juttu. Se kertoo, että moni on ehkä jo valmis heittämään kiiltävät kulissit pois ja kohtaamaan aidosti. Aika on todella muuttumassa rankasti. 

Jutussa mainitaan yleisenä mallina se, että naiset valittavat, ettei miehet puhu ja miehet valittavat, etteivät naiset kunnioita yhtään sitä, mitä miehet tekevät. Niin se on. Syyt ja seuraukset on vaan hukassa. Mies oppii olemaan puhumatta, jos saa aina turpiinsa, ei kuunnella eikä arvosteta. Väitän ,että sukupuoliroolit ovat heittäneet nurinniskoin ajan saatossa. Miehet ovat nykyisin romanttisia ja herkkiä. Naiset karskeja ja armottomia. Nykykodissa mies on sanan säilän ja kotiorjuuden välissä.

Eivät miehetkään viattomia ole. Samat heikkoudet, kun aiemminkin, mutta enemmän valmiuksia muuttua. Taas palataan alun aiheeseen. Ohipuhuminen. Siitäkin voi parantua kovalla harjoituksella. Ei pikakurssilla, vaan toistolla, toistolla, toistolla. Mutta armoa se vaatii.

"Ja sitten, ennemmin tai myöhemmin. Amor ampuu nuolensa: ihminen kohtaa toisen ihmisen, jonka edessä voi olla sielua myöten paljaana. -Kun aito kohtaaminen tapahtuu, se on menoa kummallekkin. Paluuta entiseen ei enää ole..."

Lainaus:Jari Ehrnroot